Haku
Kunta-alan kekseliäät kehittäjät korona-aikana
… vaikuttanut. Ohjelmapäällikkö Anna-Mari Jaanun mukaan tähän mennessä tehtyjen haastattelujen perusteella pandemia … tehdä 50 haastattelua vuoden 2021 aikana. Huhtikuun alkuun mennessä haastatteluja on tehty kahdeksan. Haastattelut on … KT:n ohjelmapäällikkö Anna-Mari Jaanun mukaan tähän mennessä tehtyjen haastattelujen perusteella voidaan …
Työkyvyttömyyseläkkeet vähenivät vuonna 2020
… olevien määrä on vähentynyt yli kolmanneksen kymmenessä vuodessa. Työkyvyttömyyseläkkeellä oli vuoden 2020 … olevien määrä on vähentynyt yli kolmanneksen kymmenessä vuodessa. Työkyvyttömyyseläkkeellä oli vuoden 2020 …
Maakuntien rahoitusmalli voi vaikuttaa työmarkkinatoimintaan
… työmarkkinaratkaisut syövät kokonaan kasvuvaran maakuntien menoilta. Silloin joudutaan etsimään muita keinoja tehostaa … valtiolta. Rahoituksen avulla pyritään hillitsemään menojen kasvua niin, että vuoteen 2029 mennessä menojen kasvu olisi noin 2,8 miljardia euroa …
Sosiaalihuollon ammattihenkilölaki muuttuu vuoden 2018 alussa
… olleet Terhikissä 1.3.2016 tai sitä ennen. Valvira tekee merkinnän Suosikkiin maksutta ilman erillistä hakemusta. … olleet Terhikissä 1.3.2016 tai sitä ennen. Valvira tekee merkinnän Suosikkiin maksutta ilman erillistä hakemusta. …
Talousennusteet muistuttavat julkisen talouden alijäämästä
… muistuttavat julkisen talouden alijäämästä Sekä Suomen Pankki että valtiovarainministeriö ennustavat … mukaan poistu. Kestävyysvaje on edelleen noin kolme prosenttia. Suomen Pankin katsauksessa muun muassa arvioidaan, että … Sekä Suomen Pankki että valtiovarainministeriö ennustavat …
Miksi kuntien ja kuntapäättäjien pitäisi näkyä somessa?
… 19.1.2022 Miksi kuntien ja kuntapäättäjien pitäisi näkyä somessa? KT:n ja Kuntaliiton uusi digitalisaatio käsittelevä … Sarjan ensimmäisessä jaksossa keskustellaan somen hyödyistä kunnille. 8 oppia kuntien digitalisaatiosta … ja kuntapäättäjän pitäisi näkyä ja kuulua sosiaalisen median kanavissa. Digipalvelut saavutettaviksi kaikille 8 …
KT kannattaa lainsäädännöllisiä toimenpiteitä sote-henkilöstön rokotekattavuuden lisäämiseksi
… Uutinen 3.12.2021 KT kannattaa lainsäädännöllisiä toimenpiteitä sote-henkilöstön rokotekattavuuden lisäämiseksi … perustuva velvollisuus tarpeellisilla toimenpiteillä huolehtia työntekijöiden turvallisuudesta ja … Luonnoksessa on esitetty myös tärkeitä määrittelyjä ja täsmennyksiä, jotka antavat tietoa ja tukea työnantajille arjen …
Lainsäädäntö tukee työ- ja perhe-elämän yhdistämistä
Työelämän tasapaino -työryhmä päätti työskentelynsä ja luovutti mietintönsä työ- ja elinkeinoministeriölle 14.12.2021. Työnantajien mielestä nykyinen lainsäädäntö tarjoaa hyvät mahdollisuudet tukea työ- ja perhe-elämän yhdistämistä. Ministeriö ei esitä muutoksia työlainsäädäntöön.
KT:n yritysjaosto perustettiin
… sairaanhoitopiiristä ja varapuheenjohtajaksi Järvi-Suomen Terveys Oy:n toimitusjohtaja Markku Hämäläinen . … tuleva uusi päätöksentekorakenne. Sen mukaan KT:lla on kolme jaostoa eli kunta-, hyvinvointialue- ja yritysjaosto ja … sairaanhoitopiiristä ja varapuheenjohtajaksi Järvi-Suomen Terveys Oy:n toimitusjohtaja Markku Hämäläinen . …
Sovinto Keusoten palkkojen yhdenmukaistamisesta
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT, Julkisen alan unioni JAU ry, Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry ja Sosiaali- ja terveysalan neuvottelujärjestö SOTE ry ovat päässeet sopuun Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymä Keusoten palkkojen yhdenmukaistamisesta ja sen aikataulusta. Keusoten hallitus hyväksyi sovinnon tiistaina 29.8.2023.