Haku

Työnantajan kannattaa tehdä päihdeohjelma
Alkoholin käyttö aiheuttaa suomalaisilla työpaikoilla merkittäviä kustannuksia ja muita haittoja. Työnantaja voi vähentää niitä päihdeohjelman avulla.

Kuntatalouden näkymät heikkenemässä
Ennakkotiedot vuoden 2017 tilinpäätösarvioista näyttävät, että kuntatalous vahvistui viime vuonna, muttei saavuttanut ennakko-odotuksia. Vuosina 2018 ja 2019 talousnäkymät heikkenevät.

Uusi varhaiskasvatuslaki lähti lausuntokierrokselle
Opetus- ja kulttuuriministeriö pyytää lakiesityksestä lausuntoja 18.3.2018 mennessä. Uusi laki toisi muutoksia sekä tehtävänimikkeisiin että kelpoisuuksiin.

Sosiaali- ja terveysalan murroksessa tarvitaan uusia työtapoja ja uudenlaista ajattelua
Työ- ja elinkeinoministeriön toimialaraportin mukaan sote-uudistus, digitalisaatio ja muu teknologinen kehitys sekä väestön ikääntyminen mullistavat alaa merkittävästi. Muutoksiin liittyy sekä mahdollisuuksia että uhkia.

Uusi säteilylainsäädäntö voimaan
Uusi säteilylainsäädäntö tulee voimaan 15. joulukuuta 2018. Se lisää toiminnanharjoittajan vastuuta ja riskiperusteista valvontaa.

Viranhaltijalakiin muutoksia
Kunnalliseen viranhaltijalakiin tulee kaksi muutosta vuoden 2019 alussa. Muutokset koskevat pitkäaikaistyöttömän ottamista määräaikaiseen virkasuhteeseen ja koeajan pidentämistä.

Työriitoja koskevaa lainsäädäntöä uudistetaan – KT esittää laajempaa uudistamista
Työ- ja elinkeinoministeriö on valmistellut työriitojen sovittelusta ja oikeudenkäynnistä työtuomioistuimessa annettujen lakien uudistamista. Tavoitteena on kehittää työriitojen sovittelujärjestelmää ja lisätä työtuomioistuimen mahdollisuuksia kuulla osapuolia aiempaa laajemmin. KT kannattaa esitettyjä muutoksia.

Uusi toimintamalli tukee työyhteisöjen mielenterveyttä
Työelämän mielenterveysohjelma on julkaissut toimintamallin, jossa mielenterveyden ongelmia ehkäistään vahvistamalla työyhteisön voimavaroja. Toimintamalli perustuu työpaikan ja työterveyshuollon yhteistyöhön.

Aluehallintovirastojen toiminta ruuhkautunut pahoin terveydenhuollosta tehtyjen ilmoitusten vuoksi
Aluehallintovirastojen kirjaamoihin on kahden viikon aikana saapunut yli 3100 terveydenhuoltoon liittyvää yhteydenottoa. Ilmoitukset ovat ruuhkauttaneet aluehallintovirastojen toiminnan ja hidastavat terveydenhuollon normaalia valvontaa.

KT pitää Tehyn ja Superin työtaistelutoimia hengenvaarallisina
Hoitajajärjestöt Tehy ja Super ovat ilmoittaneet uusista työtaistelutoimista. Työtaistelu sulkee teho-osaston ja valvonnan Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirissä vuorokaudeksi syyskuun alussa. Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:n mukaan valittu työtaistelutoimenpide uhkaa välittömästi kansalaisten henkeä ja terveyttä.