Haku
Osallistu Kuntekon Lupa tehdä toisin -webinaariin 22.9. klo 9–10
… Oy) sekä Heli Vähätiitto (Dazzle) kertovat käytännön esimerkein, miten henkilöstölähtöisellä toiminnalla saadaan … Oy) sekä Heli Vähätiitto (Dazzle) kertovat käytännön esimerkein, miten henkilöstölähtöisellä toiminnalla saadaan …
Työnantajan työttömyysvakuutusmaksuun esitetään pienennystä kikyn mukaisesti
Työttömyysvakuutusmaksujen tasaamista palkansaajien ja työnantajien kesken jatketaan kilpailukykysopimuksen perusteella. Maksujen kokonaismäärää ehdotetaan myös alennettavaksi vuodelle 2018.
KT:n valtuuskunnan toimikausi jatkuu
KT:n valtuuskunnan kausi jatkuu vuoden 2017 loppuun. Tasavallan presidentti vahvisti 20.10. kunnallisesta työmarkkinalaitoksesta annetun lain muutoksen, jonka mukaan KT:n valtuuskunnan toimikausi alkaa vastaisuudessa kuntavaalien jälkeisen vuoden tammikuun alusta.
Lainsäädäntö, sopimukset ja työpaikat muovaavat työelämän käytäntöjä
… oikeuksia ja velvollisuuksia. Laeilla säädetään esimerkiksi työelämän tietosuojasta sekä yhdenvertaisuudesta ja … oikeuksia ja velvollisuuksia. Laeilla säädetään esimerkiksi työelämän tietosuojasta sekä yhdenvertaisuudesta ja …
Ennakolliset tilinpäätöstiedot osoittavat kuntatalouden heikentymisen
… varten ennakollisia tilinpäätöstietoja kaikilta Suomen 311 kunnalta ja 139 kuntayhtymältä. Bruttokansantuote … varten ennakollisia tilinpäätöstietoja kaikilta Suomen 311 kunnalta ja 139 kuntayhtymältä. Bruttokansantuote …
Tehylle ja SuPerille sakkoja KYS:n laittomista työtaisteluista
Tehy ja SuPer sekä niiden Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin ammattiosastot on tuomittu hyvityssakkoihin järjestämistään laittomista työtaisteluista Kuopion ylisopistollisessa sairaalassa syyskuussa 2019. Sakkoja määrättiin myös järjestöjen neuvottelujärjestölle KoHolle.
KT tukee esitystä Kevasta annetun lain muuttamisesta
… ja valtuutetuissa on myös KT Kuntatyönantajien nimeämiä edustajia. KT tukee hallituksen esitystä. Hallituksen … ja valtuutetuissa on myös KT Kuntatyönantajien nimeämiä edustajia. Esitetyn muutoksen jälkeen … ja valtuutetuissa on myös KT Kuntatyönantajien nimeämiä edustajia. KT tukee hallituksen esitystä. …
Kuntatyöpaikoilla tarvitaan monimuotoisuutta
… vietetään tänä vuonna 7.–13. syyskuuta. Kyseessä on Suomen suurin ihmisoikeustapahtuma, jonka sanomana on, että … kieleen sekä yhteiskunnan rakenteisiin, arvoihin ja normeihin sisältyvää eriarvoisuutta. Työelämän yhdenvertaisuus … tärkeitä arvoja työelämässä. Ne vaikuttavat suoraan esimerkiksi työntekijöiden hyvinvointiin ja viihtymiseen työssä …
Lakko Oulun kaupungin ateria- ja puhtauspalveluissa laiton
… perusteella välittömästi tehokkaisiin toimenpiteisiin uhkaavan laittoman työtaistelun … perusteella välittömästi tehokkaisiin toimenpiteisiin uhkaavan laittoman työtaistelun …
Sote ry:n työtaistelutoimet päättyneet sairaanhoitopiireissä
… Uutinen 1.7.2020 Sote ry:n työtaistelutoimet päättyneet sairaanhoitopiireissä Tehyn ja Superin neuvottelujärjestö Sote ry:n toimeenpanemat ylityö- ja vuoronvaihtokiellot yhdeksässä … että Sote ry:n kuntatyönantajiin kohdistamat työtaistelutoimet työrauhan aikana murensivat kunta-alan sopimisen …