Haku

Tuki- ja liikuntaelinsairaudet yleisin työkyvyttömyyseläkkeiden syy
Kunta-alalta jäi työkyvyttömyyseläkkeelle yhteensä 4 934 työntekijää vuonna 2019. Tuki- ja liikuntaelinsairauksien ohella mielenterveyden häiriöt olivat lähes yhtä yleinen syy julkisen sektorin työkyvyttömyyseläkkeisiin.

Kunta-alalle uudet virka- ja työehtosopimukset
KT Kuntatyönantajat ja kunta-alan pääsopijajärjestöt hyväksyivät torstaina ratkaisun uusista virka- ja työehtosopimuksista.

Epidemia ajaa kunta-alaa laajoihin lomautuksiin
Koronaviruksen aiheuttama epidemia on lisännyt jyrkästi kuntien ja kuntayhtymien tarvetta lomauttaa henkilöstöä. KT Kuntatyönantajien selvityksen mukaan tähän on tänä vuonna päätymässä noin 65 prosenttia kyselyyn vastanneista.

Kunnille korvausta verotulojen väliaikaisesta pienentymisestä
Hallitus esittää eduskunnalle, että kunnille korvataan koronatilanteesta aiheutuva verotulojen viivästyminen täysimääräisenä tänä vuonna. Ratkaisu on kustannusneutraali, sillä vastaava summa vähennetään kuntien valtionosuuksista vuonna 2021.

Koronaepidemiasta satojen miljoonien eurojen lisäkustannukset sairaanhoitopiireille
Koronaepidemia lisää sairaanhoitopiirien toimintakuluja lähes 600 miljoonalla eurolla vuosien 2020 ja 2021 aikana. Arvio toimintakulujen lisääntymisestä käy ilmi Kuntaliiton teettämästä kyselystä, jossa kartoitettiin koronaepidemian taloudellisia vaikutuksia sairaanhoitopiireille.

Työnantajalla oli oikeus kieltää työvuorojen vaihtaminen poliittisen työtaistelun aikana
KT on voittanut työtuomioistuimessa oikeudenkäynnin, joka koski Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän (HUS) oikeutta olla hyväksymättä työntekijälähtöisiä työvuorojen vaihtoja syksyn 2018 poliittisen työtaistelun aikana.

Kuntien luottamushenkilöiden tehtävät muuttuneet vaativimmiksi, palkkioissa suuria eroja
Kuntaliiton selvityksen mukaan luottamushenkilöiden palkkiot ovat nousseet tasaisesti. Toisaalta myös tehtävät ovat muuttuneet niin, että niihin käytetään yhä enemmän aikaa.

Työmarkkinaseminaarissa korostettiin maltin merkitystä työmarkkinaratkaisuissa
– Vaikka talouden korkeasuhdanne on saavutettu, julkisen talouden kestävyysvaje on yhä olemassa. Tarvitsemme edelleen maltillisia työmarkkinaratkaisuja sekä lainsäädännöllisiä toimia, joilla madalletaan työllistämisen kynnystä, vaati työmarkkinajohtaja Markku Jalonen KT:n työmarkkinaseminaarissa Helsingissä.

Sote- ja maakuntauudistus muuttaa valtionosuusjärjestelmää
Sote- ja maakuntauudistuksessa yli puolet kuntien tehtävistä kustannuksineen siirtyy maakunnille. Tämä tarkoittaa, että vastaava määrä kuntatalouden tuloja siirretään maakuntien rahoitukseen.

Tekoäly muuttaa laajasti työelämää
Tekoälyyn perustuva teknologia uudistaa työn sisältöjä ja toimintatapoja vähitellen kaikilla aloilla. Osaamisen kehittäminen työuran aikana on keskeinen keino vastata muutoksiin.