Haku
Jyväskylän ikäihmisten palveluissa huoli tulevaisuuden työvoimasta
Jyväskylän kaupungilla tunnistetaan kiihtynyt keskustelu työvoiman saatavuudesta. Erityisesti ikäihmisten palveluissa asian eteen on tehty paljon töitä. KT:n Soteliiderit-hanke tarjoaa kunta-alan sote-työnantajille verkostoja, joissa voidaan yhdessä miettiä ratkaisuja erilaisiin ongelmiin – myös työvoiman saatavuuteen.
Kunta-alan kekseliäät kehittäjät korona-aikana
KT:n ja pääsopijajärjestöjen yhteisessä Kekseliäät kehittäjät -hankkeessa selvitetään, miten työelämää ja toimintaa kehitetään kunta-alalla ja miten korona-aika on siihen vaikuttanut. Ohjelmapäällikkö Anna-Mari Jaanun mukaan tähän mennessä tehtyjen haastattelujen perusteella pandemia näyttää pikemminkin lisänneen kehittämistoimintaa.
Työkyvyttömyyseläkkeet vähenivät vuonna 2020
Työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneiden määrä kääntyi laskuun koronavuonna. Eläketurvakeskuksen tietojen mukaan työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyi 19 100 henkilöä vuonna 2020. Se on noin tuhat henkilöä vähemmän kuin vuotta aiemmin.
Kuntatyönantaja-lehti 2/2021 ilmestynyt: Kaikki osaaminen käyttöön
Kuntatyönantaja-lehdessä 2/2021 kerrotaan, kuinka Helsingin kaupunki helpottaa hoito- ja kasvatusalan työvoimapulaa rekrytoimalla vieraskielistä työvoimaa. Lempäälässä ratkaisuja työvoiman saatavuuteen haetaan täsmällisellä koulutuksella ja sijaispoolista.
Palkkojen yhteensovittaminen korkeimpaan tasoon vaarantaa sote-uudistuksen rahoituspohjan
Sote-uudistuksessa tulevien hyvinvointialueiden rahoituspohja vaarantuu, jos työnantajaorganisaatiot joutuvat yhteensovittamaan palkkansa korkeimpien palkkojen mukaan. Palkkojen yhteensovitus eli harmonisointi niin sanottuun kärkipalkkaan nostaa julkishallinnon kustannuksia vähintään 500 miljoonalla eurolla vuodessa.
Viruksen vuosi – enemmän etäjohtamista -seminaari
Etänä enemmän -hankkeen iltapäiväseminaari kokoaa yhteen innostavia puhujia, näkökulmia ja esimerkkejä arjen johtamisesta koronavuoden ajalta ja suuntaa katseen tulevaan. Maksuton etäseminaari on suunnattu sote-alan esihenkilöille, mutta myös muiden palvelualojen esihenkilöt ovat tervetulleita.