KT-lehti on ilmestynyt – tutustu uudistuneeseen lehteen!
Ensimmäinen uudistunut numero (1/2026) ilmestyi 27.2. Myös lehden teemana on uudistuminen. Lehti sisältää asiaa muun muassa tasopalkkauudistuksista.
KT-lehden sisältöä ja ulkoasua on uudistettu. Tuomme aiempaa enemmän esiin kunta- ja hyvinvointialan hyvää johtamista ja työhyvinvointia. Samalla painotamme yhteisöllisyyttä. Useassa jutussa ja kuvamaailmassa tuodaan esiin kunta- ja hyvinvointialan ihmisiä ja yhteistyötä.
Lehdessä on useita uusia vakiopalstoja, kuten Debatti, Tekojen tori, Kysy asiantuntijalta ja Kouluttajan vinkit. Kolumnit ja tilastojutut ovat aiempaa visuaalisempia. Painettuna lehti on aiempaa paksumpi, 56–60 sivua. Myös ruotsinkielistä sisältöä on hieman lisätty.
Lehti ilmestyy jatkossa neljä kertaa vuodessa. Uudistus on käynnissä myös Ktlehti.fissa. Osa artikkeleista on jo luettavana verkossa:
Palkkausta kehitetään
Kunta- ja hyvinvointialan palkkausta kehitetään, jotta ala säilyisi vetovoimaisina ja palkat ajanmukaisina. KT:n toimitusjohtaja Henrika Nybondas-Kangas ja Haaga-Helian yliopettaja Johanna Maaniemi kertovat uudistuksista. Kokemuksensa palkkauksen kehittämisestä kertoo myös Jyväskylän kaupungin palvelussuhdepäällikkö Reetta Kiiskinen.
Palkat järjestykseen| KT-lehti 1/2026>
Jyväskylä tunnisti palkkauksen sokeita pisteitä| KT-lehti 1/2026>
Hyvinvointialue syntyi kuin tyhjästä
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue syntyi johtajansa Sanan Svahnin mukaan kuin tyhjästä, sillä alueella ei ollut etukäteen sote-kuntayhtymää tai sairaanhoitopiiriä. Lue, mitä hyötyä aikaisempien rakenteiden puuttumisesta oli.
”Johtajalla on oltava näkemys suunnasta”| KT-lehti 1/2026>
Tasopalkka tulee sote-alalle
Tasopalkkamalli on jo otettu käyttöön kunta-alalla. Nyt on hyvinvointialueiden ja KT:n sote-alan jäsenyritysten vuoro. Lue KT:n asiantuntijoiden ohjeet järjestelmän käyttöönotosta.
Tasopalkka tulee hyvinvointialueille | KT-lehti 1/2026>
Palkkaus uudistuu SOTE-sopimuksessa| KT-lehti 1/2026>
Palkkaus uudistuu HVTESissä| KT-lehti 1/2026>
ICONS-kampanja kannustaa nuoria alalle
ICONS-kampanja jatkuu maaliskuussa 2026 yhteishaun yhteydessä. Sen tavoitteena on tehdä tutuksi kunta- ja hyvinvointialan uramahdollisuuksia nuorille. Kampanja näkyy nuorten suosimissa kanavissa, kuten Instagramissa ja TikTokissa. Kampanja esittelee alan ikonisia osaajia ja heidän uratarinoitaan. Kunta- ja hyvinvointialan organisaatiot voivat osallistua kampanjaan jakamalla sen sisältöjä ja esittelemällä omia työntekijöitään kampanjan hengessä.
ICONS-kampanja innostaa nuoria kunta- ja hyvinvointialalle| KT-lehti 1/2026>
Tilaamalla paperilehden voit lukea heti kaikki artikkelit:
Tilaa KT-lehti työpaikalle tai kotiin>
Lue lehteä KT-lehden nettisivuilta>