TE-palvelut 2024 -uudistus toteutui onnistuneesti
Uudistuksen keskeisenä muutoksena oli työ- ja elinkeinotoimintojen siirtäminen valtiolta kuntien vastuulle tammikuussa 2025. KT tuki työnantajia muutoksessa.
KT toimi aktiivisesti useissa TE-uudistuksen toimeenpanoa toteuttavissa työryhmissä. Uudistuksesta annettiin lausuntoja, järjestettiin koulutusta aiheesta ja kirjoitettiin artikkeleita KT-lehteen. KT tarjosi ohjausta ja tukea kuntatyönantajille erityisesti henkilöstöön liittyvissä kysymyksissä. Työllisyyden edistämisen työnantajaverkon toiminta jatkui myös vuonna 2025. Lisäksi KT:n asiantuntijat pitivät teemasta puheenvuoroja eri tilaisuuksissa. TE-uudistus oli teemana myös KT:n jäsenkoulutuksissa.
KT sai aikaistettua henkilöstön siirtymisen KVTESin piiriin jo 1.1.2025 sen sijaan, että henkilöstö olisi siirtynyt KVTESin piiriin vasta 1.3.2025, jolloin voimassa oleva sopimuskausi päättyi.