På svenska

Usein kysyttyä

Olemme koonneet tälle sivulle usein kysyttyjä kysymyksiä vastauksineen kunta- ja hyvinvointialuetyönantajien tueksi.

UKK
KVTES

Mitä hinnoittelutunnusta ja työehtoja sovelletaan varhaiskasvatuksen opettajaan, joka ei täytä kelpoisuusvaatimuksia?

Mikäli henkilö ei täytä varhaiskasvatuslain mukaisia varhaiskasvatuksen opettajan, erityisopettajan tai päiväkodin johtajan kelpoisuusvaatimuksia (varhaiskasvatuslaki 26 §, 30 §, 31§, tai 75 §) ja toimii varhaiskasvatuslain 33 §:n tilapäisen poikkeamisen nojalla varhaiskasvatuksen opettajan tehtävässä, käytetään hinnoittelutunnusta 05VKA045.

Niin sanotut epäpätevät opettajat kuuluvat KVTES:n liitteen 5 soveltamisalaan, mutta heidän peruspalkkansa katsotaan OVTES:n osion G puolelta. Muilta osin heihin sovelletaan KVTES:n liitteen 5 määräyksiä.

UKK
OVTES

Onko SAK-työaika merkittävä työvuoroluetteloon?

Työajan käyttöä suunniteltaessa säännöllisestä työajasta (38 tuntia 15 minuuttia) varataan työvuoroluettelossa kulloinkin riittävä aika lapsiryhmän ulkopuoliseen varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen opetus- ja kasvatustyön suunnitteluun, arviointi- ja kehittämistehtäviin sekä esiopetus- ja varhaiskasvatussuunnitelmien laatimiseen.
 
Koska SAK-työajan määrä voi vaihdella esimerkiksi kuukausittain toiminnan tarpeiden mukaan, on tärkeää suunnitella

  • kuinka paljon kulloinkin tarvitaan lapsiryhmän ulkopuolista suunnitteluaikaa
  • missä kohdin on sopivaa tehdä lapsiryhmän ulkopuolisia työtehtäviä.

Vastuu siitä, että lapsiryhmän ulkopuolisiin töihin varataan riittävä aika, sekä siihen liittyvä työnjohto-oikeus, kuuluvat työnantajalle.
 
SAK-työaika ei kuitenkaan ole työaikalain työaikakirjanpitomääräysten alainen määräys, eikä KVTES:n III luvun 28 §:n työvuoroluetteloa koskevia määräyksiä sovelleta SAK-työajan kirjaamiseen.
 
SAK-työaika voidaan suunnitella työvuoroluetteloon, mutta vaihtoehtoisesti suunnitelma voidaan tehdä vaikka erilliselle dokumentille.

Seurantaa SAK-työtehtäviin käytetystä työajasta ei sellaisenaan tarvitse tehdä.

UKK
OVTES

Yleissivistävän koulun opettaja on ollut määräaikaisessa palvelussuhteessa 11.8.2021–4.6.2022 eli koko lukuvuoden työajan. Hänellä alkaa uusi opettajan palvelussuhde (määräaikainen tai vakituinen) 1.8.2022. Opettajan virantoimitus alkaa 10.8.2022. Opettaja on hakenut palkallista raskausvapaata 1.9.2022 alkaen. Onko opettajalla oikeus raskausvapaan palkkaetuisuuksiin?

Palkallisen raskausvapaan yhtenä edellytys on, että viranhaltija on ollut kunnan palveluksessa välittömästi ennen raskausvapaan alkamista vähintään kaksi kuukautta (KVTES V luku 7 § 1 mom.). Palkallisen raskausvapaan kahden kuukauden karenssiaikaa laskettaessa palvelussuhde katsotaan yhdenjaksoiseksi, jos opettaja on ollut saman kunnan palveluksessa opettajana edellisen lukuvuoden päättymiseen saakka ja palvelus jatkuu samassa kunnassa viimeistään seuraavan lukuvuoden työajan alkaessa (OVTES A 40a § 3 mom.). 

