På svenska
Tiedote
Arene, Kuntaliitto ja KT Kuntatyönantajat:

Ulkomaisten sairaanhoitajien lisäkoulutus vakinaistettava

Suomeen muuttaa koulutettua hoitohenkilöstöä, jonka työllistyminen sosiaali- ja terveysalalle edellyttää ammattipätevyyden saamista Valviralta. Arene, Kuntaliitto ja KT Kuntatyönantajat esittävät, että ammattikorkeakoulujen eri hankkeissa kehitetyt koulutusmallit vakinaistettaisiin.

– Ulkomaisen työvoiman tarve on sosiaali- ja terveysalalla pysyvä, joten myös täydentävän koulutuksen tarjonnan pitää olla pysyvää, esittää Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Hanna Tainio. Vielä nykyisin tällainen koulutus perustuu hankerahoitukseen.

– Sosiaali- ja terveysalan rekrytointitarpeeksi arvioidaan noin 267 000 työntekijää vuoteen 2040 mennessä, muistuttaa työmarkkinajohtaja Markku Jalonen KT Kuntatyönantajista.

Ammattikorkeakoulut ovat eri hankkeissa kehittäneet malleja ammattipätevyyden edellyttämiin lisäkoulutuksiin, joihin sisältyy aiemman osaamisen arviointi ja tunnistaminen, lisä- ja kielikoulutus sekä osaamisen arviointi. Näiden mallien toteutus tulee yhteiskunnalle edullisemmaksi kuin yhden sairaanhoitajan kouluttaminen

– Toiminnan vakinaistaminen laajentaa ammattikorkeakoulujen tehtäviä, joten sen rahoitus on järjestettävä pysyvästi, Arenen toiminnanjohtaja Petri Lempinen edellyttää.

Sosiaali- ja terveyspalveluiden kasvava palvelutarve sekä työvoiman ikääntyminen ja eläköityminen tarkoittavat pahenevaa osaajapulaa kaikissa maakunnissa. Samaan aikaan toimialojen välinen kilpailu työvoimasta kiristyy koko maassa.

Järjestöjen kannanotto on osoitettu opetus- ja kulttuuriministeriölle, sosiaali- ja terveysministeriölle sekä työ- ja elinkeinoministeriölle.

Arenen, Kuntaliiton ja KT:n kannanotto >

Sirpa Sivonen

kehittämispäällikkö
Puhelin:
+358 9 771 2365
Matkapuhelin:
+358 50 571 8001
Sähköposti:
Sirpa.Sivonen@kt.fi
Organisaatio:
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT