Haku

Kymmeniä kuntatyön kehittäjiä palkitaan valtakunnallisella tunnustuksella
Kuntatyön kehittämistä juhlistetaan 20. marraskuuta Kunteko-gaalassa Helsingissä. Gaalassa myönnetään yhteensä 41 palkintoa kuntatyöpaikoille ja -työntekijöille, jotka ovat parantaneet työelämän laatua ja palveluja vaikuttavasti.

Työntekijöiden mielenterveyden heikentymistä voidaan ennakoida koneellisesti
Työterveyslaitoksen tutkimuksessa työntekijöiden mielenterveysongelmia pystyttiin ennakoimaan hyvin koneoppimisen menetelmillä. Hoitokertomuksista ja työterveyskyselyn vastauksista onnistuttiin seulomaan piirteitä, jotka ennakoivat mielenterveysdiagnoosia tai hoitojakson pitkittymistä. Menetelmä tarjoaa uudenlaisia ennakointitapoja.

Julkisen talouden ongelmat jatkuvat
Vaikka valtiovarainministeriö ennustaa talouskasvun kohoavan 2,6 prosenttiin vuonna 2021, julkinen talous pysyy edelleen alijäämäisenä. Myös julkinen velka suhteessa bruttokansantuotteeseen jatkaa kasvuaan.

Mielenterveyden manifesti työelämään
Mielenterveyden edistäminen ja työelämän mielenterveysongelmien ehkäisy ovat parhaita investointeja työelämään. Sosiaali- ja terveysministeriö on valmistellut työpaikoille mielenterveyden manifestin, jonka edistämiseen työmarkkinakeskusjärjestöt ovat sitoutuneet. Manifestin teesit kannattaa ottaa käyttöön kaikilla kuntatyöpaikoilla.

Kunnat tarjoavat nuorille aiempaa enemmän kesätöitä
Kunnissa on ensi kesänä aiempia vuosia enemmän tarjolla kesätyöpaikkoja nuorille. KT:n tiedustelun mukaan kunnat työllistävät tai tukevat noin 59 000 nuoren kesätöitä. Viime kesänä kesätöitä tarjottiin noin 40 000 nuorelle.

Keinoja työterveyden tukemiseen etsitään yhdessä
… Interview with Taija Hämäläinen on occupational health in Finnish hospital and health care sector Suomessa myös … Interview with Taija Hämäläinen on occupational health in Finnish hospital and health care sector Suomessa myös …

Liminka on Suomen kekseliäin kunta
… ohjelmapäällikkö, puh. +358 50 572 4620, anna-mari.jaanu@kt.fi Anniina Tuomi , projektipäällikkö, puh. +358 50 405 9989, anniina.tuomi@kt.fi Pekka Rajala , kunnanjohtaja, Limingan kunta, puh. +358 50 312 5000, pekka.rajala@liminka.fi Kuva: Limingan kunta … Kekseliäin kunta valittiin jo …

Terveysongelmat yleisin este työllistymiselle
… tutkimusraportti STM:n sivuilla – Faces of Joblessness in Finland (pdf 2.9MB) > YouTube-tallenne tutkimukseen ja … tutkimusraportti STM:n sivuilla – Faces of Joblessness in Finland (pdf 2.9MB) > YouTube-tallenne tutkimukseen ja …

Työpaikoilla tarvitaan käytäntöjä rasismin ehkäisemiseen
Rasisminvastaista viikkoa vietetään 20.–26. maaliskuuta. Viikon teemaksi on valittu työelämässä tapahtuva syrjintä. Tavoitteena on kannustaa jokaista tunnistamaan työelämän rasismi ja puuttumaan syrjintään. Työyhteisöjen monimuotoisuutta kehittämällä voidaan varmistaa, että kaikkien osaaminen saadaan käyttöön työelämässä.