Tässä opettajalla täyttyy karenssiaikaa koskeva vaatimus. Sen lisäksi opettaja aloittaa virantoimituksen tässä uudessa palvelussuhteessa 10.8.2022. Opettajalla on oikeus raskausvapaan palkkaetuisuuksiin 1.9.2022 lukien, jos palkkaetuisuuksien maksamiseen liittyvät ehdot muutoinkin täyttyvät (ks. KVTES V luku 7 § 1 mom.).

 

UKK
KVTES
SOTE-sopimus

Mitä tarkoittaa saarto? Vaikuttaako saarto työnantajan työnjohto-oikeuteen?

Saarrolla tarkoitetaan ammattiliiton kehotusta jäsenilleen olla suorittamatta avoinna oleviin virkoihin tai tehtäviin kuuluvia töitä.

Saarto ei rajoita muita kuin ammattiliiton jäseniä tekemästä saarron piirissä olevia tehtäviä.

Työnantaja käyttää saarrosta huolimatta työnjohto-oikeuttaan normaalisti ottaen huomioon ns. neutraliteettiperiaatteen.

UKK
KVTES
SOTE-sopimus

Mitä tarkoittaa hakukielto? Vaikuttaako hakukielto työnantajan työnjohto-oikeuteen?

Hakukiellolla tarkoitetaan ammattiliiton julistamaa kieltoa hakea avoinna olevaa virkaa tai tehtävää.

Hakukielto ei rajoita työnantajan oikeutta hakea ja palkata uutta henkilöstöä eikä ammattiliittoon kuulumattomien oikeutta hakea virkaa tai tehtävää. 
 

 

UKK
KVTES
SOTE-sopimus

Kertyykö tartuntatautilain 48 a §:n mukaiselta palkanmaksun keskeytyksen ajalta vuosilomaa?

Ei kerry.

Kyse ei ole muusta työ- tai virkavapaasta, joten KVTES:n IV luvun 4 §:n 9 kohtaa ei sovelleta.

Tartuntatautilain 48 a § oli voimassa 1.1.2022–31.12.2022. Työnantaja ei voi soveltaa tartuntatautilain 48 a §:ää 1.1.2023 alkaen.

 

UKK
KVTES
SOTE-sopimus

Työntekijän palkanmaksu on keskeytetty tartuntatautilain 48 a §:n perusteella. Tuleeko työntekijälle antaa vuosilomaa lomakaudella 2.5.2022–30.9.2022?

Työntekijälle tai viranhaltijalle tulee antaa vuosiloma KVTES:n IV luvun 7 §:n mukaisesti. Työnantaja ja työntekijä tai viranhaltija voivat myös sopia vuosiloman ajankohdasta KVTES:n IV luvun 8 §:n mukaisesti.

Palkanmaksun keskeytys keskeytetään vuosiloman ajaksi ja vuosiloman ajalta maksetaan vuosilomapalkka.

Jos työntekijällä tai viranhaltijalla ei ole vuosiloman päättyessä tartuntatautilain 48 a §:n tarkoittamaa suojaa eikä työnantajalla ole tarjota hänelle muuta työtä (ks. tartuntatautilain 48 a §:n 3 momentti), työntekijä tai viranhaltija palaa palkanmaksun keskeytykselle vuosiloman jälkeen.

Tartuntatautilain 48 a § oli voimassa 1.1.2022–31.12.2022. Työnantaja ei voi soveltaa tartuntatautilain 48 a §:ää 1.1.2023 alkaen.

UKK
KVTES
SOTE-sopimus

Työntekijän palkanmaksu on keskeytetty tartuntatautilain 48 a §:n perusteella. Työntekijälle määrätään vuosiloma kesälomakaudelle KVTES:n IV luvun 7 §:n mukaisesti palkanmaksun keskeytyksen ajalle. Työntekijän palkanmaksun keskeytys jatkuu vuosiloman jälkeen. Tuleeko työntekijälle maksaa lomaraha?

KVTES:n IV luvun 18 § 3 momentin mukaan lomarahaa ei makseta lomalta tai sen osalta, jos viranhaltija tai työntekijä on välittömästi ennen loman tai sen osan alkamista tai välittömästi loman tai sen osan päätyttyä ollut lakossa tai muuten virantoimituksesta tai työstä poissa luvattomasti tai ilman pätevää syytä.

