Haku

Poliittiset työtaistelut haittasivat kuntalaisten elämää
Kunta-alan palkansaajajärjestöjen syys- ja lokakuun poliittiset lakot haittasivat selvästi kuntalaisten elämää, ilmenee KT Kuntatyönantajien selvityksistä. Selvityksissä kuntatyönantajilta tiedusteltiin 26.–28.9. ja 22.–23.10. toteutuneiden työtaisteluiden vaikutuksia.

Hallitus esittää asiakkaan valinnanvapauden lisäämistä sosiaali- ja terveyspalveluissa
Eduskunta päättää valinnanvapauslain hyväksymisestä kesäkuussa 2018.

Maakuntien rahoitusmalli voi vaikuttaa työmarkkinatoimintaan
KT:n työmarkkinajohtaja Markku Jalosen mukaan maakuntien rahoitusmallia koskevissa pohdinnoissa pitää muistaa sen vaikutukset työmarkkinamaailmaan.

Talousennusteet muistuttavat julkisen talouden alijäämästä
Sekä Suomen Pankki että valtiovarainministeriö ennustavat lähivuosien talouskehitystä yhdenmukaisesti.

Terveyskeskuksissa yli 200 lääkärin vaje
Terveyskeskusten lääkärivaje on viime vuoden aikana noussut noin prosenttiyksiköllä. Lokakuussa 2018 oli 227,5 lääkärin tehtävää täyttämättä, mikä tarkoitti 5,7 prosentin lääkärivajetta. Terveyskeskusten hammaslääkärivaje oli 5,8 prosenttia. Hammaslääkärin tehtäviä oli täyttämättä 115.

Työperäisen maahanmuuton ohella tarvitaan kotouttamista
Työmarkkinakeskusjärjestöjen Ääni työlle -kiertueen ensimmäisessä tilaisuudessa keskusteltiin maahanmuutosta. KT pitää tärkeänä, että maahanmuuttajien koulutusta ja kotouttamista tehostetaan.

Työelämän tasapainodirektiivi säätelee perhevapaita ja työaikajärjestelyitä
EU:ssa on päästy sopuun työelämän tasapainodirektiivistä. Direktiivin lopullinen hyväksyminen edellyttää vielä, että Euroopan parlamentti ja ministerineuvosto hyväksyvät sen.

Vanhuspalveluun tarvitaan säännöt
Vanhustenhuollon asiantuntija, THL:n vieraileva tutkimusprofessori Harriet Finne-Soveri ennustaa hoivaskandaalien toistuvan, kunnes poliitikot onnistuvat luomaan vanhustenhuoltoon valtakunnalliset pelisäännöt.

Työtaisteluiden määrä kasvussa
Tilastokeskuksen mukaan sekä työtaisteluiden että työtaistelu-uhkien määrä kasvoi vuonna 2018. Myös työtaisteluihin osallistuneiden määrä oli suurin 2000-luvulla.

Eri ammattiryhmien sairauspoissaoloissa suuria eroja
Kunta10-tutkimuksen mukaan sairauspoissaolot lisääntyivät vuonna 2018. Kunta-alan tilanne heijastelee yleistä sairauspoissaolokehitystä. Myös se on kääntynyt kasvuun etenkin mielenterveyssyistä.