Haku
Säännöllisen työajan ylittäminen ja työaikakorvaukset
… ja työaikajakson alkaminen Vuorokauden katsotaan alkavan kello 00.00 ja työviikon ja työaikajakson sunnuntai- ja … jollei vuorokautta ole paikallisesti määrätty alkavaksi työvuoron alkamisaikana. 13 § Lisätyön määritelmä ja … Mikäli viranhaltija/työntekijä sairastuu ylityökorvausvapaan aikana, vapaa-aikakorvaus siirtyy sairastumista …
Lepoajat
… vapaa-ajan, joka on, mikäli mahdollista, sijoitettava sunnuntain yhteyteen. Viikkolepo voidaan järjestää … järjestelyjen niin edellyttäessä voidaan menetellä vastaavalla tavalla, jos siihen on viranhaltijan/työntekijän suostumus. 3 …
Työaika-asiakirjat ja yötyö
… keskimääräiseksi, on työtä varten ennakolta laadittava työaikalain alaisista töistä työajan … Soveltamisohje Työajan tasoittumissuunnitelmasta on erotettava työvuoroluettelo, josta on määräykset 28 §:ssä. … työajan tasoittumissuunnitelmaa työnantajan on varattava luottamusmiehelle tilaisuus esittää mielipiteensä. …
Työaikapankki
… etuuksia voidaan säästää pidettäväksi vapaana pidemmällä aikavälillä. 3 mom. Paikallisessa sopimuksessa tulee … kertyneen vapaan korvaaminen rahassa sekä menettelytavat työaikapankkiin liityttäessä ja irtauduttaessa siitä. …
Liukuva työaika
… työajan, jonka aikana viranhaltijan/työntekijän on oltava työpaikalla tai työnantajan muussa hyväksymässä paikassa … päättää, että viranhaltijan/työntekijän on oltava työssä tiettynä esimerkiksi liukuma-ajaksi sattuvana … voi olla esim. klo 7–9 sekä 15–19. Kiinteän työajan on oltava vähintään 5 tuntia, jollei työnantaja toisin päätä. 2 …
IV luku Vuosiloma
… määräysten mukaisesti. 2 mom. Tämän luvun määräykset korvaavat vuosilomalain säännökset, jollei jäljempänä tässä … tämän luvun mukaisesti myös kulumassa olevan lomanmääräytymisvuoden siirtymistä edeltävältä ajalta edellyttäen, että … päättyessä. 2 § Peruskäsitteet Lomanmääräytymisvuosi on 1.4. alkava ja 31.3. päättyvä ajanjakso. Lomavuosi …
Sairauspoissaolo
… viranhaltijasta (KVhL 26 § 2 mom.) sekä sairausvakuutuslain 8 luvun 11 §:ssä (viittausmääräys). Em. … Työkyvyttömyys voidaan osoittaa myös muulla luotettavalla tavalla enintään viisi päivää tai toimivaltaisen … todistusta, vaan esihenkilön antama lupa riittää. Sairausvakuutuslain mukaisen päivärahan saamiseksi vakuutetun on …

KT kannattaa yhä neuvotteluja työmarkkinamallista
… koko työmarkkinajärjestelmän toimivuuden kannalta perustavanlaatuisia ydinkysymyksiä, joihin nimenomaan … – Kriisiytyneessä työmarkkinatilanteessa ja vakavien poliittisten lakkojen pitkittyessä tarvittaisiin nyt jossakin asiassa päänavaus yhteisille neuvotteluille ja sovun hakemiselle. KT on …