På svenska
Tiedote
Työmarkkinajärjestöjen yhteinen esitys kehysriiheen:

Työntekijöiden töihin paluu mahdollistettava koronan vasta-ainetestauksella

Työmarkkinajärjestöt (Akava, EK, KT, Kirkkotyönantajat, SAK, STTK) esittävät yhdessä maan hallitukselle kehysriiheen, että valtio osallistuisi koronan vasta-ainetestien kustannuksiin. Järjestöjen mukaan testit pitäisi ottaa väliaikaisesti osaksi työterveyshuoltoa, jotta työntekijöiden töihin paluu mahdollistetaan sujuvasti.

Virustestausta laboratoriossa petrimaljassa. Kuva: Pexels.

Yritystoiminnan palautuminen normaaliksi koronakriisin pahimman vaiheen jälkeen edellyttää laajoja koronan vasta-ainetestejä. Testin avulla on mahdollista selvittää, onko ihminen jo sairastanut koronan ja saanut tätä kautta vastustuskyvyn virusta vastaan. Koronan jo aiemmin sairastaneet eivät enää tartuta muita ja voivat palata turvallisesti töihin.

Ilman laajamittaisia testauksia on pelättävissä, että yritysten sekä julkisen sektorin normalisoituminen kestää vielä pitkään ja siitä aiheutuvat taloudelliset ongelmat muodostuvat suuremmiksi kuin mitä ne olisivat riittävän testauksen ansiosta.

Testit rahoitettaisiin työterveyshuollossa siten, että työnantaja maksaisi 25 % ja loput 75 % tulisivat Kelan työterveyskorvauksista. Kelan työterveyskorvaukset rahoitettaisiin siten, että valtio maksaisi puolet, ja toisen puolen maksaisivat työnantajat sekä työntekijät yhdessä.

Vasta-ainetestit voidaan ottaa käyttöön 1-2 viikon kuluttua ja väestön laajamittainen testaus toteuttaa, kun pahin tartuntariski on ohi ja kun yhteiskunnan ja yritystoiminnan normalisointi alkaa. Tämän vuoksi työmarkkinajärjestöt ehdottavat, että testien rahoittaminen työterveyshuollon kautta toteutettaisiin väliaikaisena toimena, joka kestäisi 31.12.2020 saakka.

Yhteystiedot haastatteluja varten:

Jarkko Elorannan haastattelupyynnöt, viestintäpäällikkö Marjo Pihlajaniemi, puh. 0400 969 633
Sture Fjäder, puh. 0400 609 717
Jyri Häkämies, puh. 040 841 7779
Markku Jalonen, puh. 040 5477 710
Antti Palola, puh. 040 509 6030
Anna Kaarina Piepponen, puh. 040 688 1472

Markku Jalonen

toimitusjohtaja
Puhelin:
+358 9 771 2500
Matkapuhelin:
+358 40 547 7710
Sähköposti:
Markku.Jalonen@kt.fi
Organisaatio:
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT