Uutinen 9.1.2023 JHL ja Jyty tuomittiin hyvityssakkoihin Turun ulosmarssista Työtuomioistuin on todennut laitottomaksi tukityötaistelun, jonka JHL ja Jyty järjestivät 29. marraskuuta 2021 Turussa. Turun kaupungin työntekijöitä osallistui kolmetuntiseen ulosmarssiin. Tukityötaistelun järjestäneet järjestöt tuomittiin hyvityssakkoihin.
Uutinen 29.12.2022 KT-lehti 6/22: Vuodenvaihteeseen on valmistauduttu Vuodenvaihteessa toteutuu pitkään valmisteltu hyvinvointialueuudistus, kun hyvinvointialueet aloittavat toimintansa. Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen HR-yksikössä on tehty töitä keväästä saakka, jotta palkat maksettaisiin ajallaan kaikille tammikuussa. Varkaus järjesti henkilöstölleen juhlan, jolla kiitettiin menneestä ja juhlittiin uuden aikakauden alkua.
Uutinen 19.12.2022 55 vuotta täyttäneiden työllisyysasteen nostamiseksi muutetaan useita lakeja Eduskunta hyväksyi kesällä 2022 lakipaketin, jonka tavoitteena on 55 vuotta täyttäneiden työllisyysasteen nostaminen. Lait tulevat voimaan 1.1.2023 lukien.
Uutinen 19.12.2022 Työelämän kehittäminen perustuu tutkimustietoon KT ja pääsopijajärjestöt JAU ry, JUKO ry ja Sote ry järjestävät 19. joulukuuta seminaarin, jossa kuullaan tuoreita tutkimustuloksia siitä, millaisista työolojen ja työhyvinvoinnin lähtökohdista hyvinvointialueet aloittavat vuoden vaihteessa.
Uutinen 16.12.2022 Hyvinvointialueet aloittavat 1.1.2023 – tarkasta yhteystietosi vuodenvaihteessa Henkilöstönsiirrot kunnista hyvinvointialueille voivat vaikuttaa sekä kuntien että hyvinvointialueiden KT-yhteyshenkilöiden tietoihin. Toivomme yhteyshenkilön tarkastavan vuodenvaihteessa organisaationsa yhteystiedot ja vastuuhenkilöt, jotta organisaationne saa edelleen kaiken tarpeellisen työnantajatiedon. Varmistetaan yhdessä sujuva tiedonkulku!
Uutinen 16.12.2022 Osasairauspäivärahan saamisen edellytykset muuttuvat ja enimmäisaika pitenee Sairausvakuutuslain muutokset tulevat voimaan 1.1.2023 alkaen. Muutosten tavoitteena on edistää ihmisten työelämässä pysymistä ja paluuta kokoaikaiseen työhön.
Uutinen 16.12.2022 Kuntoutusrahan myöntämisen perusteet selkiytyvät ja siirtyminen etuuksien välillä helpottuu Kuntoutusrahan myöntämisen perusteisiin liittyvä lakimuutos tulee voimaan 1.1.2023. Jatkossa asiakas voi saada kuntoutusrahaa koko kuntoutuksen ajalta ja siirtyä aiempaa helpommin kuntoutusrahan ja muiden Kelan etuuksien välillä.
Uutinen 15.12.2022 KT:n valtuuskunta hyväksyi talousarvion ja valmistautui muutoksiin KT:n valtuuskunta käsitteli vuoden viimeisessä kokouksessaan kunta- ja hyvinvointialan ajankohtaista työmarkkinatilannetta sekä hyväksyi toimintasuunnitelman ja talousarvion vuodelle 2023. Poikkeuksellisen sopimusneuvotteluvuoden jälkeen edessä on muutoksen ja vaikuttamisen vuosi. Myös KT:n päätöksenteko uudistuu 1.1.2023.
Uutinen 15.12.2022 Osa koronan vuoksi sairausvakuutuslakiin tehdyistä väliaikaisista muutoksista jatkuu vuonna 2023 Sairausvakuutuslakiin on tehty koronaepidemian vuoksi väliaikaisia muutoksia, joiden perusteella Kela on korvannut koronarokotukseen ja koronatestiin tehtyjä matkoja sekä yksityisessä terveydenhuollossa tehtyjä koronatestejä. Joidenkin muutosten voimassaoloa on jatkettu.
Uutinen 15.12.2022 Väärinkäytöksistä ilmoittavien suojelua vahvistetaan ilmoittajansuojelulailla Ilmoittajansuojelulailla pannaan täytäntöön Euroopan unionin ilmoittajansuojeludirektiivi. Lailla luodaan järjestelmä, jossa pääsääntöisesti vähintään 50 työntekijää työllistävillä organisaatioilla on velvollisuus perustaa sisäinen ilmoituskanava.
Uutinen 15.12.2022 Tartuntatautilain 48 a §:n voimassaolo päättyy 31.12.2022 Koronaministerityöryhmä päätti lokakuussa 2022, ettei se esitä tartuntatautilain 48 a §:n säännöksen voimassaolon jatkamista. Näin ollen väliaikainen tartuntatautilain määräys on voimassa ajalla 1.1.2022-31.12.2022, eikä sitä voida enää soveltaa 1.1.2023 alkaen.
Tiedote 12.12.2022 Työperäisestä maahanmuutosta on tehtävä sujuvaa ja nopeaa Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT vaatii, että työperäistä maahanmuuttoa tulee lisätä ja ulkomaalaisten työntekijöiden lupaprosesseja nopeuttaa. Maahanmuuton lisääminen tulee ottaa osaksi tulevan hallituksen ohjelmaa.
Uutinen 9.12.2022 Kunta-alan kehittämisjaoksen toiminta käynnistyi KT, JAU, JUKO ja Sote ry sopivat osana sopimusratkaisua vahvistavansa yhteistä työelämän kehittämistä. Ensimmäisenä siihen liittyvänä asiana toimintansa aloitti 8.12. kunta-alan kehittämisjaos yhdentoista kuntaorganisaation voimin.
Tiedote 8.12.2022 Jatkuvalla oppimisella helpotusta osaajapulaan Kunta-alan työnantajat tukevat työssä tapahtuvaa oppimista monin tavoin. Työpaikoilla on käytössä esimerkiksi palkallisia vapaita opiskelua varten. Tulevaisuudessa korostuvat ammattien rajat ylittävät taidot, kuten ennakointi ja itsensä johtaminen.
Tiedote 1.12.2022 Kymmeniä kuntatyön kehittäjiä ja kekseliäin kunta palkitaan Kuntatyön kehittämistä juhlistetaan 1. joulukuuta Kuntatyö2030-gaalassa, jossa kymmeniä kuntatyöpaikkoja eri puolilta Suomea palkitaan tuloksellisesta kehittämistyöstä. Palkintoja myönnetään yhteensä 50 eri toimialoille.