Lomarahaa ei myöskään makseta lomakorvaukseen, jos

  • viranhaltija tai työntekijä jättää ei noudata irtisanomisaikaa noudattamatta
  • viranhaltija on pantu viralta
  • viranhaltija tai työntekijä purkaa määräaikaisen palvelussuhteen tärkeän syyn sitä vaatimatta
  • palvelussuhde puretaan tai työsuhde purkautuu.

Työntekijällä on pätevä syy olla pois töistä, kun hänellä ei omaa ole tartuntatautilain 48 a §:n tarkoittamaa suojaa ja työnantaja on tästä syystä keskeyttänyt palkanmaksun. Tällaisessa tapauksessa KVTES:n IV luvun 18 §:n 3 momenttia ei sovelleta. Työntekijälle tulee maksaa lomaraha KVTES:n mukaisesti.

Tartuntatautilain 48 a § oli voimassa 1.1.2022–31.12.2022. Työnantaja ei voi soveltaa tartuntatautilain 48 a §:ää 1.1.2023 alkaen.

UKK
KVTES
SOTE-sopimus

Miten varmistetaan työsuojeluvaltuutettujen vaikutusmahdollisuudet isossa organisaatiossa?

Isossa organisaatiossa kannattaa harkita kaksi- tai kolmitasoista työsuojelun yhteistoimintaorganisaatiota, jotta voidaan varmistaa työsuojeluvaltuutettujen osallistumisoikeus työsuojelutoimikuntaan tai muuhun edustukselliseen yhteistoimintaelimeen sekä oikeus tehdä ehdotuksia työsuojelutoimikunnassa käsiteltävistä asioista.

Kunta- ja hyvinvointialan työsuojelun yhteistoimintaa koskeva työ- ja virkaehtosopimuksen (27.10.2022) mukaan

5 § Työsuojelun yhteistoimintaorganisaatio

Työsuojelu- ja työympäristötyön yhteistoimintaa varten työpaikalla on valvontalain mukaisesti työsuojelupäällikkö, työsuojeluvaltuutettu varavaltuutettuineen sekä työsuojelutoimikunta tai muu työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnassa ja hyvinvointialueella annetun lain 14 §:n mukainen yhteistoimintaelin, johon työsuojelun yhteistoiminta on yhdistetty. Muussa vastaavassa edustuksellisessa yhteistoimintaelimessä työsuojeluvaltuutettu edustaa työntekijöitä, kun käsitellään valvontalain 26 §:ssä tarkoitettuja asioita. Työsuojeluvaltuutetut ovat aina työsuojelutoimikunnan jäseniä.

Suurissa työnantajayksiköissä tai muutoin paikallisesti harkituilla perusteilla voidaan edellä 1 momentissa mainitun työsuojelutoimikunnan tai muun edustuksellisen yhteistoimintaelimen lisäksi paikallisella sopimuksella muodostaa kaksi- tai kolmetasoisesti yhteistoimintaelimiä tai -kokonaisuuksia hallintokunta-, palvelualue- tai toimialakohtaisesti, taikka virastoa, laitosta tai muuta tarkoituksenmukaista, esimerkiksi seudullista tai alueellista, kokonaisuutta varten.

9 § Työsuojelutoimikunta tai muu vastaava edustuksellinen yhteistoimintaelin

Työsuojelutoimikunnan jäsenellä on oikeus tehdä esityksiä työsuojelutoimikunnassa käsiteltäviksi asioiksi ja yhteistoiminnan kehittämiseksi sekä saada esityksistään perusteltu palaute.

Työsuojelun valvonnasta ja työpaikan työsuojeluyhteistoiminnasta annetun lain (44/2006) mukaan

Työsuojelutoimikunnan valitseminen ja kokoonpano (39 §)

Työsuojeluvaltuutetut ovat työsuojelutoimikunnan jäseniä.

Muualla verkossa


Sivua on päivitetty 21.3.2024 ja sille on muun muassa lisätty linkki uusimpaan yhteistoimintaa koskevaan virka- ja työehtosopimukseen.

UKK

Pystytäänkö ilman täydennysvaaleja lisäämään tällä hetkellä osa-aikaisina toimivien työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttöä, kun edustettavien määrä lisääntyy? Voisiko osa-aikaisille työsuojeluvaltuutetuille neuvotella täysiaikaisuutta ilman vaaleja?

