På svenska
Yleiskirje
1/15
Kunnanhallituksille ja kuntayhtymille

Kunta-alan työmarkkinaseminaari Tampereella

KT Kuntatyönantajat järjestää yhdessä kunta-alan pääsopijajärjestöjen ja Tampereen kaupungin kanssa työmarkkinaseminaarin Tampereella Tampere-talolla 27.–28.5.2015. Seminaari jatkaa aikaisempien vuosien Rauman työmarkkinaseminaarien perinteitä uudistuneella toteutustavalla.

Seminaari on tarkoitettu kuntien, kuntayhtymien ja muiden kunnallisten organisaatioiden henkilöstöjohdolle ja henkilöstöhallinnon asiantuntijoille, eri toimialojen johdolle ja muille työnantaja-asemassa oleville sekä luottamusmiehille ja muille henkilöstön edustajille.

Seminaarissa käsitellään hallittua muutosta tulevaisuuden kunnassa erityisesti työmarkkinatoiminnan ja henkilöstöasioiden näkökulmasta. Aiheita ovat mm.

  • kuntatalouden haasteet ja näkymät
  • työrauhasääntelyn ja neuvottelujärjestelmän kehittäminen
  • tulevien vuosien työ- ja virkaehtosopimusratkaisut
  • työn, ammattien ja osaamistarpeiden muuttuminen
  • henkilöstökysymykset kunta- ja palvelurakenteiden muutoksessa.

Kunta- ja palvelurakenteiden muutosteemassa kuullaan kokemuksia toteutuneesta monikuntaliitoksesta sekä pohditaan henkilöstökysymyksiä tulevassa sote-uudistuksessa ja toisen asteen koulutuksen ja vapaan sivistystyön rakenneuudistuksessa. Ohjelmaluonnos on liitteenä. Lopullinen ohjelma valmistuu maaliskuussa ja päivitetään KT:n verkkosivuille.

Seminaarin yhteydessä KT järjestää myös oman työnantajatapaamisen Tampere-talolla. KT toivoo tapaavansa kunnallisten organisaatioiden henkilöstöjohtoa ja muita työnantajaedustajia seminaarissa!

Seminaarin hinta on 325 euroa. Ilmoittautumissivujen kautta voi varata myös majoituksen Tampereen hotelleista. Linkki seminaarin ilmoittautumissivuille: https://ilmo.contio.fi/VisitTampere/main.aspx?id=115

KUNNALLINEN TYÖMARKKINALAITOS

Työmarkkinajohtaja Markku Jalonen

Tutkimuspäällikkö Margareta Heiskanen

 

Liite Työmarkkinaseminaarin ohjelma, tilanne 9.2.2015