På svenska
Tiedote

Poliittiset lakot vaikeuttavat kansalaisten arkea – työtaisteluja koskevassa lainsäädännössä on korjaamista 

Poliittiset lakot heikentävät kansalaisten palveluita. KT vaatii poliittisten työtaisteluiden rajoittamista. 

Poliittiseen mielenilmaukseen osallistuvat marssivat megafinin kanssa. Kuva: Mostphotos.

Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT ei hyväksy sitä, että poliittiset lakot vaikeuttavat kuntalaisten ja lapsiperheiden arkea helmikuun alussa.  

– Lapsiperheiden, palkansaajien ja työnantajien arki vaikeutuu kohtuuttomasti, sanoo KT:n toimitusjohtaja Markku Jalonen

Super, Tehy, JHL ja OAJ ovat ilmoittaneet laajoista varhaiskasvatukseen kohdistuvista poliittisista lakoista pääkaupunkiseudulla 31.1.–1.2.2024.  

Lisäksi useat akavalaiset järjestöt ovat ilmoittaneet ulosmarsseista 6.2. muun muassa Helsingissä, Turussa ja Tampereella. Kunta- ja hyvinvointialalla ulosmarsseihin on kertonut osallistuvansa muun muassa sosiaalityöntekijöitä edustava Talentia. Poliittiset työtaistelut eivät koske virkasuhteista henkilöstöä. 

Järjestöt ovat ilmoittaneet, että eräänä keskeisenä perusteena poliittisiin lakkoihin on hallituksen kaavailema lakisääteinen vientimalli.  

– KT on ollut ja on yhä valmis neuvottelemaan Suomen työmarkkinamallista, korostaa toimitusjohtaja Jalonen. 

Poliittisia lakkoja tulee rajata 

Hallitusohjelman mukaisesti hallitus aikoo rajata poliittisten työtaisteluiden pituutta enintään yhden vuorokauden pituiseksi. KT on mukana työrauhalainsäädäntöä valmistelemassa kolmikantaisessa työryhmässä.  

– Pidämme erittäin tärkeänä, että hallitus ohjelmansa mukaisesti rajaa poliittisten työtaistelujen kestoa ja asettaa niillekin ennakkoilmoitusvelvoitteen ja muut pelisäännöt, sanoo KT:ta työrauhatyöryhmässä edustava neuvottelujohtaja Anne Kiiski

KT on antanut erikseen ohjeita alan työnantajille, joihin lakot kohdistuvat.  

Markku Jalonen

toimitusjohtaja
Puhelin:
+358 9 771 2500
Matkapuhelin:
+358 40 547 7710
Sähköposti:
Markku.Jalonen@kt.fi
Organisaatio:
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT

Anne Kiiski

neuvottelujohtaja
Puhelin:
+358 9 771 2508
Matkapuhelin:
+358 50 414 0718
Sähköposti:
Anne.Kiiski@kt.fi
Organisaatio:
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT