Työelämän kehittämistoimintaa vahvistettiin

Työelämän kehittäminen on yksi KT:n lakisääteisistä tehtävistä. KT:n ja pääsopijajärjestöjen yhteinen työelämän kehittämisen kokonaisuus Tärkeissä töissä vahvisti asemaansa vuoden 2025 aikana. Tavoitteena on auttaa kunta- ja hyvinvointialan työpaikkoja uudistumaan sekä tehdä näkyväksi hyvää julkista työtä.   

Tärkeissä töissä -gaalassa palkittiin muun muassa Heinolan kaupungin nuorisopalvelut, Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen LIPAS-PTV-pilotti, Kangasalan kirjastopalvelut ja Lapin kirjasto.
Tärkeissä töissä -gaalassa palkittiin muun muassa Heinolan kaupungin nuorisopalvelut, Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen LIPAS-PTV-pilotti, Kangasalan kirjastopalvelut ja Lapin kirjasto.

Työelämän kehittäminen on yksi KT:n lakisääteisistä tehtäväistä. Toimintavuonna työelämän kehittäminen keskittyi muun muassa henkilöstön saatavuuden parantamiseen, TE24-uudistuksen toimeenpanoon ja työllisyyden edistämiseen, esihenkilötyön tukeen, työnantajakuvan parantamiseen, työperäiseen maahanmuuton ja kansainvälisten rekrytointien edistämiseen sekä jatkuvan oppimisen tukemiseen. Edunvalvonnassa korostui esimerkiksi tarve kehittää lakkautetulle aikuiskoulutustuelle korvaava malli.

KT hoiti ja kehitti henkilöstöjohtamiseen, tuloksellisuuteen, työelämän laatuun ja kehittämiseen liittyviä tehtäviä. Näitä tehtäviä hoidettiin yhdessä erilaisin yhteistyöverkostoin sekä yhteistoiminnallisesti pääsopijajärjestöjen kanssa. KT koordinoi ja tekee yhteistyötä kunta- ja hyvinvointialan työnantajien kanssa yli 20:ssä verkostossa.

Löydät KT:n verkostot täältä> 

Yhteistoiminnallisen Tärkeissä töissä -kokonaisuuden tunnettuus kasvoi. KT:n yhteydessä toimiva Tärkeissä töissä -palvelutiimi järjesti ja markkinoi webinaareja sekä koordinoi verkostoja. Kunta-alan nuorten verkosto toteutti artikkelisarjan kuntatyön houkuttelevuutta lisäävistä teemoista.  

Monikanavaisesti toteutettu Tärkeissä töissä -viestintä tavoitti laajasti työelämän kehittämisestä kiinnostuneita niin sosiaalisen median kanavien, verkkosivujen kuin uutiskirjeiden ja mediatiedotteiden kautta.

Erityisen merkittävä oli päätös, jonka Tärkeissä töissä -toiminta sai loppuvuonna 2025. Meidän työ - yhteistyöllä tuloksiin -hanke sai merkittävän ESR-rahoituksen.  

Katso uutinen hankkeen käynnistymisestä Tärkeissä töissä -sivustolta>

 

Kun olemme töissä olemme #tärkeissä töissä.

Tärkeissä töissä -palvelutiimi oli mukana myös monissa eri tapahtumissa, kuten Lahden työmarkkinaseminaarissa ja Kuntamarkkinoilla. Aktiivinen markkinointityö lisäsi kokonaisuuden tunnettuutta vuoden aikana. Vuosittainen Tekojen tori -kampanja keräsi vuonna 2025 jopa 265 uutta kehittämistekoa, joista innostavimmat ja parhaimmat palkittiin Tärkeissä töissä -gaalassa joulukuussa.

Yhteistoiminnallista työelämän kehittämistä johtaa järjestöjen yhteinen työelämän kehittämisryhmä Tekry. Sen tukena toimivat kehittämisjaokset sekä kunnille että hyvinvointialueille. Kehittämisjaosten jäsenet ovat työnantajien ja henkilöstön edustajia eri organisaatioista. Kehittämisjaoksissa suunnitellaan yhteisiä kehittämistoimia palvelutoiminnan tuloksellisuuden, henkilöstön hyvinvoinnin ja saatavuuden tueksi.
    

Työnantajayhteistyössä tehtiin edunvalvontaa ja tuettiin esihenkilötyötä

Työelämää kehitettiin yhteistyössä työnantajien kanssa muun muassa työsuojelupäälliköiden ja HR-johdon verkostoissa. Osa verkostoista keskittyi enemmän kuntien ja toiset hyvinvointialueiden ajankohtaisiin kysymyksiin.

Hyvinvointialueilla toimi HVA-HR-johdon verkosto sekä kansainvälisiin rekrytointeihin keskittynyt verkosto. Lisäksi KT:lla on HR-verkosto, joka on avoin kunnille, hyvinvointialueille ja yritysjäsenille. Sen teemoja toimintavuonna olivat tekoälyn hyödyntäminen HR:ssä, strateginen henkilöstösuunnittelu sekä henkilöstötiedolla johtaminen.

Henkilöstöjohtamista ja esihenkilötyötä tuettiin myös kuntaperheeseen kuuluvan YT4:n yhteisillä toimilla. YT4:ssä ovat mukana KT, Kuntaliitto, Keva ja Kuntarahoitus.

Esihenkilöiden ja keskijohdon valmennusohjelma EKJ on jo vuosia auttanut kunta- ja hyvinvointialan sekä niiden omistamien yritysten esihenkilöitä kehittymään tehtävissään. YT4 tuki myös EKJ:n toimintaa. 

 

Työelämää kehitettiin yhteistoiminnallisesti 

Sopimusratkaisussa 2022–2025 sovittiin valtakunnansovittelijan ehdotuksesta erillisestä hyvinvointialueiden työhyvinvointiryhmästä. Ryhmä työskenteli yhdessä Tekryn ja hyvinvointialan kehittämisjaoksen kanssa. Ryhmän tavoitteena oli muun muassa tukea esihenkilötyötä ja muutosjohtamista sekä lisätä sote-alan houkuttelevuutta.

Työryhmä etsii myös keinoja henkilöstön työhyvinvoinnin, työkyvyn tuen ja työolojen parantamiseksi. Ryhmässä järjestettiin Esihenkilöiden aamukahvi -tilaisuuksia, joita markkinoitiin Tärkeissä töissä -kokonaisuuden kautta.   

Työnsuojelun yhteistoimintaryhmä TYRY teki ohjeen, joka koskee työsuojeluvaltuutetun ajankäyttöä. Ohjetta tulee hyödyntää, kun kunta- ja hyvinvointialan organisaatioissa arvioidaan työsuojeluvaltuutettujen tarvitsemaa vapautusaikaa ja neuvotellaan työsuojeluvaltuutetun ajankäytöstä.

Lue yleiskirjeestä työsuojelun yhteistoimintaryhmä TYRYn ohje olosuhdetekijöiden huomioimisesta vapautuksesta sovittaessa>

KT ja pääsopijajärjestöt seuraavat yhdessä työn murrosta kunta- ja hyvinvointialalla. Työn murroksen seurantaryhmä kokoontui säännöllisesti. 

Työn murros -julkaisusarja löytyy KT:n sivuilta >