Haku
Tehy ja Super murentavat kunta-alan sopimisen kulttuuria
… on juuri saatu aikaan työrauha ja uudet virka- ja työehtosopimukset erittäin vaikeiden neuvottelujen jälkeen, sanoo … tänään keskiviikkona, jolloin kunta-alan sopimukset allekirjoitettiin. Kiistan taustalla on kuntien … on juuri saatu aikaan työrauha ja uudet virka- ja työehtosopimukset erittäin vaikeiden neuvottelujen jälkeen, sanoo …
Ohjeita korona-ajan paikalliseen sopimiseen
Paikallinen sopiminen on osa työnantajan työkalupakkia myös korona-aikana. KT ja kunta-alan pääsopijajärjestöt sopivat 4. maaliskuuta yhteisistä ohjeista paikalliseen sopimiseen pandemian aikana. Paikallinen sopiminen osana työnantajan työkalupakkia varmistaa kuntaorganisaation toimintakykyä koronapandemian aikana.
Poliittiset lakot ovat kohdistuneet myös julkisen alan palveluihin
SAK ja sen liitot ovat järjestäneet kuluvan syksyn aikana poliittisia mielenilmaisuja ja lakkoja, jotka ovat kohdistuneet myös kuntiin ja hyvinvointialueisiin. KT antaa tarvittaessa ohjeita niille työnantajille, jotka joutuvat työtaistelutoimien kohteeksi.
Työnantajan ja henkilöstön välinen yhteistoiminta kunnissa
… 8 §:ssä tarkoitetut paikalliset yhteistoiminta-sopimukset ovat voimassa toistaiseksi tai määräajan. Kun … kuitenkin perusteltua irtisanoa paikalliset yhteistoimintasopimukset siten, että niiden voimassaolo päättyy … 8 §:ssä tarkoitetut paikalliset yhteistoiminta-sopimukset ovat voimassa toistaiseksi tai määräajan. Kun …