Haku

Tekoäly muuttaa laajasti työelämää
… politiikkasuosituksia. Työryhmän mukaan tekoäly tarjoaa mahdollisuuksia parantaa tuottavuutta ja siten elintasoa. … myös työmarkkinoille tuleville. Tekoäly tarjoaa tähänkin mahdollisuuksia. Työvoiman liikkuvuutta voisi tukea esimerkiksi … avointen työpaikkojen vahdilla. Tekoäly tekee myös mahdolliseksi työnhakijoiden ominaisuuksien vertaamisen avoinna …

Palkansaajien ostovoima kasvaa kuluvana vuonna
… selvitystoimikunnan 25.6. julkaiseman palkanmuodostuksen seurantaraportin mukaan palkansaajien … kasvaa tänä vuonna 2,4 prosenttia. Ostovoiman kasvun odotetaan hidastuvan 1,5 prosenttiin vuonna 2020 muun muassa … nousun vuoksi. Vuonna 2021 ostovoiman kasvua odotetaan olevan jälleen kaksi prosenttia. Kansantalouden …

Kunteko palkitsee Tekojen torin parhaat Gaalassa
Kunteko palkitsee Tekoja tiskiin -kampanjaan osallistuvia organisaatioita, tekijöitä sekä kehittämistekoja. Parhaimmat teot ja tekijät kutsutaan palkittaviksi Helsingissä 20.11. järjestettävään Gaalaan. Palkintokategoriat on nyt julkaistu ja niitä on seitsemän.

KT hakee sote-työnantajia kehittämiskumppaneiksi
… kehittämiskumppaneiksi kuntayhtymien yleis-, sote- ja hr-johdon edustajia. Soteliiderit-hankkeessa käytetään seuraavia … saatavuus tuottavuuden johtaminen uudistuva johtaminen tiedolla johtaminen maahanmuuttajien työllistämisen … ryhmistä saadaan alueellisesti ja organisatorisesti mahdollisimman edustavia, KT voi joutua nimeämään osan …

Työuupumuksen arvioinnin ja tunnistamisen avuksi malli ja kansalliset raja-arvot
… imua taas lisäävät sosiaaliset voimavarat työssä sekä mahdollisuudet oppimiseen ja päätöksentekoon. Nuori ikä on … tulossa kansalliset raja-arvot, Työterveyslaitoksen tiedote 8.10.2019 > Kimmoisat työntekijät muuttuvassa … imua taas lisäävät sosiaaliset voimavarat työssä sekä mahdollisuudet oppimiseen ja päätöksentekoon. Nuori ikä on …

Esitys hoivamitoituksesta lausuntokierroksella
… syksyllä. Jaosto jätti lokakuun alussa esityksensä, jossa ehdotetaan muutettavaksi ikääntyneen väestön toimintakyvyn … on lausuntokierroksella 4.10.–15.11.2019. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi sitovasta henkilöstömitoituksesta … pitkäaikaisessa tehostetussa palveluasumisessa ja laitoshoidossa. Henkilöstömitoitus olisi jatkossa vähintään 0,7 …

Työllisyysrahasto esittää työttömyysvakuutusmaksun tasoksi enintään 3,0 prosenttia palkkasummasta
… työttömyysvakuutusmaksut, joilla rahoitetaan ansiosidonnaista työttömyysturvaa ja edistetään palkansaajien … Markku Jalonen . Muualla verkossa Pörssitiedote Työllisyysrahaston sivuilla > … Työllisyysrahasto on … työttömyysvakuutusmaksut, joilla rahoitetaan ansiosidonnaista työttömyysturvaa ja edistetään palkansaajien …

Kunta-alan henkilöstömäärä kääntyi kasvuun vuonna 2018
Tilastokeskuksen kuntasektorin palkkatilaston mukaan kunta-alalla työskenteli 420 500 palkansaajaa lokakuussa 2018. Henkilöstömäärä kasvoi 1 679 palkansaajalla eli 0,4 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna huolimatta Länsi-Pohjan terveyshuollon kokonaisulkoistuksesta.

Aikuiskoulutus tarvitsee laajan uudistuksen
… jäi vielä paljon tehtävää. Väliraportissaan työryhmä ehdottaa kansallista jatkuvan oppimisen uudistusta, mutta … kehittämisessä on varmistettava kuntien ja kuntayhtymien mahdollisuudet henkilöstön osaamisen ylläpitoon ja henkilöstön … jäi vielä paljon tehtävää. Väliraportissaan työryhmä ehdottaa kansallista jatkuvan oppimisen uudistusta, mutta …

KT pitää työllisyysasteen nostamista hallituskauden tärkeimpänä tavoitteena
… Tiedote 15.5.2019 KT pitää työllisyysasteen nostamista … Kuntien rooli työllistäjänä tunnustettava KT:n toimenpide-ehdotuksiin kuuluu myös palkkatuen käytön tehostaminen ja mahdollistaminen kuntatyönantajille. Työvoiman liikkuvuutta on …