Haku

Uusi varhaiskasvatuslaki lähti lausuntokierrokselle
Opetus- ja kulttuuriministeriö pyytää lakiesityksestä lausuntoja 18.3.2018 mennessä. Uusi laki toisi muutoksia sekä tehtävänimikkeisiin että kelpoisuuksiin.

Sosiaali- ja terveysalan murroksessa tarvitaan uusia työtapoja ja uudenlaista ajattelua
Työ- ja elinkeinoministeriön toimialaraportin mukaan sote-uudistus, digitalisaatio ja muu teknologinen kehitys sekä väestön ikääntyminen mullistavat alaa merkittävästi. Muutoksiin liittyy sekä mahdollisuuksia että uhkia.

Uusi säteilylainsäädäntö voimaan
Uusi säteilylainsäädäntö tulee voimaan 15. joulukuuta 2018. Se lisää toiminnanharjoittajan vastuuta ja riskiperusteista valvontaa.

Viranhaltijalakiin muutoksia
Kunnalliseen viranhaltijalakiin tulee kaksi muutosta vuoden 2019 alussa. Muutokset koskevat pitkäaikaistyöttömän ottamista määräaikaiseen virkasuhteeseen ja koeajan pidentämistä.

Koeaikaa kannattaa käyttää
Koeaikaa voidaan ja on perusteltua käyttää sekä toistaiseksi voimassa olevissa että määräaikaisissa työ- ja virkasuhteissa.

Esihenkilöiden ja keskijohdon valmennusohjelma (EKJ) tukee johtamista
EKJ-valmennus on suunnattu kuntien, kuntayhtymien ja kuntien omistamien yhteisöjen sekä hyvinvointialueiden esihenkilöille ja keskijohdolle.

Kansalaiset pääosin tyytyväisiä vallan jakautumiseen kunnissa
Kuntapäättäjillä on enemmistön mielestä sopivasti valtaa kunnissa. Ammattiyhdistysliikkeen ja yhden asian liikkeiden valtaan suhtaudutaan kriittisimmin. Tämä käy ilmi Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimuksesta.
KT:n yrityssektorin henkilöstövuokrausalan työehtosopimus Vuokra-TES
KT:n yrityssektorin henkilöstövuokrausalan työehtosopimus Vuokra-TES on julkaistu KT:n verkkosivuilla. Sopimuksesta ei tehdä painettua kirjaa.