Edustettavien määrä ei voi lisääntyä eikä ajankäyttöä lisätä ilman neuvotteluja ja vaaleja. Siirtyvällä henkilöstöllä täytyy olla mahdollisuus äänestää heitä edustavat työsuojeluvaltuutetut ja -varavaltuutetut. Neuvottelut käydään hyvinvointialueella ja niistä laaditaan pöytäkirja, jonka kumpikin neuvotteluosapuoli allekirjoittaa.

Vaihtoehtoja yhdistymistilanteessa paikallisesti sovittaviksi ratkaisuiksi voivat olla

  1. kokonaan uuden työsuojelun yhteistoimintaorganisaation muodostaminen eli työpaikan/toiminta-alueen määrittely, ajankäytöstä sopiminen ja työsuojeluvaali
  2. yhdistymistilanteessa vastaanottavan hyvinvointialueen työsuojelun yhteistoimintaorganisaation täydentäminen tietyin osin.

 
Esimerkiksi tilanteessa, jossa palvelutoiminta, henkilöstö, työsuojeluvaltuutettujen palvelussuhteet ja työsuojelun yhteistoimintaorganisaation kokonaisuus siirtyvä yhtenä muuttumattomana kokonaisuutena hyvinvointialueelle, voidaan paikallisesti sopia, että valtuutetut jatkavat työsuojelutehtävässään työsuojelutoimikauden loppuun 31.12.2025.

Tällöin henkilöstön oikeus valita keskuudestaan työsuojeluvaltuutettu toteutuu työsuojelun valvontalain mukaisesti.

Paikallisesti hyvinvointialueella voidaan myös sopia siitä, että joitain siirtyvistä toiminnoista (esimerkiksi eri kuntien vanhustenpalvelut) yhdistetään yhdeksi uudeksi kokonaisuudeksi. Näin muodostuu kokonaan uusi työpaikka/toiminta-alue. Työpaikasta/toiminta-alueesta ja ajankäytöstä sovitaan paikallisesti ja siellä järjestetään vaalit. Mikäli siirtyvien toimintojen alueilla on valittu työsuojeluvaltuutetut, heidän toimikautensa päättyy ja he palaavat omiin tehtäviinsä ja voivat asettua ehdolle uudessa työsuojeluvaalissa.

Luovuttavat organisaatiot eivät voi sopia mitään hyvinvointialueen puolesta. Sen sijaan ehdotus siirtyvistä osista voidaan ja kannattaakin paikallisesti valmistella ja tehdä.

UKK
KVTES
SOTE-sopimus

Miten toimitaan työsuojelun yhteistoimintaorganisaation valmistelemiseksi, jos kuntayhtymä jakautuu useammalle hyvinvointialueelle?

Jos kuntayhtymä jakautuu useammalle hyvinvointialueelle, valmisteluun on haasteellista osallistua. On kuitenkin tärkeää olla yhteydessä eri alueiden valmistelusta vastaaviin ja saattaa valmistelijoiden tietoon työsuojelulliset erityistarpeet sekä se, miten kuntayhtymässä työsuojelun yhteistoiminta on järjestetty erityistarpeet huomioiden.
 

 

UKK
KVTES
SOTE-sopimus

Miten määritellään työsuojelun yhteistoimintahenkilön työpaikka tai toiminta-alue? 

Valintojen toimittamista varten sopijaosapuolten on määriteltävä työpaikka ja/tai toiminta-alue, johon työsuojelun yhteistoimintahenkilöt valitaan. 

Työsuojelun valvontalain (TsValvL) 25 §:n mukaan työpaikalla tarkoitetaan toiminnan luonne ja laajuus sekä toimipisteiden tai toimintayksiköiden työntekijöiden lukumäärä huomioon ottaen yhteistoiminnan kannalta alueellisesti ja toiminnallisesti tarkoituksenmukaista yhden tai useamman toimipisteen tai toimintayksikön muodostamaa kokonaisuutta, jossa työsuojelunyhteistoimintahenkilöllä on tosialliset mahdollisuudet toimia.

