Haku

EU hyväksyi työelämään vaikuttavia direktiivejä
… eli direktiivi avoimista ja ennakoivista työehdoista parantaa epävarmimmissa työsuhteissa työskentelevien … että työntekijöille annetaan kirjallisesti keskeiset tiedot työnteon ehdoista nykyistä laajemmin, nopeammin ja myös lyhyissä …

Esitys hoivamitoituksesta saatiin aikaan – Kuntatyönantajien huolena rahoitus ja henkilöstön saatavuus
… Tiedote 3.10.2019 Esitys hoivamitoituksesta saatiin aikaan – … lakiesitykseksi. Erityisen hyvää on se, että vanhustenhoidon hoivamitoitukseen luettavien työntekijöiden piiriä ei … että tehostetun palveluasumisen ja pitkäaikaisen laitoshoidon toimintayksikössä on oltava vähintään 0,7 työntekijää …

Vanhuspalveluun tarvitaan säännöt
… Kuntapäättäjille on jätetty iso vastuu vanhustenhoidossa. – Pelisäännöissä pitäisi muun muassa sopia palvelujen … siitä, mitä laadulla oikeastaan tarkoitetaan. Vanhustenhoidon kokonaisuus on niin valtava, että sen kuntoon … ja -prosessit. Finne-Soveri muistuttaa, että vanhustenhoidon kehittämisessä tarvitaan kokonaisnäkemystä, ilman sitä …

Työtaisteluiden määrä kasvussa
Tilastokeskuksen mukaan sekä työtaisteluiden että työtaistelu-uhkien määrä kasvoi vuonna 2018. Myös työtaisteluihin osallistuneiden määrä oli suurin 2000-luvulla.

Eri ammattiryhmien sairauspoissaoloissa suuria eroja
Kunta10-tutkimuksen mukaan sairauspoissaolot lisääntyivät vuonna 2018. Kunta-alan tilanne heijastelee yleistä sairauspoissaolokehitystä. Myös se on kääntynyt kasvuun etenkin mielenterveyssyistä.

KT odottaa kolmikannalta tuloksia
… Tiedote 3.6.2019 KT odottaa kolmikannalta tuloksia KT on tyytyväinen siihen, että …

Työttömyysvakuutusrahasto teki erinomaisen tuloksen vuonna 2018
… vuoden 2018 tilinpäätös oli ennakoitua parempi ja mahdollisti suhdannepuskurin kasvattamisen. … Työllisyysrahaston taloudellista asemaa. Se antaa myös mahdollisuuden tasaisen työttömyysvakuutusmaksukehityksen … tilaukset eivät kasva entiseen tahtiin. Työllisyysrahasto odottaa kuitenkin saavuttavansa vuonna 2019 positiivisen …

Työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneiden määrä kasvoi viime vuonna
… viime vuonna Eläketurvakeskuksen 4.4.2019 julkaisema tiedote kertoo, että vuosia kestänyt positiivinen kehitys … kokonaismäärää. Muualla verkossa Eläketurvakeskuksen tiedote 04.04.2019: Työkyvyttömyyseläkkeelle siirrytään yhä … vuoksi … Eläketurvakeskuksen 4.4.2019 julkaisema tiedote kertoo, että vuosia kestänyt positiivinen kehitys …

Kunnilla merkittävä rooli työllisyydenhoidossa
… Uutinen 5.4.2019 Kunnilla merkittävä rooli työllisyydenhoidossa Kuntaliiton työllisyyskyselyn tulokset osoittavat, … Jos kuntien toimivaltaa lisätään, niillä on myös mahdollisuuksia tarjota laadukkaita lähipalveluja. Kunnat … ja toimivallan siirtäminen laajemmin kuntiin sekä mahdollisuus työhallinnon asiakastietojärjestelmien käyttöön …

Perustulokokeilusta tietoa sosiaaliturvan uudistamiseen
Pääministeri Juha Sipilän hallitus kokeili perustuloa vuosina 2017–2018. Osallistujat kokivat vähemmän huolta taloudestaan, vaikka kokeilu ei ainakaan ensimmäisenä vuonna lisännyt työllisyyttä.