Haku

Sote-työnantaja – tule mukaan kehittämään johtamista!
… Sote-uudistuksen etenemisen kansallista raamitusta odotetaan edelleen. Työntekijöiden rekrytointi on … kehittämällä ja johtamalla. Tehtävä on erittäin vaativa johdon näkökulmasta. KT:n Soteliiderit-hankkeen avulla lisäämme … kuntien ja kuntayhtymien sote-työnantajien ylimmän johdon, toimialajohdon ja HR:n yhteiseen seminaaripäivään, …
Työhyvinvointi kunta-alalla; strategia ja suositus työhyvinvoinnin edistämiseksi ja muutosten hallinnaksi
… 1) LAATU-verkosto perustettiin vuonna 1995. Sen muodostavat noin 30 kunta-alalle erikoistunutta työelämän … henkilöstöjohtamista. Kunnilla ja kuntayhtymillä on mahdollisuus anoa kehittämisavustuksia työhyvinvoinnin ja … joka on työyhteisön yhteistoiminnan ja tiedotustoiminnan suunnittelun apuväline. Kyseinen …
Tuloksellisen toiminnan kehittämistä koskeva suositus
… henkilöstön kanssa. Osallistumis- ja vaikutusmahdollisuudet lisäävät motivaatiota ja sitoutumista, jolloin … kuntien ja kuntayhtymien poliittiselle ja virkamiesjohdolle sekä henkilöstölle tuloksellisuuden ja tuottavuuden … suosituksen käyttöönotossa. Näistä toimenpiteistä tiedotetaan erikseen myöhemmin. KUNNALLINEN TYÖMARKKINALAITOS …
Suomen Konepäällystöliiton jäsenten palvelussuhteen ehdot 2007-2010
… Suomen Konepäällystöliiton jäsenten palvelussuhteen ehdot 2007-2010 Valtakunnansovittelija teki 23.11.2007 sovintoehdotuksen Suomen Konepäällystöliitto Finlands … SKL ja KT:n neuvottelijat hyväksyivät sovintoehdotuksen 26.11.2007 ja KT:n valtuuskunta 19.12.2007 …
Lausunto hallituksen esityksestä työaikalaiksi
… 34 §:n 5 momentin säännös enimmäistyöajan ylittämisen mahdollisuudesta joudutaan ulottamaan myös tähän … Esityksessä on kuitenkin myönteistä, että lakiesitys mahdollistaa tilapäisen yötyön teettämisen. Enimmäistyöajan … 34 §:n 5 momentin säännös enimmäistyöajan ylittämisen mahdollisuudesta joudutaan ulottamaan myös tähän …
Työterveyshuoltolaki muuttuu 1.6.2012: Työntekijän työkyky on arvioitava ja työssä jatkamismahdollisuudet selvitettävä riittävän varhain
… Työntekijän työkyky on arvioitava ja työssä jatkamismahdollisuudet selvitettävä riittävän varhain … muutokset, joiden tarkoituksena on parantaa mahdollisuuksia puuttua nykyistä varhaisemmin pitkittyviin … informoitava muutoksesta esimiehiä ja työntekijöitä sekä mahdollisesta tarkistettava palvelujen järjestämistä koskeva …
Kunta-alan tuntipalkkaisen henkilöstön työehtosopimus TTES
Painettu TTES 2022-2025 ilmestyy marras–joulukuussa ja toimitetaan asiakkaille joulukuun aikana. Sopimusmuutoksista on kerrottu KT:n yleiskirjeissä 3/2022 ja 7/2022.

Kuntasektorin sopimusten määräaikaisesta soveltamisesta sovittu maakunnissa ja yhtiöitetyssä toiminnassa
… Tiedote 28.4.2017 Kuntasektorin sopimusten määräaikaisesta … alkaen. Kyseessä on väliaikaisratkaisu, jolla halutaan mahdollistaa sopimusoikeudet ja sovellettavat työehdot ennen kuin varsinainen uusi kuntien ja maakuntien …

Kunteko: Tekojen viikot ovat täällä taas – osallistu ja voita!
… hyvien käytäntöjen tietopankkina. Torilla on mahdollista vinkata muiden hyvistä teoista sekä lukea TOP10 … hyvien käytäntöjen tietopankkina. Torilla on mahdollista vinkata muiden hyvistä teoista sekä lukea TOP10 …

Naisia kolmannes kuntayhtiöiden hallituksissa
… hallituksissa naisten osuus on 34 prosenttia. Tiedot selviävät Tilastokeskuksen, sosiaali- ja … miesten edustusta kuntaomisteisten yhtiöiden ylimmässä johdossa. Selvityksessä on keskitytty kuntaenemmistöisiin … hallituksissa naisten osuus on 34 prosenttia. Tiedot selviävät Tilastokeskuksen, sosiaali- ja …