Haku

Epidemia ajaa kunta-alaa laajoihin lomautuksiin
Koronaviruksen aiheuttama epidemia on lisännyt jyrkästi kuntien ja kuntayhtymien tarvetta lomauttaa henkilöstöä. KT Kuntatyönantajien selvityksen mukaan tähän on tänä vuonna päätymässä noin 65 prosenttia kyselyyn vastanneista.

Kunnille korvausta verotulojen väliaikaisesta pienentymisestä
Hallitus esittää eduskunnalle, että kunnille korvataan koronatilanteesta aiheutuva verotulojen viivästyminen täysimääräisenä tänä vuonna. Ratkaisu on kustannusneutraali, sillä vastaava summa vähennetään kuntien valtionosuuksista vuonna 2021.

Koronaepidemiasta satojen miljoonien eurojen lisäkustannukset sairaanhoitopiireille
Koronaepidemia lisää sairaanhoitopiirien toimintakuluja lähes 600 miljoonalla eurolla vuosien 2020 ja 2021 aikana. Arvio toimintakulujen lisääntymisestä käy ilmi Kuntaliiton teettämästä kyselystä, jossa kartoitettiin koronaepidemian taloudellisia vaikutuksia sairaanhoitopiireille.

Ohjeita yhteistoimintaan kuntatyönantajille verkosta
KT:n nettisivuilla on julkaistu Kunta-alan yhteistoiminta tutuksi -ohjeistus, jossa kerrotaan yhteistoimintaan sekä yhteistoimintaneuvotteluihin liittyvistä pelisäännöistä ja käytännöistä.

Sairaanhoitajien määrättävissä oleva lääkevalikoima laajenee
Sairaanhoitajan rajattua lääkkeenmääräämistä koskeva asetus muuttuu tammikuun alussa. Sairaanhoitajat eivät kuitenkaan voi määrätä asetuksessa mainittuja uusia lääkkeitä vielä tuolloin, sillä tarvittavat tiedot saadaan lääketietokantaan 1.3.2020.

Julkisen talouden näkymät synkkiä
Sekä Suomen pankin että valtiovarainministeriön (VM) joulukuun puolivälissä julkaisemat päivitetyt talousennusteet kertovat, että talouskasvu on hidasta ja julkisen talouden tilanne huolestuttava.

Työnantajalla oli oikeus kieltää työvuorojen vaihtaminen poliittisen työtaistelun aikana
KT on voittanut työtuomioistuimessa oikeudenkäynnin, joka koski Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän (HUS) oikeutta olla hyväksymättä työntekijälähtöisiä työvuorojen vaihtoja syksyn 2018 poliittisen työtaistelun aikana.

Sote- ja maakuntauudistus muuttaa valtionosuusjärjestelmää
Sote- ja maakuntauudistuksessa yli puolet kuntien tehtävistä kustannuksineen siirtyy maakunnille. Tämä tarkoittaa, että vastaava määrä kuntatalouden tuloja siirretään maakuntien rahoitukseen.

Sote-ulkoistusten ja investointien rajoittamista tiukennetaan
Hallitus aikoo jatkaa kuntien ja kuntayhtymien sosiaali- ja terveyspalvelujen ulkoistusten ja investointien rajoituslain voimassaoloa vuoden 2019 loppuun saakka. Myös kuntien yhteistoiminta-alueita koskevaa puitelain voimassaoloa jatketaan.

Tekoäly muuttaa laajasti työelämää
Tekoälyyn perustuva teknologia uudistaa työn sisältöjä ja toimintatapoja vähitellen kaikilla aloilla. Osaamisen kehittäminen työuran aikana on keskeinen keino vastata muutoksiin.