Haku
KT:n kanta EU-komission vähimmäispalkkaa koskevaan direktiiviehdotukseen
EU:n komissio on antanut ehdotuksen riittävistä vähimmäispalkoista eli ns. minimipalkkadirektiivin. KT katsoo, että nyt ehdotettu direktiiviehdotus vaarantaa pitkällä tähtäimellä Suomen nykyisen työmarkkinamallin.
OVTES:n paikallinen järjestelyerä 1.4.2021
Paikallinen järjestelyerä toteutetaan 1.4.2021. Paikalliseen järjestelyerään käytetään 0,8 % laskettuna OVTES:n piiriin kuuluvien palkkasummasta mahdollisimman tavanomaiselta kuukaudelta (esimerkiksi maaliskuu). Ammatillisten oppilaitosten osio C:n opetushenkilöstön paikallinen järjestelyerä on 0,4 prosenttia kyseisen liitteen henkilöstön palkkasummasta.
Yhteinen vetoomus: Työterveyden mukaanotto on avain koronarokotusten onnistumiseen
Koronarokotusten tehokas läpivienti edellyttää julkisen ja yksityisen terveydenhoidon resurssien yhdistämistä.
Työllisyyttä parantavaa ratkaisua olisi tarvittu
Työmarkkinakeskusjärjestöjen neuvotteluissa toimista ikääntyneiden työllisyyden edistämiseksi ei saavutettu ratkaisua.
KT kehittyy yhteiskunnan mukana
Keskitetty työnantajaedunvalvonta alkoi kunta-alalla 1.12.1970, kun siihen liittyvä lainsäädäntö tuli voimaan. Kunnat ja kuntayhtymät muodostavat hyvinvointiyhteiskunnan perustan ja työllistävät lähes joka viidennen palkansaajan. Myös KT:n tehtäväkenttä on laajentunut ja muuttunut vaativammaksi 50 vuodessa.
KT Kuntatyönantajille uusi yhteyspäällikkö
KT Kuntatyönantajat on perustanut uuden yhteyspäällikön tehtävän, johon on valittu KTM Aija Tuimala 1.1.2021 alkaen. Aija Tuimalalla on monipuolinen kokemus kunta-alan johtotehtävistä, muutosjohtamisesta sekä verkostoyhteistyöstä.