Hallitus ja jaostot jatkoivat päätöksentekijöinä
KT:n päätöksentekoa tekivät toimintavuonna hallitus sekä kuntajaosto, hyvinvointialuejaosto ja yritysjaosto.
Hallitus vastasi erityisesti keskusjärjestötason toiminnasta sekä KT:n talouden ja toiminnan johtamisesta. Jaostot edustivat omaa jäsenistöään ja niiden tehtävänä oli sopia työ- ja virkaehtosopimusten sisällöistä.
Hallituksen jäsenet nimettiin eri jaostojen edustamien työnantajien palkkasumman suhteellisten osuuksien perusteella.
Kuntajaoston ja hyvinvointialuejaoston jäsenet edustavat jäsenyhteisöjensä työnantajia ja ovat keskeisessä luottamushenkilö- tai palvelussuhteessa niihin. Jäseniä nimittäessä otetaan myös huomioon kunnissa ja hyvinvointialueilla vallitsevat poliittiset voimasuhteet sekä tasapuolisuusnäkökohdat.
Yritysjaoston jäsenet valittiin yritysjaoston työjärjestyksessä määrätyllä tavalla. Hallituksen puheenjohtajana toimi Ari Korhonen ja varapuheenjohtajina Juha Rostedt ja Taneli Kalliokoski.
Hallitus 1.1.2023–31.12.2025 | |
Kuntajaosto | |
Varsinainen jäsen | Henkilökohtainen varajäsen |
Outi Mäkelä, Nurmijärvi, Kok. | Pekka Salmi, Tampere, SDP |
Juha Rostedt, Lahti, Kok., vpj. | Lauri Kattelus, Laitila, Kok. |
Maria Päivänen, Lempäälä, SDP | Piia Elo, Turku, SDP |
Hanna Vuola, Uusikaupunki, Kesk. | Pekka Lokinperä, Hausjärvi, Kesk. |
Taneli Kalliokoski, Nurmijärvi, Kesk.,vpj. | Katariina Pylsy, Hämeenkyrö, Kesk. |
Marko Koskinen, Kitee, PS | Ilpo Kärkkäinen, Sonkajärvi, PS |
Laura Skaffari, Lohja, Vihr. | Mari Huusko, Pornainen, Vihr. |
Hyvinvointialuejaosto | |
Varsinainen jäsen | Henkilökohtainen varajäsen |
Olli Naukkarinen, Kanta-Häme, Kok. | Nina Brask, Kymenlaakso, SDP |
Mervi Koski, Pohjois-Pohjanmaa, Kok. | Marja-Leena Alho, Satakunta, Kok. |
Ari Korhonen, Varsinais-Suomi, SDP, pj. | Antti Parpo, Varsinais-Suomi, Kok. |
Jani Kokko, Keski-Suomi, SDP | Anneli Kiljunen, Etelä-Karjala, SDP |
Maria Kaisa Aula, Keski-Suomi, Kesk. | Lasse Hautala, Etelä-Pohjanmaa, Kesk. |
Tanja Aidanjuuri, Vantaa-Kerava, PS | Anu Mattila, Pohjois-Pohjanmaa, PS |
Pertti Hemminki, Lappi, Vas. | Joona Mielonen, Kymenlaakso, Vas. |
Yritysjaosto | |
Varsinainen jäsen | Henkilökohtainen varajäsen |
Jarkko Virtanen, Turun kaupunki | Juha Jääskeläinen, Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde |
Kuntajaoston jäsenet
Kuntajaoston puheenjohtajana toimi Outi Mäkelä ja varapuheenjohtajana Pekka Salmi.
Kuntajaosto 1.1.2023–31.12.2025 | ||
Varsinainen jäsen | Henkilökohtainen varajäsen | |
Outi Mäkelä, Nurmijärvi, pj. | Marjukka Palin, Eurajoki | Kok. |
Juha Rostedt, Lahti | Lauri Kattelus, Laitila | Kok. |
Pekka Salmi, Tampere, vpj. | Sami Laakkonen, Joensuu | SDP |
Maria Päivänen, Lempäälä | Piia Elo, Turku | SDP |
Hanna Vuola, Uusikaupunki | Pekka Lokinperä, Hausjärvi | Kesk. |
Taneli Kalliokoski, Nurmijärvi | Katariina Pylsy, Hämeenkyrö | Kesk. |
Marko Koskinen, Kitee | Ilpo Kärkkäinen, Sonkajärvi | PS |
Laura Skaffari, Lohja | Mari Huusko, Pornainen | Vihr. |
Pekka Heikkinen, Tuusula | Harry Yltävä, Raasepori | Vas. |
Hyvinvointialuejaoston jäsenet
Hyvinvointialuejaoston puheenjohtajana toimi Olli Naukkarinen ja varapuheenjohtajana Nina Brask.
