Haku

Työttömyysvakuutusmaksu alenee
Kuntatyönantajan eläke- ja sosiaalivakuutusmaksuilla on olennainen merkitys kuntatyön kokonaiskustannuksin ja kilpailukykyisyyteen. Sotumaksut ovat eläkemaksua lukuun ottamatta samalla tasolla kuin yksityisillä työnantajilla.
KT:n näkemyksen mukaan eläkevakuutusmaksua pitäisi alentaa lähemmäs yksityisen sektorin tasoa jo ennen eläkejärjestelmien yhdistämistä.

KT:n hallitusohjelmatavoitteet 2023–2027: Tarvitsemme toimivia työmarkkinoita ja riittävästi osaajia
Suomalaisten tarvitsemat hyvinvointipalvelut turvataan parhaiten huolehtimalla julkisen talouden tasapainosta, toimivista työmarkkinoista ja henkilöstön riittävyydestä. KT katsoo, että tulevan hallituskauden isoja kysymyksiä ovat hyvinvointipalveluiden kustannukset, työllisyysasteen nosto ja toimivien työmarkkinoiden, työrauhan sekä henkilöstön saatavuuden turvaaminen.

KT muuttui kunta- ja hyvinvointialuetyönantajaksi
Jo vuosia ja useilla hallituskausilla valmisteltu sote-uudistus hyväksyttiin lopulta eduskunnassa juhannusviikolla. Suomen historian suurinta hallinnonuudistusta koskeva valtava lainsäädäntökokonaisuus tulee voimaan vaiheittain.

Sote-uudistuksen realiteetit on tunnustettava: ylimääräistä rahaa ei ole näköpiirissä
Vuosia valmisteltu ja aiempien hallitusten aikana moneen kertaan kaatunut sote-uudistus on jälleen etenemässä eduskuntaan. Julkisuudessa läpimenon mahdollisuuksia pidetään ehkä aiempia yrityksiä todennäköisempänä. Aikataulu on nytkin kireä. Tavoitteena on, että sote-lait hyväksyttäisiin viimeistään kevät-kesällä 2021. Väliaikaishallinto aloittaisi sen jälkeen välittömästi.

Simulointi auttaa selkeän palkkausjärjestelmän luomisessa
Tasopalkkajärjestelmää on rakennettu kunta-alan yleiseen virka- ja työehtosopimukseen KVTESiin kuuden vuoden ajan. Työn tueksi on tehty kolme simulointia ja palautekyselyä. Niiden avulla on saatu arvokasta palautetta paikalliselta tasolta palkkausjärjestelmän kehittämiseen.