KT:n verkkosivujen käyttöehdot ja tietosuoja

Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:n verkkosivut ja niihin liittyvät aineistot on suojattu tekijänoikeuslailla ja muilla tekijänoikeutta koskevilla säännöksillä ja määräyksillä. Oikeudet sivustoihin ja niillä julkaistuihin aineistoihin kuuluvat KT:lle tai muille aineistojen yhteydessä mainituille tahoille.

KT:n verkkosivujen käyttäjä sitoutuu noudattamaan voimassa olevia käyttöehtoja.

Vastuunrajoitukset

KT pyrkii huolehtimaan tuottamansa sisällön ja linkkien ajankohtaisuudesta. Se ei kuitenkaan vastaa vahingoista, joita verkkosivustojen sisällön mahdolliset virheet tai puutteellisuudet aiheuttavat käyttäjälle tai kolmannelle osapuolelle. KT ei myöskään vastaa sivustojen käytöstä tai tulkinnasta aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista eikä soveltuvuudesta ja sopivuudesta mihinkään tiettyyn tarkoitukseen.

KT ei vastaa sellaisesta haitasta, joka aiheutuu teknisistä häiriöistä esimerkiksi huoltotöiden, teknisten vikojen tai muiden vastaavien syiden vuoksi eikä tietoliikenneyhteyksien tai internetverkon mahdollisista toimintakatkoksista.

KT ei ole myöskään vastuussa verkkosivustoille linkitetystä kolmannen osapuolen julkaisemista materiaaleista.

KT  varaa oikeuden ilman ennakkoilmoitusta muuttaa verkkosivujensa käyttöehtoja, ulkoasua, sisältöä, saatavuutta sekä palveluita. KT  voi myös keskeyttää palvelun tarjoamisen huolto- ja päivitystoimenpiteiden ajaksi.

Tekijänoikeudet ja linkittäminen

Käyttäjä ei saa käyttää sivujen sisältöä (kuvia, valokuvia, tekstejä, verkkojulkaisuja, liitetiedostoja, yms.) eikä levittää tekijänoikeudella suojattua materiaalia ilman oikeudenhaltijan lupaa.

Sivuille linkittäminen muilta www-sivustoilta ja muista palveluista on sallittua edellyttäen, että lähde mainitaan niitä käytettäessä. Linkitetyn sivuston on auettava tyhjään ikkunaan ilman kehyksiä. Muunlainen linkittäminen ilman oikeudenhaltijan lupaa on kielletty.

Evästeiden käyttö ja henkilötietojen kerääminen

KT noudattaa henkilötietojen käsittelyssä henkilötietolakia.

Sähköpostiosoitteita tai muita yhteystietoja pyydetään ainoastaan uutiskirjeiden tilaajilta ja kysymysten ja palautteiden lähettäjiltä, jotta voimme vastata palautteeseen tai lähettää uutiskirjeen. Palautetta voi lähettää myös ilman yhteystietoja. Myös verkkokaupan tilausten toimittamiseen tarvitaan yhteystiedot.

Verkkopalvelun kehittämistä varten sen käytöstä kerätään yleisiä tilastotietoja.

Käytämme sivuillamme myös evästeitä.

Mitä evästeet ovat?

Eväste (cookie) on pieni tekstitiedosto, joka tallentuu laitteellesi. Evästeet mahdollistavat useiden verkkosivujemme toimintojen käytön sekä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen. 

Omien verkkosivujemme asettamista evästeistä käytämme nimitystä "ensimmäisen osapuolen evästeet". Lisäksi osa evästeistä on kolmansien osapuolten evästeitä. Kolmansien osapuolten evästeet tallentuvat näiden palvelutarjoajien käyttöön.

Lisätietoa evästeistä voit lukea TRAFICOM Liikenne- ja viestintäviraston Kyberturvallisuuskeskuksen sivuilta >

Mihin käytämme evästeitä?

Evästeillä ja muilla vastaavilla tekniikoilla keräämme tietoja sivustojen sisältöjen käytöstä, kuten siitä, millä verkkopalvelumme sivuilla käyttäjä on vieraillut. Kerättyjä tietoja käytämme käyttäjäkokemuksen parantamiseksi, käytön yksilöimiseksi, kävijäliikenteen tilastointiin ja sivustojen toiminnan parantamiseksi. 

Olemme jaotelleet evästeet niiden käyttötarkoitusten mukaan.

Käytämme

1) välttämättömiä evästeitä, jotka ovat verkkosivujemme toiminnan kannalta välttämättömiä

2) analyyttisia evästeitä, jotka mittaavat verkkosivujemme suorituskykyä ja tarjoavat yksilöityjä käyttökokemuksia

3) markkinointievästeitä, jotka auttavat tarjoamaan kohdennettua mainontaa. 

Käytetyt evästeet on listattu evästeasetuksiin, pääset asetuksiin klikkaamalla sivun vasemmassa alareunassa olevaa ratasikonia.

Palvelumme sisältävät myös ns. yhteisöliitännäisiä, kuten Facebook, Twitter, YouTube ja LinkedIn. Yhteisöliitännäiset on sulautettu osaksi palveluitamme, mutta niiden toiminnallisuus ja sisältö tulevat kolmannelta osapuolelta. Osa yhteisöliitännäisistä voi myös olla sellaisia, että ne tekevät tiedon keräämisen palveluiden käytöstä mahdolliseksi kolmansille osapuolille, mikäli käyttäjä on kirjautuneena kyseiseen palveluun. Jos käyttäjä on kirjautunut ulos tai jos käyttäjällä ei ole kyseisen palvelun käyttäjätiliä, käyttäjän selain tai laite lähettää rajoitetumpia tietoja. 

Käyttäjä voi tutustua yhteisöpalveluiden ehtoihin kussakin palvelussa.

Mitä jos et hyväksy evästeiden käyttöä?

Voit halutessasi muuttaa antamiasi evästeasetuksia klikkaamalla sivun vasemmassa alareunassa olevaa ratasikonia. Evästeasetuksissa voit estää muiden kuin välttämättömien evästeiden käytön.

Voit myös tyhjentää tai estää evästeet ja muun seurannan selaimesi asetuksia muuttamalla tai lopettamalla sivuston käytön.

Jos et halua evästeitä tallennettavan laitteellesi, voit säätää selaimesi asetuksista selaimesi kieltäytymään vastaanottamasta evästeitä (ns. incognito tai private browsing -asetus). Tämän toimenpiteen voi tehdä joko ennen palveluiden käyttämistä tai palvelun käytön aikana. Mobiililaitteilla voit myös säätää laitteesi ja sovelluksiesi asetuksia seurantaominaisuuksiin liittyen. 

Käyttäjä voi estää kolmansien osapuolten mainonnan kohdentamisen kokonaisuudessaan tai yrityskohtaisesti Your Online Choices -sivuston kautta.

Evästeiden vastaanottamisen lopettaminen voi kuitenkin aiheuttaa puutteita joissakin sivuston toiminnallisuuksissa, eikä se siksi ole suositeltavaa.

Evästeiden käsittelymme perustuu TRAFICOM Liikenne- ja viestintäviraston Kyberturvallisuuskeskuksen ohjeistukseen

Palaute

Voit antaa palautetta sivuston sisällöstä palautelomakkeen avulla. Palautelomake löytyy KT organisaationa -valikosta.

KT:n tietosuojavastaavalle voit lähettää sähköpostia osoitteeseen tietosuojavastaava(at)kt.fi.