Haku
KT kannattaa lainsäädännöllisiä toimenpiteitä sote-henkilöstön rokotekattavuuden lisäämiseksi
KT kannattaa tartuntatautilain 48. a pykälän esitysluonnosta sekä työelämän koronapassin käyttöönottoa. Rokotuskattavuuden lisääminen tärkein tavoite.
Koronapandemia jättää talouteen pysyviä jälkiä
Koronapandemia on merkittävin makrotalouteen vaikuttava tekijä myös 2021, arvioi Kuntarahoitus vuoden ensimmäisessä markkinakatsauksessaan. Kuntien on katsottava taloudessaan korona-aikaa pidemmälle ja löydettävä keinoja rakenteellisten ongelmien korjaamiseen.
KT-lehden 2/2023 teemana on julkisen työn arvo
Tuoreessa KT-lehdessä 2/2023 keskitytään julkisen työn arvoon. Lehdessä Pohteen johtaja Ilkka Luoma muistuttaa, että sote-uudistuksen perimmäinen tavoite on palvelujen tasa-arvon lisääminen. Espoon kirjastopalveluiden johtaja Ritva Nyberg tuo esille, että kirjastot lisäävät demokratiaa. KT:n johtava työelämän kehittämisen asiantuntija Niilo Hakonen kertoo, että koko hyvinvointivaltiomme perustana on hyvin tehty työ kunta- ja hyvinvointialueilla.
Digiä kuntatyössä -sarja jatkuu kuvauksella rakennusvalvonnan sähköistämisestä Oulussa
KT:n ja Kuntaliiton yhteisessä Digiä kuntatyössä -hankkeessa kerätään ja esitellään digioivalluksia kuntakentältä. Sarjan toinen kuvaus kertoo, miten rakennusvalvonta sähköistettiin Oulussa.
Koronaviruspandemia heikentää myös bruttokansantuotetta
Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla on tehnyt kolme skenaarioita koronaviruspandemian vaikutuksista talouteen. Etlan mukaan skenaarioista huonoin vaikuttaa nyt todennäköisimmältä. Siinä Suomen bruttokansantuote supistuisi jopa 5 prosenttia.
Kuntoutusrahan myöntämisen perusteet selkiytyvät ja siirtyminen etuuksien välillä helpottuu
Kuntoutusrahan myöntämisen perusteisiin liittyvä lakimuutos tulee voimaan 1.1.2023. Jatkossa asiakas voi saada kuntoutusrahaa koko kuntoutuksen ajalta ja siirtyä aiempaa helpommin kuntoutusrahan ja muiden Kelan etuuksien välillä.
KT-lehden numero 1/2024 on ilmestynyt – teemana vastuullinen johtaminen
… ja pääosin etänä järjestettävät koulutukset tarjoavat ajankohtaista täsmäosaamista niin johdolle, … ja pääosin etänä järjestettävät koulutukset tarjoavat ajankohtaista täsmäosaamista niin johdolle, …
Kela korvaa jatkossa työterveyshuollon kustannuksia heti, kun työsopimus on solmittu
Kela uudistaa työterveyshuollon korvauskäytäntöjä vuoden 2026 alussa. Jatkossa työnantaja saa korvausta työterveyshuollon kustannuksista heti, kun työsopimus on solmittu. Nykyisin korvauksia voi saada vasta, kun työntekijä on aloittanut työnsä.
Liittokierroksella työllisyys tärkein tavoite
– Kuntatyönantajien tavoitteena on työrauhan turvaaminen kustannustasoltaan hyvin maltillisilla, työllisyyttä ja tuloksellisuutta edistävillä sopimuksilla, korostaa KT:n työmarkkinajohtaja Markku Jalonen.
Raportti etätyöstä kunta-alalla
KT Kuntatyönantajien ja kunta-alan pääsopijajärjestöt ovat yhdessä koonneet raportin etätyöstä ja sen hyödyntämisestä kunta-alalla.