Hyvinvointialuejaosto 1.1.2023–31.12.2025 | ||
Varsinainen jäsen | Henkilökohtainen varajäsen | |
Olli Naukkarinen, Kanta-Häme, pj. | Antti Parpo, Varsinais-Suomi | Kok. |
Mervi Koski, Pohjois-Pohjanmaa | Marja-Leena Alho, Satakunta | Kok. |
Nina Brask, Kymenlaakso, vpj. | Jani Kokko, Keski-Suomi | SDP |
Ari Korhonen, Varsinais-Suomi | Anneli Kiljunen, Etelä-Karjala | SDP |
Maria Kaisa Aula, Keski-Suomi | Eija-Riitta Niinikoski, Pohjois- Pohjanmaa | Kesk. |
Lasse Hautala, Etelä-Pohjanmaa | Juha Korkeaoja, Satakunta | Kesk. |
Tanja Aidanjuuri, Vantaa-Kerava | Anu Mattila, Pohjois-Pohjanmaa | PS |
Pertti Hemminki, Lappi | Joona Mielonen, Kymenlaakso | Vihr. |
Lauri Kajanoja, valtiovarainministeriö | Jenni Pääkkönen, valtiovarainministeriö | |
Yritysjaoston jäsenet
Yritysjaoston puheenjohtajana toimi 27.5. asti Juha Jääskeläinen ja varapuheenjohtajana Jarkko Virtanen. Sen jälkeen puheenjohtajana toimi Jarkko Virtanen ja varapuheenjohtajana Juha Jääskeläinen.
Yritysjaosto 1.1.2025–27.5.2025 | |
Juha Jääskeläinen, Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde, pj. | |
Jarkko Virtanen, Turun kaupunki, vpj. | |
Sote-ala | |
Varsinainen jäsen | Henkilökohtainen varajäsen |
Marika Metsähonkala, Helsingin Seniorisäätiö sr | Piia Palviainen, Helsingin Seniorisäätiö sr |
Markku Hämäläinen, Järvisuomen Terveys Oy (eronnut 3.4.) | Sami Sipilä, Etelä-Savon hyvinvointialue |
Erja Jaatinen, Docta Oy, Tervia Osaajat Oy, Tervia Logistiikka Oy ja Pohjois-Suomen sosiaali- ja terveydenhuolloin osuuskunta Tervia | llkka Luoma, Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde |
Palveluala | |
Varsinainen jäsen | Henkilökohtainen varajäsen |
Jarkko Virtanen, Turun kaupunki | Kristiina Kukkohovi, Visit Turku Archipelago Oy |
Juha Jääskeläinen, Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde | Eija Kangasoja, PPE-Köökki Oy |
Jyrki Gerlander, Kymenlaakson hyvinvointialueen tuki- ja kiinteistöpalvelut Oy | Seppo Pajari, Kymenlaakson hyvinvointialueen tuki- ja kiinteistöpalvelut Oy |
Jutta Tikkanen, Kaiku 24 Oy | Ari Mäkinen, Kaiku 24 Oy |
Petri Jokela, Tampereen Vesi Oy | Maarit Rautavaara, Tampereen Vesi Oy |
Opetusala | |
Varsinainen jäsen | Henkilökohtainen varajäsen |
Arja Flinkman, Etelä-Savon Koulutus Oy | Sari Simontaival, Etelä-Savon Koulutus Oy |
Yritysjaosto 27.5.2025– | |
Jarkko Virtanen, Turun kaupunki, pj. | |
Juha Jääskeläinen, Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde, vpj. | |
Sote-ala | |
Varsinainen jäsen | Henkilökohtainen varajäsen |
Juha Jääskeläinen, Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde | Marika Metsähonkala, Helsingin Seniorisäätiö sr |
Palveluala | |
Varsinainen jäsen | Henkilökohtainen varajäsen |
Marita Ailio, Helsingin kaupungin asunnot Oy | Tiina Harju-Kukkula, Vantaan kaupunki |
Jyrki Gerlander, Kymenlaakson hyvinvointialueen tuki- ja kiinteistöpalvelut Oy | Mika Hyttinen, Polkka, Pohjois-Karjalan tukipalvelut Oy |
Jussi Kauppi, Monetra Oulu Oy | Saku Linnamurto, Saimaan Tukipalvelut Oy |
Lasse Koskivuori, Istekki Oy | Teemu Immonen, Tiera Oy |
Mika Takkinen, Servica Oy | Esa Sairanen, Pirkanmaan Voimia Oy |
Opetusala | |
Varsinainen jäsen | Henkilökohtainen varajäsen |
Arja Flinkman, Etelä-Savon Koulutus Oy | Diana Bergroth-Lampinen, Länsirannikon Koulutus Oy |
Henkilöstövuokrausala | |
Varsinainen jäsen | Henkilökohtainen varajäsen |
Jaana Jantola, Tempore Henkilöstöpalvelut Oy, Onvire Oy | Anu Tuomolin, Seure Henkilöstöpalvelut Oy (1.6.2025 alkaen) |