Haku

Tammikuun paikallisen järjestelyerän käytöstä sovittiin yhteisymmärryksessä
… Tiedustelun mukaan paikallista järjestelyerää oli odotettu pitkään. Se oli myös tarpeellinen, jotta … Tiedustelun mukaan paikallista järjestelyerää oli odotettu pitkään. Se oli myös tarpeellinen, jotta …

Lääkärisopimukseen useita muutoksia ensi keväänä
… Sama yksikkö olisi toiminut sekä erikoissairaanhoidon että perusterveydenhuollon palkansaajien työnantajana. … Hallitus ratkaisee tämän vuoden loppuun mennessä kuntien mahdollisuuden toimia tuottajina. Osapuolet seuraavat … soveltamisalaa, mutta vuorokausilevosta on mahdollista sopia toisin. Uusi laki sisältää myös uuden …

Työntekijöillä hyvät mahdollisuudet vaikuttaa työhönsä
… Uutinen 18.3.2019 Työntekijöillä hyvät mahdollisuudet vaikuttaa työhönsä Mahdollisuus vaikuttaa omaan työhön on tärkeää hyvinvoinnin … ennakkotietojen mukaan työntekijät kokevat mahdollisuutensa aiempaa paremmiksi. Vuoden 2018 barometrissa …

Sote-alan johtajat pohtivat tulevaisuuden johtamista KT:n seminaarissa
… Pekola-Sjöblom Kuntaliitosta sekä SoteDialogit-hankkeesta dosentti Sirpa Syvänen Tampereen yliopiston Työelämän … joka muistutti, että työntekijät, palvelut ja tuottavuus muodostavat kokonaisuuden ja vaikuttavat toisiinsa. … alueelliset teematyöpajat, verkostoituminen sekä tiedon ja kokemusten vaihtaminen. Hanketta rahoittaa Euroopan …

Vaikeat ajat kuntataloudessa jatkuvat
… 6,7 miljardiin euroon. Verotuloista ja valtionosuuksista muodostuva verorahoitus oli Manner-Suomen kunnissa keskimäärin … aikana. Kasvua vertailuvuodesta oli 12,4 prosenttia. Tiedot ilmenevät Tilastokeskuksen kuntatalous … 6,7 miljardiin euroon. Verotuloista ja valtionosuuksista muodostuva verorahoitus oli Manner-Suomen kunnissa keskimäärin …

Tunnelmia Lapsi mukaan töihin -päivästä 22.11.2019
… Klo 10 alkoi jokaisen alle 15-vuotiaan odottama taikuriesitys 5 kerroksessa.Taikuri sai lapset hyvin … veloituksetta. Ruoan jälkeen tultiin KT:n tiloihin, jossa odotti piparitarjoilu. Santun haastattelussa: Aida, 4 vuotta … Klo 10 alkoi jokaisen alle 15-vuotiaan odottama taikuriesitys 5 kerroksessa.Taikuri sai lapset hyvin …

Soteliiderit – johtamisen kehittämisyhteistyötä tarpeeseen
… joiden kanssa työstettiin työvoiman saatavuutta, tiedolla johtamista, uudistuvaa johtamista, tuottavuuden … sekä opiskelijoiden näkemyksiä tulevaisuuden odotuksista ja kokemuksista alan työstä. Luokallinen … korostuivat hyvän työpaikan tekijöinä. Esimiehiltä odotetaan vuorovaikutteista ja avointa johtamistapaa. Katso …

Työaikalaki uudistuu ja tuo muutoksia myös kunta-alalle
… työaikalain kokonaisuudistuksesta. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi uusi työaikalaki, joka korvaisi … työaikadirektiivistä ja muista kansainvälisistä reunaehdoista johtuvia tarkistuksia. Uusi joustotyöaika käyttöön ja … työntekijä voisi päättää itsenäisesti. Lakiin ehdotetaan myös työaikapankkia koskevaa säännöstä, joka …

Kunta-ala valmistautuu työn murrokseen
Kunta-alan työmarkkinaosapuolet käynnistävät työn murroksen pitkäjänteisen seurannan kunta-alalla. Tavoitteena on pitää huolta julkisen sektorin kunnosta ja toimintaedellytyksistä.

Kuntien luottamushenkilöiden tehtävät muuttuneet vaativimmiksi, palkkioissa suuria eroja
… euroa ja toimialalautakunnan puheenjohtajan 1049 euroa. Tiedot käyvät ilmi Kuntaliiton tuoreesta selvityksestä, jossa … euroa ja toimialalautakunnan puheenjohtajan 1049 euroa. Tiedot käyvät ilmi Kuntaliiton tuoreesta selvityksestä, jossa …