Haku
Julkisyhteisöt kantavat vastuunsa veroista
… Uutinen 24.2.2017 Julkisyhteisöt kantavat vastuunsa veroista Valtio ja kunnat maksavat … joka luetaan julkisyhteisöihin. Myös työnantajan työttömyysvakuutusmaksu ja sairausvakuutusmaksu maksetaan julkisyhteisöille. Kaikkiaan … Valtio ja kunnat maksavat huomattavan määrän veroja ja veronluonteisia maksuja. …
Tutkimus: Kunnan omat työntekijät kuntapäättäjinä vinouttavat päätöksentekoa
… Tutkimus: Kunnan omat työntekijät kuntapäättäjinä vinouttavat päätöksentekoa Kolme viidestä suomalaisesta kokee, että … seurauksena kuntien ydintoiminnoiksi jäävät kaavoitus, koulut ja kirjastot. Suomalaisten enemmistön … hoitaa yhteistyössä yksityisen sektorin kanssa. Kuntien omavaraisuutta palvelutuotannossa pidetään kuitenkin arvossa. …
Ammatillinen opetus harppaa kohti tulevaisuutta – opettajien työaika uudistuu
… koulutuksen, ja siksi työaikajärjestelmiä on uudistettava. Nyt sovitut kokeilut koskevat kuutta ammatillisen … sen jälkeen, kun keskustasolla työnantajia edustavat KT Kuntatyönantajat ja Avainta sekä opettajien OAJ … sopimukset hyväksytään, kokeiluun osallistuvien joukko kasvaa vielä 600 opettajalla. …
Pitkäjänteisellä talouden suunnittelulla pysyvään kustannusten hallintaan
… henkilöstösuunnittelulla. Kaikki nämä toimet helpottavat myös sote- ja maakuntauudistuksen muutoshaasteisiin … ovat 21 miljardia euroa. Suurin osa kokonaissäästöistä saavutettiin vuonna 2016 muilla keinoilla kuin lomautuksilla … myös töiden uudelleen järjestelyillä, uusilla toimintatavoilla ja toimintoja tehostamalla (77 %). Säästöjä saatiin …
Palvelussuhteen voi purkaa erittäin painavasta syystä ja työsuhde voi purkautua
… Palvelussuhteen voi purkaa erittäin painavasta syystä ja työsuhde voi purkautua Palvelussuhteen … Työnantaja saa purkaa palvelussuhteen vain erittäin painavasta syystä. Tällaisena syynä voidaan pitää laista tai … olennaisesti kuuluvien velvoitteiden niin vakavaa rikkomista tai laiminlyöntiä, että työnantajalta ei …
Kunta-alalla hyvät mahdollisuudet paikalliseen sopimiseen
… ei kuitenkaan saa sopia KVTES:n mukaan vähintään maksettavaa pienemmästä peruspalkasta poiketa KVTES:n säännöllisen … sopimuksiin sisältyy myös lukuisia määräyksiä, jotka oikeuttavat sopimaan määräyksessä nimenomaisesti mainitusta asiasta … Tällainen sopimusmääräyksen pääsäännöstä poikkeamaan oikeuttava määräys voi myös olla laajempi, kuten esimerkiksi …
Suomen Konepäällystöliiton jäsenten palkantarkistukset vuonna 2011
… 1.5.2011 järjestelyerästä. Työnantajan on huolehdittava siitä, että järjestelyeriä täytäntöön pantaessa SKL:n … kuin muuhunkin henkilöstöön. Lisätietoja asiassa antaa johtava työmarkkinalakimies Erkki Hintsanen, puh. 09 771 2111 … 1.5.2011 järjestelyerästä. Työnantajan on huolehdittava siitä, että järjestelyeriä täytäntöön pantaessa SKL:n …
Hyvinvointialueiden työhyvinvointi on parantunut monella mittarilla
… hyväksi kokevien ja työstä hyvin palautuvien osuudet ovat kasvaneet. Lisäksi koettu työkuormitus on pysynyt ennallaan, … työn mielekkääksi Vastaajista 88 prosenttia raportoi panostavansa paljon työhönsä ja 88 prosenttia koki työnsä … mikä näkyi tuloksissa. Lähes puolet pelkäsi työmäärän kasvavan yli sietorajan. Epävarmuus työtehtävien jatkuvuudesta …
Uusi hanke yhtenäistää sote-alan henkilöstötietoja
… Sosiaali- ja terveysministeriön rahoittaman hankkeen tavoitteena on tuottaa yhdenmukaisia mittareita sote-alan … Sote-henkilöstötiedon yhdenmukaistaminen -hankkeen, jonka tavoitteena on yhtenäistää sote-alan henkilöstötietoja … Noin vuoden pituinen hanke määrittelee seurattavia ja vertailuun tuotettavia tunnuslukuja ja tekee niille …
SOTE-sopimuksen ja HYVTESin uusi tasopalkkajärjestelmä käyttöön myös KT:n sote-alan jäsenyrityksissä
… viimeistään 1.10.2026 KT:n sote-alan jäsenyritykset ottavat uudet valtakunnalliset tasopalkkajärjestelmät käyttöön … julkaisemaan helmi-maaliskuussa. Jäsenyritykset soveltavat uusia tasopalkkajärjestelmiä Sosiaali- ja … ja tukee henkilöstön osaamisen kehittämistä. Tavoitteena on vahvistaa julkisen työn vetovoimaa sekä lisätä …