Haku
Perusopetuksessa työskentelee henkilöstöä enemmän kuin koskaan
Kunnat ovat palkanneet lisää etenkin koulunkäyntiä tukevaa henkilöstöä. Esimerkiksi koulukuraattorien määrä on kymmenessä vuodessa kaksinkertaistunut.
Myös varhaiskasvatuksen opettajien palkkaus uudistuu
Tasopalkkajärjestelmä otetaan käyttöön myös OVTESin osiossa G, joka koskee varhaiskasvatuksen opettajia. Aikataulu on sama kuin KVTESissä, eli uusi palkkausjärjestelmä on otettava käyttöön 30.9.2025 mennessä.
Hyvinvointialueet uudistavat palveluitaan – liikkuvat ja etäpalvelut tuovat hoidon lähemmäs asiakkaita
Hyvinvointialueet lisäävät liikkuvia ja etäpalveluita. Tavoitteena on helpottaa hoitoon pääsyä ja tarjota palveluita esimerkiksi harvaan asutuilla alueilla.
KT:n vuosikertomus 2023
Suomen suurin hallinnon uudistus toteutui lopultakin 1.1.2023, kun perustetuille hyvinvointialueille siirtyi vastuu sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen palveluista vuosien valmistelujen jälkeen. Myös KT:n hallinto uudistui hyvinvointialueiden perustamisen myötä uudistuneen lainsäädännön vuoksi ja aiemmin päätösvaltaa käyttäneen KT:n valtuuskunnan työ päättyi.
Kunta-alan palkkausjärjestelmä uudistuu – vaikuttaa tänä vuonna yli 130 000 ihmisen palkkaan
Osapuolet hyväksyivät neuvotteluratkaisun joulun alla. Rahat uudistuksiin tulevat vuonna 2022 hyväksytystä palkkauksen kehittämisohjelmasta.
Luottamushenkilöpäivät 9.–10.2.2025
Kunta-alan näyttelijöiden työehtosopimuksen koulutussopimuksen 4 §:n mukaan teatteri voi lähettää luottamusmiehenä, varaluottamusmiehenä ja/tai työsuojeluvaltuutettuna toimivan näyttelijän osapuolten hyväksymiin koulutustilaisuuksiin kuukausipalkkaa vähentämättä.
Kunnat ottavat työllisyyspalveluista vastuun haastavassa tilanteessa
Vuodenvaihteessa toteutuva TE-uudistus vaikuttaa merkittävästi esimerkiksi työttömien ja yritysten palveluihin. Kuntien rahoituksesta valtio leikkaa jo heti alussa 100 miljoonaa, vaikka työttömiä on aiempaa enemmän.