Haku

Työmarkkinaennuste: Työllisyyden kasvu odotettua hitaampaa
… Uutinen 8.11.2019 Työmarkkinaennuste: Työllisyyden kasvu odotettua hitaampaa Työllisyyden kasvua rajoittavat … 8.11.2019. Suomessa yhä meneillään oleva talouskasvu mahdollistaisi nykyistä paremman työllisyyden kasvun, mutta … Muualla verkossa: Työ- ja elinkeinoministeriön tiedote 8.11.2019 > Lyhyen aikavälin työmarkkinaennuste … …

Kuntatalous heikkenee yleistä taloustilannetta rajummin
… huonoimmat nykyisen, vuonna 1997 käyttöönotetun kirjanpidon historiassa. Manner-Suomen kuntien vuosikate eli tulojen … menolisäykset puolestaan kasvattavat julkista kulutusta. Odotusilmapiiri on kuitenkin heikentynyt, mikä näkyy … huonoimmat nykyisen, vuonna 1997 käyttöönotetun kirjanpidon historiassa. Manner-Suomen kuntien vuosikate eli tulojen …

Aikataulut henkilöstösiirtoihin valmistautumisessa myöhentyivät
… että sopimukset ovat voimassa yli työnantajavaihdoksen. Uudistuksen aikataulun myöhentymisen vuoksi meillä … että sopimukset ovat voimassa yli työnantajavaihdoksen. Uudistuksen aikataulun myöhentymisen vuoksi meillä …

Pohjoismaiset kuntatyönantajat tekevät tiivistä yhteistyötä
Pohjoismaiden kuntatyönantajajärjestöjen johto kokoontui Kuntatalossa 21. syyskuuta. KT:llä on tiiviit yhteydet muiden Pohjoismaiden kuntatyönantajajärjestöihin.

Johdon haastatteluista ideoita Soteliiderit-hankkeen työhön
… Uutinen 30.8.2019 Johdon haastatteluista ideoita Soteliiderit-hankkeen työhön … käytäntöjä ja osaamisen johtamista kunta-alalla. Johdon kokemusten mukaan nuoret haluavat tehdä merkityksellistä … hallinnon uudistusten valmistelu jatkuu ja toiset vielä odottavat hallituksen virallista linjaa. Sote-työnantajia …

Kuntien toimintakulut kasvoivat alkuvuonna
… prosenttia. Kuntatalous neljännesvuosittain -tilasto Tiedot perustuvat Tilastokeskuksen kuntatalous … Vuoden viimeisen neljänneksen tilastojulkistusta varten tiedot kerätään kaikilta Manner-Suomen kunnilta ja … Kuntatalous neljännesvuosittain -tilaston tiedot ovat ennakollisia ja ne tarkentunevat tulevissa …

Työsuojelun yhteistoimintaa kannattaa hyödyntää enemmän korona-aikana
… etätyöskentelyyn, jos se oli tehtävien puolesta mahdollista. Kehitettävää löytyi siitä, miten työntekijöitä … etätyöskentelyyn, jos se oli tehtävien puolesta mahdollista. Kehitettävää löytyi siitä, miten työntekijöitä …

Lisätalousarvion panostukset koulutukseen tervetulleita – kunta-alan työvoimapulaan tarvitaan kipeästi ratkaisuja
Hallitus päätti vuoden 2020 neljännestä lisätalousarvioesityksestä tiistaina 2. kesäkuuta. Esityksessä oli paljon erinomaisia panostuksia koulutukseen ja osaamistason nostoon.

Peruskoulun vuosityöajan kokeilumallista neuvottelutulos
… Tiedote 9.1.2018 KT ja OAJ: Peruskoulun vuosityöajan … askelmerkit asiassa otettiin jo vuonna 1971, ja nyt vihdoin olemme kokeilujen kynnyksellä. Lainsäädännön muutokset … Kokeilun on tarkoitus olla kolmivuotinen, ja se on mahdollista irtisanoa tarpeen vaatiessa myös aiemmin. …

Kirsi-Marja Lievonen KT:n valtuuskunnan puheenjohtajaksi
Henkilöstöjohtaja Kirsi-Marja Lievonen on KT:n uuden valtuuskunnan puheenjohtaja kaudella 2018–2021. Varapuheenjohtajiksi valittiin projektipäällikkö Taina Niiranen ja palvelujohtaja Jorma Haapanen.