På svenska
Uutinen

Janakkala, Joensuu ja Vantaa löysivät ratkaisuja ongelmiinsa Klash-haastekilpailussa

Kilpailun voittajatiimit tekivät ehdotukset siitä, miten liikkumiseen, nuorten opiskeluun ja kuntalaisten omaehtoiseen toimintaan liittyviä ongelmia voidaan ratkaista. Seuraavaksi voittajat jatkavat hankintaneuvotteluja Kuntaliiton kanssa.

Klash-logo

Klash on Kuntaliiton järjestämä haastekilpailu, jossa haetaan uusia ratkaisuja kuntien esiin tuomiin ongelmiin. Kilpailun tavoitteena on yhdistää uudella tavalla kunnat ja yritys- ja järjestökentän toimijat ratkomaan koko Suomen kannalta merkittäviä ongelmia.

Kilpailun voittajat julkistettiin torstaina 23.1.2020. Palkitsemistilaisuudessa nimettiin kolme tiimiä, jotka jatkavat hankintaneuvotteluihin Kuntaliiton kanssa. Tiimit ratkaisivat ongelmia, joista ehdotukset oli saatu kunnilta itseltään. Kokonaisuudessaan 65 kuntaa ilmoitti hankkeeseen 77 ongelmaa. Näistä ratkaistaviksi valittiin reilu vuosi sitten kolmen kunnan eli Janakkalan, Joensuun ja Vantaan ehdotukset.

Ratkaisuista hyötyä koko kuntakentälle

Tavoitteena on, että kilpailun kautta löydetyt ratkaisut ovat hyödynnettävissä mahdollisimman monessa suomalaisessa kunnassa. Janakkala, Joensuu ja Vantaa esittelivät hakemuksissaan ongelmia, jotka on tunnistettu kuntakentässä laajemminkin ja joihin oli mahdollista löytää ratkaisu kilpailussa.

Janakkalassa ongelmana olivat haja-asutusalueiden liikkumispalvelut, Joensuussa etsittiin alustaa kuntalaisten omaehtoiselle toiminnalle ja Vantaalla keinoja nuorten opintopolkujen tukemiseen. Näitä ongelmia valittiin ratkaisemaan yhdeksän tiimiä, joita eri alojen huippuosaajat mentoroivat syksyn 2019 aikana .

Kilpailun palkitsemisjuhlassa yhdeksän tiimin joukosta valittiin voittajiksi kolme tiimiä eli

  • Janakkalan haasteessa KaikkiKyytiin-tiimi (Timo Lönnberg, Marko Mäki-Hakola, Harri Paloheimo, Suvi Pesonen ja Jaakko Rintamäki)
  • Joensuun haasteessa Desperado Designs -tiimi (Marika Järvinen, Erno Launo, Riku Siren ja Sami Ylipihlaja) ja
  • Vantaan haasteessa Rapida-tiimi (Teemu Ajalin, Maiju Kokkoniemi ja Joonas Pesonen).

Seuraavaksi voittajatiimit etenevät Kuntaliiton kanssa neuvotteluihin hankintasopimuksista.

Muualla verkossa