Haku
KT:n verkostot antavat hyvän pohjan sote-kehittämisen jatkotyölle
… vaativassa työssään ja korostaa hyvän henkilöstöjohtamisen merkitystä uudistusten toteuttamisessa, kertoo kunta-alan … – Soteliiderit-hanke kutsuu sote-johtoa tekemään Suomen julkisista sote-työpaikoista vetovoimaisia ja hyvin … vaativassa työssään ja korostaa hyvän henkilöstöjohtamisen merkitystä uudistusten toteuttamisessa, kertoo kunta-alan …
Kuntatyöpaikkojen korona-ajan onnistumiset ja uudistumiset esille
… – osallistu kehittämistyöpajaan Vuoden 2021 loppuun mennessä järjestetään noin 50 organisaatiokohtaista … – osallistu kehittämistyöpajaan Vuoden 2021 loppuun mennessä järjestetään noin 50 organisaatiokohtaista …
Uusia koronaohjeita sote-työpaikoille
… alkaneet levitä. Kun riskinarviointi ja sen edellyttämät toimenpiteet tehdään kaikilla sote-työpaikoilla, voidaan niillä … KT Kuntatyönantajat on osallistunut ohjeiden tekemiseen Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerin, Tehy ry:n, … Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on ollut mukana ohjetta kommentoimassa. THL:n sivuilta löytyvät edelleen potilaiden …
Kuntien rooli työllisyyden hoidossa kasvaa
… hallituksen toimista työllisyyden edistämiseksi ja mitä ne merkitsevät kuntatyönantajille. Kuntatyönantaja-lehden … hallitus pyrkii edistämään työllisyyttä, ja mitä nämä toimet tarkoittavat kuntatyönantajille. Uuden … hallituksen toimista työllisyyden edistämiseksi ja mitä ne merkitsevät kuntatyönantajille. …
Tervetuloa juhlimaan kuntatyötä Kuntekon loppuseminaariin keskiviikkona 25. marraskuuta
… kehittämisohjelma Kunteko on uudistanut kuntatyötä melkein kuuden vuoden ajan. Kunta-alan parhaimmat … parhaimmat teot palkitaan virtuaalisessa, kaikille avoimess loppuseminaarissa 25. marraskuuta klo 13–16 . Kutsu … kehittämisohjelma Kunteko on uudistanut kuntatyötä melkein kuuden vuoden ajan. Kunta-alan parhaimmat …
Rehtoribarometrin tulokset puoltavat uusien johtamisen välineiden käyttämistä
… Uutinen 26.11.2020 Rehtoribarometrin tulokset puoltavat uusien johtamisen välineiden käyttämistä Rehtoribarometrin tulokset osoittavat, että kevään koronapandemia ja … joudutaan reagoimaan nopeasti kesken lukuvuoden. Saattaa esimerkiksi tulla tarve resursoida opettajien työtä jonkin …
Työn tuunaamisella voi parantaa työhyvinvointia
… parantaa työhyvinvointia ja sitä voi oppia verkkovalmennuksessa. Tutkimukseen osallistuivat Petäjäveden kunnan työntekijät, jotka oppivat säätelemään esimerkiksi työn sosiaalisia voimavaroja. Työn tuunaaminen … mahdollisuus osallistua vuoden 2019 aikana verkkovalmennukseen, jossa opeteltiin työn tuunaamista. Valmennuksen …
KT valmistautuu hyvinvointialueiden muutostukeen
… jälkeen henkilöstöasioiden valmistelu olisi ripeää. – Olemme käyneet läpi viime kaudella valmisteltuja materiaaleja henkilöstösiirroista ja muutosjohtamisesta ja päivitämme niitä kevään aikana vastaamaan tähän nykyiseen … jälkeen henkilöstöasioiden valmistelu olisi ripeää. – Olemme käyneet läpi viime kaudella valmisteltuja materiaaleja …
Kuntatalouteen ei ole syntynyt uutta jakovaraa
… katsauksessaan, että julkisen talouden alijäämä eli menojen ja tulojen välinen epätasapaino pysyy vuonna 2021 … edelleen suurena. Koronaepidemian vuoksi päätetyt tukitoimet ja epidemian aikana kertyneen palvelu- ja hoitovelan purkaminen pitävät julkiset menot korkeina. Kuntasektorin menot ovat vuonna 2022 …
Korona ei ole lisännyt sairaanhoitajien irtisanoutumisia
… keskustelun perusteella voisi olettaa. Se kysyi Manner-Suomen 20 sairaanhoitopiiriltä tietoja sairaanhoitajien … että sairaanhoitajien irtisanoutumiset pysyivät viime vuonna pääsääntöisesti edellisvuosien tasolla. … muassa Etelä-Savon, Itä-Savon, Keski-Pohjanmaan, Keski-Suomen, Kymenlaakson, Lapin, Länsi-Pohjan, Oulun, Pirkanmaan, …