Uutinen 28.2.2020 Suomalaisten työurat pidentyneet Keskimääräinen eläkkeelle siirtymisen ikä on noussut vuosituhannen alusta 2,7 vuotta. Vuonna 2025 työeläkkeelle on määrä siirtyä keskimäärin 62,4-vuotiaana.
Uutinen 27.2.2020 Puolet kunta-alan henkilöstöstä työskentelee maakunnille siirtyvissä tehtävissä Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksessa itsehallintoalueille siirtyväksi määritettyjen tehtävien parissa työskenteli 210 200 henkilöä lokakuussa 2018. Kunta-alan henkilöstöstä 210 300 työskenteli puolestaan niissä tehtävissä, joiden tuottaminen jää tulevaisuudessakin kuntien vastuulle.
Uutinen 20.2.2020 OECD suosittaa työelämätarpeisiin vastaavan koulutuksen lisäämistä Suomen väestö ikääntyy ja osaajista syntyy pulaa. Työelämän muuttuessa tarvitaan elinikäistä oppimista.
Uutinen 17.2.2020 Työn arvostus näkyy kunta-alalla palkassa KT Kuntatyönantajien ja kunta-alan pääsopijajärjestöjen tuoreen palkka- ja työvoimakustannusselvityksen mukaan kunta-alalla palkat ovat useissa tehtävissä korkeampia kuin yksityisellä sektorilla. Kunta-alalla myös vuosilomaetuudet ja muut palvelussuhteen ehdot ovat keskimäärin paremmat. Lisäksi kuntatyönantajat maksavat yksityistä sektoria korkeampia eläkemaksuja.
Tiedote 17.2.2020 Yksityisen ja kuntasektorin väliset palkkaerot selvitetty KT Kuntatyönantajat ja kunta-alan pääsopijajärjestöt päättivät viime neuvottelukierroksen yhteydessä selvittää erot kuntasektorin ja yksityisen sektorin palkoissa ja muissa työvoimakustannuksiin vaikuttavissa palvelussuhteen ehdoissa.
Uutinen 6.2.2020 Maahanmuuttajien osaamiskeskuksille haettavissa erityisavustusta Työ- ja elinkeinoministeriö jakaa valtionavustuksen erityisavustuksena 4 miljoonaa euroa maahanmuuttajien osaamiskeskustoimintaan. Avustusta voivat saada kunnat, joissa asuu vähintään 8 000 vieraskielistä asukasta. Haku on avoinna 4.2.–13.3.2020.
Uutinen 5.2.2020 Kolme neljästä Manner-Suomen kunnasta teki negatiivisen tuloksen Vuoden 2019 tilinpäätösarviot osoittavat, että kuntatalouden kriisi jatkuu edelleen. Lisäksi kuntakenttä on jakautunut kahtia uudella tavalla.
Uutinen 5.2.2020 Kolmasosa kuntatyöntekijöistä eläkkeelle vuoteen 2029 mennessä Kevan uusimman ennusteen mukaan yli 170 000 kuntatyöntekijää jää eläkkeelle seuraavan kymmenen vuoden aikana. Kunta-alan eläköitymiskehitys kiihtyy lähivuosina nykyisestä jonkin verran.
Tiedote 4.2.2020 Kunta-ala joutuu irtisanomaan ja lomauttamaan poikkeuksellisen paljon Kunta-alan harvinaisen vaikea taloudellinen tilanne näkyy poikkeuksellisen suurina lomautuksina ja irtisanomisina.
Tiedote 31.1.2020 Ulkomaisten sairaanhoitajien lisäkoulutus vakinaistettava Suomeen muuttaa koulutettua hoitohenkilöstöä, jonka työllistyminen sosiaali- ja terveysalalle edellyttää ammattipätevyyden saamista Valviralta. Arene, Kuntaliitto ja KT Kuntatyönantajat esittävät, että ammattikorkeakoulujen eri hankkeissa kehitetyt koulutusmallit vakinaistettaisiin.
Uutinen 30.1.2020 Itsenäisyyspäivän 2019 kunniamerkit Itsenäisyyspäivän 2019 kunniamerkit luovutettiin tänään KT:n valtuuskunnan kokouksessa Markku Jaloselle, Niilo Hakoselle ja Sirpa Sivoselle.
Uutinen 29.1.2020 Työhyvinvointiin tartuttava yhdessä Työterveyslaitos julkaisi 27. tammikuuta noin 30 000 sote-ammattilaisen työhyvinvointia kartoittaneet seurantatutkimukset.
Uutinen 28.1.2020 Sote-investointeja ja ulkoistuksia koskeva rajoituslaki voimassa 2025 saakka Sote-investointeja ja ulkoistuksia koskevan ns. rajoituslain voimassaoloa on jatkettu vuoden 2025 loppuun asti. Laki koskee kuntien ja kuntayhtymien sote-palveluja. Lain tarkoituksena on turvata sosiaali- ja terveydenhuollon järjestäminen yhdenvertaisesti ja taloudellisesti.
Uutinen 28.1.2020 Janakkala, Joensuu ja Vantaa löysivät ratkaisuja ongelmiinsa Klash-haastekilpailussa Kilpailun voittajatiimit tekivät ehdotukset siitä, miten liikkumiseen, nuorten opiskeluun ja kuntalaisten omaehtoiseen toimintaan liittyviä ongelmia voidaan ratkaista. Seuraavaksi voittajat jatkavat hankintaneuvotteluja Kuntaliiton kanssa.
Uutinen 27.1.2020 Työllistyminen on osa maahanmuuttajien kotoutumista Maahanmuuttajien onnistunut kotoutuminen on monen tekijän summa. Työllistyminen ei yksin takaa onnistunutta kotoutumista, mutta vaikuttaa siihen, selviää työ- ja elinkeinoministeriön tuoreesta katsauksesta.