Haku
Poliittisen ohjauksen puute ja lainsäädäntö jarruttavat terveyspalveluiden digitalisoitumista
Terveydenhuollon informaatio- ja teknologiaorganisaatio HIMSS Europen terveysteknologiatutkimuksen mukaan ongelmat lainsäädännössä ja poliittisen ohjauksen puute jarruttavat terveyspalveluiden digitalisoitumista Pohjoismaissa.
Sosiaali- ja terveysministeriö selkiyttää tartuntatautilain pykälää työntekijöiden ja opiskelijoiden rokotussuojasta
Pykälän soveltamisen tulkinnassa on ollut epäselvyyttä. KT on useaan otteeseen kiinnittänyt ministeriön huomiotan sen ongelmakohtiin ja toiminut aktiivisesti lainkohdan selkeyttämiseksi.
Ennakoiva henkilöstöjohtaminen on parasta muutosjohtamista
Kuntakentän muutoksissa tarvitaan nykyistä strategisempaa ja ennakoivampaa henkilöstöjohtamista, todetaan tuoreessa ARTTU2-ohjelman henkilöstötutkimuksessa.
Poliittinen työtaistelu on täysin kohtuuton kunta-alalle
Useat kunta-alan palkansaajajärjestöt ovat ilmoittaneet jäsentensä osallistumisesta ylityö- ja vuoronvaihtokieltoon 26.–28. syyskuuta. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL on ilmoittanut aloittavansa laajan ylityö- ja vuoronvaihtokiellon lähes kaikilla sopimusaloillaan lokakuun alussa. Työtaistelulla vastustetaan hallituksen esittämää lakia irtisanomissuojan heikentämisestä alle 20 hengen yrityksissä.
KT ja Lääkärikartelli jatkavat neuvotteluja uudesta lääkärisopimuksesta
KT Kuntatyönantajat ja Lääkärikartelli (Suomen Lääkäriliitto, Suomen Hammaslääkäriliitto, Suomen Eläinlääkäriliitto) jatkavat neuvotteluja uudesta lääkärisopimuksesta 2020.
Poliittisia työtaisteluja kohdistuu kuntasektorille
Kunta-alan ammattijärjestöt ilmoittivat uusista poliittisista työtaistelutoimista. JHL järjestää kaksipäiväisen poliittisen lakon 22.–23. lokakuuta. Tehy ja Super ilmoittivat vuoronvaihtokiellosta, joka alkaa 22. lokakuuta ja päättyy 4. marraskuuta.
JHL lopetti poliittisen työtaistelun
JHL:n hallitus päätti 7. marraskuuta lopettaa kokonaan poliittisen työtaistelun, jolla sen on vastustanut hallituksen irtisanomislakia.