Hyvinvointialue on TsValvL:n 25 §:ssä ja kunnallisen alan työsuojelun yhteistoimintasopimuksessa tarkoitettu työpaikka.

Työsuojelun yhteistoimintaryhmä TYRYn muistion (8.10.2021) mukaan

  • työpaikan käsite vaikuttaa edustukselliseen yhteistoimintaan ja työsuojeluvaltuutetun valintaan
  • työpaikka on saman työnantajan yhden tai useamman toimipisteen tai toimintayksikön muodostama toiminta-aluekokonaisuus
  • työpaikan määrittelevät sopijaosapuolet yhdessä
  • työsuojeluvaltuutetun toiminta-aluetta (työpaikkaa) määriteltäessä otetaan huomioon työnantajan toiminnan luonne ja laajuus, toimintayksiköiden työntekijöiden lukumäärä sekä työn vaarat ja haitat
  • saman työnantajan osalta voidaan määritellä useampia toiminta-alueita.

 
Työpaikan käsitellä viitataan työsuojeluvaltuutetun toiminta-alueeseen, jonne työsuojeluvaltuutettu on valittu. Yhdellä toiminta-alueella tai työpaikalla voi olla useita työsuojeluvaltuutettuja, ja työsuojeluvaltuutettujen määrä vaihtelee ajankäyttöneuvottelujen ja -kertoimen mukaisesti. 

Esimerkiksi yksi toimiala voi olla työpaikka ja siellä voi olla edustettavien lukumäärän ja ajankäyttöneuvottelujen tuloksena useampi työsuojeluvaltuutettu saman työpaikan käsitteen alla. 

Hyvänä lähtökohtana voidaan pitää toiminnallisesti tarkoituksenmukaista aluetta, jossa on huomioitu työnantajan toiminnan luonne ja laajuus, toimintayksiköiden työntekijöiden lukumäärä sekä työn vaarat ja haitat. 

Muualla verkossa

UKK
KVTES

Työnantaja on nimennyt esihenkilön vastuuhenkilöksi lakkojen aikana. Esihenkilö kuuluu lakkoilmoituksen antaneeseen työntekijäliittoon. Voiko esihenkilö kieltäytyä työstä lakon aikana?

Kyllä voi.

Jokaisella palkansaajalla on viime kädessä perustuslaissa turvattu ammatillinen yhdistymisvapaus, johon kuuluu työtaisteluoikeus. Palkansaajaan ei siksi voida kohdistaa mitään kielteisiä seuraamuksia, jos hän käyttää työtaisteluoikeuttaan ammattijärjestön järjestämän laillisen lakon aikana.

Vastuuhenkilöksi nimeämisen yhteydessä kannattaakin tästä syystä johtuen nimetä myös varahenkilö tai useampia, jos se on mahdollista.

Vastuuhenkilöksi ei pitäisi nimetä henkilöä, jonka edut riippuvat työtaistelun tuloksesta.

UKK
KVTES
SOTE-sopimus

Voiko lakon ulkopuolinen työntekijä tai viranhaltija kieltäytyä tekemästä laillisen lakon alaisia töitä?

Ns. neutraliteettiperiaatteen mukaan työtaistelun piiriin kuulumaton työntekijä tai viranhaltija ei ole velvollinen suorittamaan laillisen lakon alaisia tehtäviä, vaan hän voi kieltäytyä tekemästä sellaisia lakon alaisia tehtäviä, joita hän ei tavanomaisestikaan tee.

Työntekijä tai viranhaltija on kuitenkin velvollinen tekemään kaikki normaalit työtehtävänsä eli samoja tehtäviä kuin muutoinkin sekä vastaavassa laajuudessa muita, tavanomaisesta poikkeavia tehtäviä, joita hän on tehnyt myös normaaliaikana.

Kieltäytymisoikeus edellyttää, että laillisen lakon rajat ovat selvät.

 

UKK
KVTES
SOTE-sopimus

Voiko viranhaltija tai työntekijä olla osittaisessa lakossa?

Osittaisella lakolla tarkoitetaan sitä, että kieltäydytään suorittamasta osaa työtehtävistä.

Viranhaltijat eivät voi olla osittaisessa lakossa. Työntekijät sen sijaan voivat olla osittaisessa lakossa.