Haku
Kunnat ja kuntayhtymät työnantajina
Lokakuussa 2024 kunta-alalla työskenteli 216 500 henkilöä. Lisäksi palkattomalla virkavapaalla tai työlomalla oli 12 300 henkilöä. Kunta-alan henkilöstömäärä vastaa noin kymmenesosaa palkansaajista Suomessa.
Tärkeissä töissä: Näin edistät perheystävällisyyttä työpaikallasi – ota työkalu avuksi
KT:n vuosikertomus 2023
Suomen suurin hallinnon uudistus toteutui lopultakin 1.1.2023, kun perustetuille hyvinvointialueille siirtyi vastuu sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen palveluista vuosien valmistelujen jälkeen. Myös KT:n hallinto uudistui hyvinvointialueiden perustamisen myötä uudistuneen lainsäädännön vuoksi ja aiemmin päätösvaltaa käyttäneen KT:n valtuuskunnan työ päättyi.
Hyvinvointialan sopimuskorotukset 1.6.2025–1.2.2028
Hyvinvointialan vuosien 2025–2028 tiedossa olevat sopimuskorotukset on koottu yhteenvedonomaisesti tältä sivulta löytyvään taulukkoon. Lisäksi tietoja ja ohjeita erien tarkemmasta käytöstä ja ajankohtien siirroista annetaan jokaisen sopimusalan omissa yleiskirjeissä. Osa taulukoissa mainituista vuoden 2025 korotuksista on sellaisia, joista on sovittu jo sopimuskaudelta 2022–2025. Sivulta löytyvät lisäksi hyvinvointialan sopimusten valtakunnalliset peruspalkat Excel-tiedostoissa.
Yritysten sopimuskorotukset 1.6.2025–1.2.2028
Yritysten vuosien 2025–2028 tiedossa olevat sopimuskorotukset on koottu yhteenvedonomaisesti tältä sivulta löytyvään taulukkoon. Lisäksi tietoja ja ohjeita erien tarkemmasta käytöstä annetaan jokaisen sopimusalan omissa yleiskirjeissä. Osa taulukoissa mainituista vuoden 2025 korotuksista on sellaisia, joista on sovittu jo sopimuskaudelta 2022–2025. Sivulta löytyvät lisäksi Excel-tiedostoina yritysten sopimusten valtakunnalliset peruspalkat.
KT:n uutiskirjeiden tietosuojaseloste
KT:n uutiskirjeiden tietosuojaseloste löytyy tältä sivulta. Voit peruttaa tilauksesi myös itse uutiskirjeestä löytyvän linkin kautta.
Me Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT olemme sitoutuneet suojaamaan asiakkaidemme yksityisyyttä ja noudattamaan toiminnassamme tietosuojalainsäädäntöä ja hyviä tietosuojakäytäntöjä. Tässä tietosuojaselosteessa kerromme henkilötietojen keräämistä ja käsittelyä koskevista käytännöistämme.
KT:n päättäjärekisterin tietosuojaseloste
Päättäjärekisterissä on tietoja KT:n jaostoihin ja hallitukseen nimetyistä (jäsenet ja varajäsenet), joiden käsittely on tarpeen rekisterinpitäjän lakisääteisen velvoitteen noudattamiseksi. Rekisterin tietosuojaseloste on tällä sivulla.
Me Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT olemme sitoutuneet suojaamaan toimielimiin nimettyjen henkilöiden yksityisyyttä ja noudattamaan toiminnassamme tietosuojalainsäädäntöä ja hyviä tietosuojakäytäntöjä. Tässä tietosuojaselosteessa kerromme henkilötietojen keräämistä ja käsittelyä koskevista käytännöistämme.
Osaamisen johtaminen on osa strategista henkilöstöjohtamista
Osaamisen johtaminen on keskeinen osa strategista henkilöstöjohtamista ja organisaation uudistumiskykyä. Osaamisen johtamisella varmistetaan, että organisaatiolla on käytössään oikeanlaista osaamista oikeaan aikaan suhteessa strategiaan, palvelutarpeisiin ja toimintaympäristön muutoksiin.
KT sitoutuu torjumaan seksuaalista häirintää työelämässä
KT on mukana sosiaali- ja terveysministeriön hankkeessa, joka ehkäisee seksuaalista häirintää työelämässä. Tavoitteena on lisätä konkreettisia toimia ja vahvistaa työpaikkojen valmiuksia puuttua häirintään.
Työn murros 1/2026: Julkinen työ tuottaa arvoa koko yhteiskunnalle
KT ja alan pääsopijajärjestöt seuraavat työn murrosta eri ammattialoilla ja teemoissa. Työn murroksen seurantaraporttiin 1/2026 on koottu seurannan tuloksia julkisen työn arvosta. Lisäksi keskeiset tulokset on tiivistetty tietokorttiin.