Haku

Etätyösuositus päättyy helmikuun lopussa
… yhä seuraamaan alueellisten terveysviranomaisten tiedotusta, sillä alueiden tautitilanteissa voi tapahtua … mutta tartunnoista aiempaa harvempi aiheuttaa sairaalahoidon tarvetta. Terveysturvallinen työskentely taattava … ja muita riskitekijöitä. Työpaikalla arvioidaan mahdollisuudet hallittuun paluuseen, hyvien etätyökäytäntöjen …

KT:n omat koulutukset käynnistyivät
… työnantajien edustajille eli jäsenyhteisöjemme ylimmälle johdolle, HR-johdolle ja asiantuntijoille, toimialajohdolle sekä hallinnon ja palkkahallinon asiantuntijoille. …

Ajankohtaista omassa kodissaan työskentelevien perhepäivähoitajien sopimusmuutoksista ja palkkauksesta 1.10.2022 lähtien
Omassa kodissaan työskentelevät perhepäivähoitajat siirtyvät kuukausipalkkaan 1.10.2022. Tule kuulemaan ja keskustelemaan KVTES Liitteen 12 tulevista muutoksista keskiviikkona 29.6. klo 10-11.

Sairausvakuutuslain muutokset tuovat uusia tarkistuspisteitä pitkiin sairauslomiin
… useammin. Pitkittyvillä sairausjaksoilla työntekijän mahdollisuuksia palata työhön selvitetään tarvittaessa myös 150 … Työntekijän jäljellä oleva työkyky ja työssä jatkamisen mahdollisuudet selvitetään lakimuutosten tultua voimaan … on ollut selvittää työntekijän työssä jatkamisen mahdollisuuksia, ennen kuin sairauspäivärahaa on maksettu 90 …

Tartuntatautilain 48 a §:n voimassaolo päättyy 31.12.2022
… 1.1.2023 alkaen. Sosiaali- ja terveysministeriön tiedotteen mukaan "tartuntatautilain koko 48 §:ää koskeva … Muualla verkossa Sosiaali- ja terveysministeriön tiedote koronapandemian vuoksi tehtyjen määräaikaisten … 1.1.2023 alkaen. … Sosiaali- ja terveysministeriön tiedotteen mukaan "tartuntatautilain koko 48 §:ää koskeva …

KT:n valtuuskunta hyväksyi talousarvion ja valmistautui muutoksiin
KT:n valtuuskunta käsitteli vuoden viimeisessä kokouksessaan kunta- ja hyvinvointialan ajankohtaista työmarkkinatilannetta sekä hyväksyi toimintasuunnitelman ja talousarvion vuodelle 2023. Poikkeuksellisen sopimusneuvotteluvuoden jälkeen edessä on muutoksen ja vaikuttamisen vuosi. Myös KT:n päätöksenteko uudistuu 1.1.2023.

Työelämän kehittäminen perustuu tutkimustietoon
… suunnattu erityisesti hyvinvointialueiden päättäjille, johdolle ja henkilöstölle. Sen järjestävät KT:n ja … suunnattu erityisesti hyvinvointialueiden päättäjille, johdolle ja henkilöstölle. Sen järjestävät KT:n ja …

Ehdota työympäristötyön erityisansiomitalin saajaa
… Uutinen 12.1.2023 Ehdota työympäristötyön erityisansiomitalin saajaa … voidaan myöntää henkilölle tai yhteisölle. Ehdotuksia palkittavista voi tehdä kuka tahansa. … toteutuu. Aiheesta muualla Työturvallisuuskeskuksen tiedote 4.1.2023: Työympäristötyön tunnustukset haettavana > …

JHL ja Jyty tuomittiin hyvityssakkoihin Turun ulosmarssista
Työtuomioistuin on todennut laitottomaksi tukityötaistelun, jonka JHL ja Jyty järjestivät 29. marraskuuta 2021 Turussa. Turun kaupungin työntekijöitä osallistui kolmetuntiseen ulosmarssiin. Tukityötaistelun järjestäneet järjestöt tuomittiin hyvityssakkoihin.

Kaikkien kuntien on käytävä yhteistoimintaneuvottelut ennen kuin ne päättävät työllisyysalueistaan
… ennen kuin ne päättävät työllisyysalueistaan Vaikka odotettavissa ei ole irtisanomisia, yhteistoimintaneuvottelut … työllisyysalueiden valmistelu pitää aloittaa kunnissa mahdollisimman pian. Alueisiin liittyvät suunnitelmat on … uudistukseen liittyvän työllisyysalueen valmistelun, on mahdollisimman pian käynnistettävä myös henkilöstön kanssa …