Haku

Kolmasosa kuntatyöntekijöistä eläkkeelle vuoteen 2029 mennessä
Kevan uusimman ennusteen mukaan yli 170 000 kuntatyöntekijää jää eläkkeelle seuraavan kymmenen vuoden aikana. Kunta-alan eläköitymiskehitys kiihtyy lähivuosina nykyisestä jonkin verran.

Työllisyysrahasto esittää työttömyysvakuutusmaksun tasoksi enintään 3,0 prosenttia palkkasummasta
… hallinnoima organisaatio. Sen toimintaa valvoo Finanssivalvonta. Rahaston hallituksen puheenjohtajana … hallinnoima organisaatio. Sen toimintaa valvoo Finanssivalvonta. Rahaston hallituksen puheenjohtajana …

Neuvottelut ja tiivis edunvalvonta leimasivat KT:n vuotta 2018
Juuri julkaistu vuosikertomuksemme kertoo, miten KT hoiti kuntatyönantajien edunvalvontaa vuonna 2018. Sopimusneuvotteluissa saavutettiin neuvottelutulos helmikuussa. Lisäksi vaikutimme yli sadassa työryhmässä.

Sisäilma-asioiden hoitamisessa tarvitaan yhteistyötä
Kuntien sisäilmatilanteita selvittävien moniammatillisten sisäilmaryhmien tuen tarve vaihtelee kunnan koon mukaan. Yhteistä on kuitenkin se, että ne tarvitsevat ulkopuolista tukea sisäilma-asioiden hoitamiseen.

Kunta-alalta kerättiin 30 sankaritarinaa poikkeusoloissa selviytymisestä
Koronaepidemia mullisti kunta-alan työn lähes yhdessä yössä. Millaisia uudenlaisia ratkaisuja keksittiin palvelujen järjestämiseksi ja kuntalaisten ahdingon helpottamiseksi? Kunteko-kehittämisohjelma keräsi 30 sankaritarinaa korona-ajan Suomesta.

Koronaepidemia vähensi kunta-alan toimintatuottoja
Manner-Suomen kuntien toimintakulut kasvoivat vuoden 2020 ensimmäisellä puoliskolla 0,3 prosenttia viime vuoden vastaavasta ajanjaksosta. Samaan aikaan kuntien ulkoiset toimintatuotot vähenivät 2,4 prosenttia. Kuntayhtymillä toimintakulut kasvoivat 0,2 prosenttia ja ulkoiset toimintatuotot vähenivät 3,4 prosenttia. Tiedot perustuvat Tilastokeskuksen Kuntatalous neljännesvuosittain -tilastoihin.

Hyvinvointialueet aloittavat 1.1.2023 – tarkasta yhteystietosi vuodenvaihteessa
… on ongelmia, otathan yhteyttä osoitteeseen toimisto(at)kt.fi . Huomaathan kuitenkin, että jos sähköpostiosoitteesi … vuodenvaihteen aikaan arkipäivisin osoitteessa soster(at)kt.fi . Muutostuen tavoittaa 23.12. saakka osoitteesta muutostuki(at)kt.fi . Viestintämme tavoittaa osoitteesta viestinta(at)kt.fi . …

Kohti kestävää sotea – työkaluja ja tulevaisuuden näkymiä -webinaari 9.4.2025 kello 13–15.30
Työryhmä 22-25:n loppuwebinaarin tavoitteena on edistää henkilöstön työhyvinvointia ja sote-alan houkuttelevuutta tukemalla esihenkilö- ja henkilöstön edustajien työtä jakamalla hyviä käytäntöjä ja työkaluja.

Infotilaisuus Lääkärisopimuksesta
KT, Lääkäriliitto ja Hammaslääkäriliitto järjestävät yhteisen selostustilaisuuden keskiviikkona 23. elokuuta klo 10.30–12. Tilaisuus on tarkoitettu HR:n edustajille, lääkäri-/ ja hammaslääkärijohtajille sekä Lääkärisopimusta soveltaville luottamusmiehille.
Asiakirjajulkisuuden kuvaus
… lausunnot, koska KT koordinoi ryhmän toimintaa. kt.fi-sivuston tietoaineistot Työmarkkinatutkimuksen … PL 200, 00101 Helsinki. Sähköpostiosoite on kirjaamo(at)kt.fi ja puhelinnumero 09 771 3000 (vaihde). Tietojen … lausunnot, koska KT koordinoi ryhmän toimintaa. kt.fi-sivuston tietoaineistot Työmarkkinatutkimuksen …