Haku
KVTES
… Työsuojelu Työtaistelu Vapaa sivistystyö ja taiteen perusopetus Vapaat Varhaiskasvatus Virkavalinnat …
Irtisanomisperusteet arvioidaan kokonaisharkinnassa
… olemassaoloa on aina arvioitavat kokonaisharkinnassa. Työsopimuslain 7 luvun 1 §:n mukaan työntekijän … ja painavana irtisanomisperusteena voidaan pitää työsopimuksesta tai laista johtuvien, työsuhteeseen … syy irtisanomiseen voi olla myös se, että henkilö on niin sopeutumaton ja hankala työyhteisössä, että hänen …
Koeaikaa kannattaa käyttää
… Työsuhteen osalta työnantaja ja työntekijä voivat sopia koeajasta. Koeajan käyttämisestä päättää yleensä … puutteellisuus tai työntekijän ja/tai viranhaltijan sopimattomuus tai sopeutumattomuus työhönsä. Työntekijälle ja viranhaltijalle … Työsuhteen osalta työnantaja ja työntekijä voivat sopia koeajasta. Koeajan käyttämisestä päättää yleensä …
Työsopimuksessa ja viranhoitomääräyksessä määritellään palvelussuhteen ehtoja
… Työsopimuksessa ja viranhoitomääräyksessä määritellään palvelussuhteen ehtoja Työsopimus ja viranhoitomääräys toimivat pohjana … ehtojen määrittelylle yhdessä työ- ja virkaehtosopimuksen sekä lainsäädännön kanssa. Työsopimusta ja viranhoitomääräystä laadittaessa on …
Esihenkilöiden ja keskijohdon valmennusohjelma (EKJ) tukee johtamista
… Esihenkilöiden ja keskijohdon valmennusohjelma (EKJ) tukee johtamista EKJ-valmennus on suunnattu … ja keskijohdolle. EKJ on erittäin pidetty valmennusohjelma, joka kehitettiin yhdessä kuntien kanssa vuosina … EKJ-sertifikaatin, joka on julkinen tunnustus korkeatasoisista valmiuksista toimia kuntasektorin …
Johtaminen ja esimiestyö parantuneet kunta-alalla
… vähäisempiin sairauspoissaoloihin. Tuloksia hyödynnetään sote-uudistuksen vaikutusten ennakoinnissa … vaativaa jatkuvien muutosten, kuten tulevan maakunta- ja sote-uudistuksen vuoksi. Kunta10-tulosten mukaan … vaikuttaa muutoksiin. Tutkimustuloksia tullaan hyödyntämään sote-uudistuksen vaikutusten ennakoinnissa ja seurannassa. …
Kelan tulkinta kotihoidon tuen osittaisen hoitorahan maksamisesta
… maksamisesta KT Kuntatyönantajat ja kunta-alan pääsopijajärjestöt eli Julkisalan koulutettujen … silloin, kun työajan pidentämisen taustalla on kilpailukykysopimus. Mikäli laki ei sisällä mahdollisuutta … kunta-alan neuvotteluosapuolet ovat myös esittäneet, että sosiaali- ja terveysministeriö valmistelisi lasten …
Lausunto hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi kuntouttavasta työtoiminnasta annetun lain muuttamisesta
… perustuu pääministeri Petteri Orpon hallituksen hallitusohjelman kirjaukseen asiakastyötä tekevien sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten hallinnollisen … KT:n kanta esitettyihin muutoksiin Ehdotetun muutoksen katsotaan vähentävän sekä hyvinvointialueiden että …
KT-lehti on ilmestynyt – teemana talous
… häviäjistä, koska kunnan väestö on nuorta. Kunta kävi läpi isot yt-neuvottelut, joissa koko kunta ja sen tytäryhtiö … häviäjistä, koska kunnan väestö on nuorta. Kunta kävi läpi isot yt-neuvottelut, joissa koko kunta ja sen tytäryhtiö …
Kunnallisen teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimuksen 2014–2016 (TS-14) palkantarkistukset 1.7.2015
… Kunnallisen teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimuksen 2014–2016 (TS-14) palkantarkistukset 1.7.2015 TS-sopijaosapuolet ovat tehneet virka- ja työehtosopimuksen kunnallisen teknisen henkilöstön virka- ja … TS-sopijaosapuolet ovat tehneet virka- ja työehtosopimuksen …