Haku

Aikataulut henkilöstösiirtoihin valmistautumisessa myöhentyivät
Maakunta- ja sote-uudistuksen lait ovat eduskunnan käsittelyssä. Uudistuksen lykkääntyminen vuodella muutti henkilöstösiirtoihin valmistautumiseen liittyviä kansallisia aikatauluja.

Ehdotettu varhaiskasvatuslaki uhkaa viedä työn tuhansilta ihmisiltä
Eduskunnan käsittelyssä oleva esitys varhaiskasvatuslaiksi uhkaa viedä työpaikan tuhansilta kunnallisen varhaiskasvatuksen piirissä olevilta lastenhoitajilta, arvioi KT Kuntatyönantajat.

EU-rahoitusta tarjolla liikkuvuuden edistämiseen ja harmaan talouden torjuntaan
Komission EaSI-ohjelmassa on avattu kaksi hakua, joista voi saada rahoitusta työvoiman liikkuvuuden tukemiseen tai harmaan talouden torjuntaan. Hakemukset on jätettävä kesäkuussa 2018.

Yli kolme päivää kestävät sairauspoissaolot vähentyneet
Kunta-alan sairauspoissaolojen kokonaismäärä on pysynyt ennallaan. Poissaolojen luonteessa on kuitenkin tapahtunut muutos niin, että yli kolme päivää kestävien sairauspoissaolojen määrä on laskenut ja lyhyempien kasvanut.

Lakiehdotuksessa valinnanvapaudesta vielä perustuslaillisia ongelmia
Perustuslakivaliokunta on antanut lausuntonsa valinnanvapauslakiehdotuksesta. Sen mukaan ehdotus on aikaisempaa parempi, mutta useita säännöksiä on vielä korjattava. Tarvittavat muutokset voidaan kuitenkin tehdä eduskunnassa.

Tietotärskyssä pohdittiin työn murrosta käytännössä
Sata henkilöstöjohtamisen ammattilaista eri puolilta Suomea osallistui KT:n HR-verkoston tietotärskyyn tiistaina 12. kesäkuuta pohtimaan, mitä työn murros tarkoittaa käytännössä työpaikoilla.

Kunta-alan osapuolet selvittävät yhdessä työn murrosta
KT Kuntatyönantajat sekä Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO, Julkisen alan unioni JAU ja Kunta-alan koulutettu hoitohenkilöstö KoHo ovat päättäneet ryhtyä valmistelemaan työn murroksen käsittelyä ja pitkäjänteistä seurantaa kunta-alalla.

Pohjoismaiset kuntatyönantajat tekevät tiivistä yhteistyötä
Pohjoismaiden kuntatyönantajajärjestöjen johto kokoontui Kuntatalossa 21. syyskuuta. KT:llä on tiiviit yhteydet muiden Pohjoismaiden kuntatyönantajajärjestöihin.

Kuntajohtajilla hyvät valmiudet muutosjohtamiseen
Tuoreen tutkimuksen mukaan sote- ja maakuntauudistus ei ole vaikuttanut merkittävästi kuntajohtajien työhyvinvointiin. He kokevat sekä omat että organisaationsa muutosvalmiudet hyviksi.

Oppilaiden häiritsevää käyttäytymistä voidaan vähentää yksinkertaisilla keinoilla
Tuore erityispedagogiikan väitöstutkimus osoittaa, että positiivisella palautteella voidaan vähentää häiriökäyttäytymistä kouluissa. Tämä onnistuu hyvin nykyolosuhteissa ilman lisäresursseja.