Haku

TE 2024 -uudistus ja liikkeen luovutus
TE-palvelut siirtyivät valtiolta kunnille 1.1.2025. Tässä tekstissä kuvataan lyhyesti, mitä valtion TE-henkilöstön siirtymisellä liikkeen luovutuksella uusille työvoimaviranomaisille tarkoitetaan ja miten uudistus vaikuttaa palvelussuhteen ehtoihin.

KT-lehti 3/2023 on ilmestynyt: Teemana nuoret työntekijät
Tuoreessa KT-lehdessä 3/2023 keskitytään nuoriin työntekijöihin. Lehdessä kerrotaan, kuinka muun muassa Kymenlaakson hyvinvointialueella ja Lahden kaupungissa houkutellaan nuoria työntekijöitä töihin uusin keinoin. Kymenlaakson hyvinvointialueella on käytössä urapolut, joissa työnantaja tarjoaa osalle työntekijöistään lisäkoulutusta uusiin tehtäviin. Lahdessa työnantajat lähestyvät nuoria jo peruskoulussa, jotta nuoret kiinnostuisivat esimerkiksi julkisen alan töistä ennen kuin ovat tehneet valintansa jatko-opinnoistaan.

Valtion virka- ja työehtosopimuksen ja KVTESin vertailua
Valtiolta siirtyi henkilöstöä uusille työvoimaviranomaisille, kun TE-palvelut siirtyivät kunnille 1.1.2025.