På svenska
Uutinen

Tekoja ja tekijöitä -julkaisu tuo esiin, miten kuntatyötä kehitetään

KunTeko 2020 -ohjelman Tekojen Torilta löytyy jo lähes 200 kuntaorganisaatioiden itsensä ilmoittamaa kehittämistekoa. Nyt ilmestyvässä julkaisussa kerrotaan, millaisin työkaluin ja neuvoin kuntatyötä kehitetään.

Tekoja ja tekijöitä -julkaisu

Toimittaja Oili Valkila kiersi kuvaajien kanssa haastattelemassa ihmisiä tekojen takana. Ääneen ovat päässeet niin kunnanjohtajat, esimiehet kuin työntekijätkin. Ensimmäisessä julkaisussa esitellään muun muassa Viisas Kemi -ohjelma, Ikaalisen kokonaisvaltaista kehittämistyötä, Laukaan vanhustenhoidon parantajat sekä Tyrnävän aktiivinen tapa kehittää työhyvinvointia.

– Kunnissa tehdään loistavaa työtä ja haluamme tehdä sen näkyväksi. Muiden esimerkeistä voi ottaa oppia ja saada vinkkejä oman työn kehittämiseen. Tekojen Torille tekoja ilmoittaneille tehdystä kyselystä selvisi, että enemmistö kirjoittajista lukee myös muiden julkaisemia tekoja ja neljäsosaan tekojen ilmoittajista on oltu yhteydessä. Tulos kuvastaa sitä, että Tekojen Tori toimii hyvien käytäntöjen levittäjänä, kertoo Kuntekon ohjelmapäällikkö Anna-Mari Jaanu.

– Halusimme lähettää toimittajan kuntamatkalle ja tehdä siitä julkaisun, koska meiltä pyydetään palautteissa lisää käytännön esimerkkejä työelämän kehittämisestä. Julkaisun avulla saadaan tekijöiden ääni ja innostus esiin. Lisäksi päästään tarkemmin pureutumaan kehittämiseen sekä organisaatiotasolla että toimialan tai jopa yksilön näkökulmasta, Jaanu kertoo.

Tekoja ja tekijöitä -julkaisuun lisätään uusia artikkeleita eri puolelta Suomea vuoden loppuun saakka. 

KunTeko 2020 – kunta-alan työelämän kehittämisohjelmassa parannetaan tuottavuutta, tuloksellisuutta ja työelämän laatua. Ohjelma on KT Kuntatyönantajien ja kunta-alan pääsopijajärjestöjen JUKOn, KoHon ja Kunta-alan unionin valtakunnallinen hanke. Päärahoittaja on Hämeen elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskus Euroopan sosiaalirahaston (ESR) tuella.

Muualla verkossa

 

Anna-Mari Jaanu

työelämän kehittämisen asiantuntija
Puhelin:
+358 9 771 2727
Matkapuhelin:
+358 50 572 4620
Sähköposti:
Anna-Mari.Jaanu@kt.fi
Organisaatio:
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT
Tehtävät:
  • Tärkeissä töissä - työelämän kehittämisen kokonaisuus
  • Tekojen tori ja kehittämistekojen palkitseminen

Anniina Tuomi

asiakkuuksien ja kehittämisen asiantuntija
Puhelin:
+358 9 771 2039
Matkapuhelin:
+358 50 405 9989
Sähköposti:
Anniina.Tuomi@kt.fi
Organisaatio:
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT