Haku

Päivitetystä palkkatilastosta löytyvät yli tuhannen ammatin ansiot
KT:n nettisivuille on päivitetty tiedot lähes 1 500 ammattinimikkeen ansioista. Lokakuussa 2022 kunta-alalla ansaittiin keskimäärin 3 540 euroa kuukaudessa.

Koululaisten työelämään tutustumiselle on yhtenäiset palkkasuositukset kunta- ja hyvinvointialoilla
Kunta- ja hyvinvointialan työnantaja- ja palkansaajajärjestöt suosittelevat, että kunnat ja hyvinvointialueet palkkaavat tänäkin vuonna koululaisia kesäharjoitteluun. Koululaisten kahden viikon työharjoittelun palkaksi suositellaan tänä kesänä 400 euroa.

Työnantajan on puututtava organisaation ulkopuolelta tulevaan häirintään
Häirinnän ja epäasiallisen kohtelun tilanteet työpaikalla kuluttavat voimavaroja ja vaikuttavat haitallisesti organisaation toimintaan, työilmapiiriin ja työnantajamaineeseen. Tilanteet voivat pitkittyessään aiheuttaa työkyvyttömyyttä ja sitä kautta tuottavuuden ja tuloksellisuuden laskua, inhimillisestä kärsimyksestä puhumattakaan. On kaikkien etu, että häirintään puututaan. Puutuminen on myös työnantajan lakisääteinen velvollisuus.

Työn murros 2/2023: Työn murros tarkoittaa uuden oppimista
KT ja kunta- ja hyvinvointialan pääsopijajärjestöt seuraavat työn murrosta eri ammattialoilla ja teemoihin liittyen. Työn murroksen seurantaraporttiin 2/2023 on koottu seurannan tuloksia työssä oppimisesta ja ohjauksesta. Lisäksi teemaa koskevat keskeiset havainnot on tiivistetty tietokorttiin.

Poliittiset työtaistelut jatkuvat: Tehyn ja SuPerin lakko koskee varhaiskasvatusta ja JHL:n useita aloja
Tehy ja SuPer ovat ilmoittaneet poliittisista työtaisteluista varhaiskasvatuksessa 13.–14.2.2024. Lakko järjestetään 13 suuren kaupungin ja yhden kunnan alueella. JHL on ilmoittanut lakoista 13.–15.2.2024 useilla aloilla.

Kunta- ja hyvinvointialan neuvotteluosapuolet saavuttivat merkittävän neuvottelutuloksen sote-alalla
Saavutettu neuvottelutulos koskee sote-alan palkkausjärjestelmää. Se tuo sote-alan ammattilaisille uusia palkkaryhmiä, joiden avulla palkkausta pystytään kehittämään.

Vuokratyövoiman käyttö hyvinvointialueilla vaarantaa sote-uudistuksen tavoitteet
Sosiaali- ja terveysministeriö julkaisi keskiviikkona 15. helmikuuta raportin vuokratyön käytöstä hyvinvointialueilla. KT painottaa, että työtä on välttämätöntä jatkaa ja edetä lainsäädännöllisiin muutoksiin.