Haku

Eläkesopu hyväksyttiin KT:n ja muiden keskusjärjestöjen hallinnoissa
Eläkeuudistus etenee seuraavaksi kolmikantaiseen lainsäädännön valmisteluun.

Myös varhaiskasvatuksen opettajien palkkaus uudistuu
Tasopalkkajärjestelmä otetaan käyttöön myös OVTESin osiossa G, joka koskee varhaiskasvatuksen opettajia. Aikataulu on sama kuin KVTESissä, eli uusi palkkausjärjestelmä on otettava käyttöön 30.9.2025 mennessä.

KT:n toimitusjohtaja Markku Jalonen jää eläkkeelle
Jalosen työsuhde Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:ssa jatkuu helmikuun loppuun saakka.

Avaintan jäsenet ovat jo nyt tervetulleita KT:n jäseniksi
Yritys voi olla yhtä aikaa sekä KT:n että Avaintan jäsen. Yrityksen ei siis tarvitse erota Avaintan jäsenyydestä ennen kuin se liittyy KT:n jäseneksi.

Suomi sai pysyvän lainsäädännön suojelutyöhön
Lainsäädäntö suojelutyön turvaamiseksi työtaistelutilanteessa astuu voimaan 16.6.2025.

KT on esittänyt muutoksia kunta- ja hyvinvointialan kehittämisohjelmaan
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT on esittänyt muutoksia kunta- ja hyvinvointialan kehittämisohjelmaan. Samassa yhteydessä KT irtisanoi edellisen kehittämisohjelman.

Sopimuskorotuksista on syntynyt yhteisymmärrys kunta- ja hyvinvointialalla
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT sekä alan pääsopijajärjestöt ovat saavuttaneet yhteisymmärryksen kunta- ja hyvinvointialan sopimuskorotuksista. Lopullinen tulos vaatii vielä kaikkien sopimusalojen neuvottelutulokset ja osapuolten hallintojen hyväksynnän.

Alueelliset maskisuositukset voimaan

KT onnittelee itsenäisyyspäivän 2020 kunniamerkkien saajia
