KT valvoi jäsentensä etua ja tuki työnantajatoimintaa
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT on kunta- ja hyvinvointialan työnantajajärjestö ja työmarkkinakeskusjärjestö. KT:n jäsenyhteisöjä ovat kuntien ja kuntayhtymien lisäksi hyvinvointialueet, hyvinvointialueyhtymät ja niiden omistamat yritykset. Yrityskokonaisuuteen kuuluvat myös säätiöt ja osuuskunnat.
Tehtäviensä mukaisesti KT neuvotteli vuoden aikana alan työ- ja virkaehtosopimuksista, kehitti työelämää sekä osallistui lainvalmisteluun. KT:n toiminta on lakisääteistä, ja työtä tehdään virkavastuulla.
KT:n tavoitteena on turvata suomalaisille laadukkaat hyvinvointipalvelut ja puolustaa veronmaksajien etua. Kunta- ja hyvinvointiala työllisti Suomessa noin joka viidennen palkansaajan.
Laissa kuntien ja hyvinvointialueiden työnantajaedunvalvonnan järjestämisestä (630/2021) määritellään KT:n asema ja tehtävät tarkemmin.
Palveluja tarjottiin koko kunta- ja hyvinvointialalle
KT:n lakisääteisiä jäseniä ovat kunnat ja hyvinvointialueet sekä niiden muodostamat yhtymät.
KT-lain mukaan myös kuntien ja hyvinvointialueiden omistamat osakeyhtiöt, osuuskunnat ja säätiöt ovat voineet liittyä KT:n jäseniksi aina vuodesta 2021 asti. Toimintavuoden aikana KT vahvisti palveluitaan yritysjäsenille, koska niiden määrä kasvoi voimakkaasti. KT: yritysjäsenten määrä nousi 115 yrityksestä 472 yritykseen toimintavuoden aikana.
Kunta- ja hyvinvointialan kolmen asiakasryhmän palveluja ja viestintää on kehitetty toimintavuoden aikana. Asiakasryhmillä on omat tarpeensa, mutta yhteistä työnantaja-asiaa on myös paljon. KT:n jäsenille on tarjolla peruspalveluja, kuten neuvontaa, koulutusta, viestintää ja verkostoja.