Uutinen

Tunnelmia Lapsi mukaan töihin -päivästä 22.11.2019

Työn ja perheen yhteensovittaminen on työntekijöiden, heidän lastensa, työnantajiensa sekä koko yhteiskunnan etu. KT kutsui toimistolleen lapsia tutustumaan vanhempiensa tai muun läheisen ihmisen työpaikkaan 22. marraskuuta, kun vietettiin valtakunnallista Lapsi mukaan töihin -päivää.

lapsi piirtää KT:n logo paperille

KT:n toimistolle saapui aamusta 13 lasta, joiden iät olivat noin 2 vuodesta 15 vuoteen. Lapsille oli varattu neuvottelutila, jossa sai piirtää, värittää ja leikkiä. Osa lapsista vietti aikaa myös läheisensä työpisteellä tutustuen työhön. Myös Kuntaliitto oli kutsunut lapsia töihin, ja oli järjestänyt kaikille lapsille yhteistä ohjelmaa Kuntatalolle. 

Yksi päivään osallistuneista oli Santtu Laakso, joka kirjoitti päivän ohjelmasta ja kokemuksistaan.

Lapsi mukaan töihin-päivä, perjantai 22.11.

Perjantai alkoi aamutoimilla ja matkaan lähdöllä. Mikan matkaan lähtivät aamulla Santtu ja Aida. Ajomatkalla nautittiin äidin tekemiä aamupalasämpylöitä ja hetken päästä saavuttiin parkkihallin rampille. Pakettiauto parkkiin ja kohti sivuovia.

Neljännessä kerroksessa oli paikalla jo jonkin verran lapsia. Vietiin Mikan toimistoon tavarat ja mentiin teelle. Sitten Aidan kanssa piirtelemään lapsille väsättyyn tilaan. Lapsien määrä kasvoi ja reilut kymmenen oli paikalla. Klo 9.00 lähdettiin kiertelemään pienoinen talokierros mm. vaakunakujalle, painoon, uima-altaalle ja muutamaan muuhun paikkaan. Kiertäminen loppui 9.30, josta alkoi lasten piirtely/vapaa-aika. 

Klo 10 alkoi jokaisen alle 15-vuotiaan odottama taikuriesitys 5 kerroksessa.Taikuri sai lapset hyvin esitykseen mukaan. Naurun saattoi kuulla jopa keskikerrokseen asti. Taikurin jälkeen palattiin KT:n tiloihin jatkamaan piirtämistä. Sitten pomo marssi paikalle ja alkoi jutskailemaan henkilökunnan ja lasten kanssa. Pian kello löi jo 11.10 ja vatsassa tuntuu jo nälän tunne - ei muuta kun lounaalle. 

Lounaalla tarjoiltiin perunamuusia ja jauhelihapihvejä, keittoa, riisiä ja nakkikastiketta ja totta kai jälkiruokana lettua, omenahilloa ja vaniljavaahtoa. Ruoan jälkeen lapset sai vielä jäätelön veloituksetta. Ruoan jälkeen tultiin KT:n tiloihin, jossa odotti piparitarjoilu.

Santun haastattelussa: Aida, 4 vuotta

Mikä on ollut kivointa tässä päivässä? 

Taikuri oli kiva.

Miltä isin työpaikka vaikuttaa?

Kivalta, tykkään tästä niin paljon, että voisin asua täällä.

Miltä isin työkaverit vaikuttaa?

Aika äänekkäitä, rakentajia.

Miltä tuntuu täällä olla?

Hieman ujostuttaa, kuumalta

 

Kiitos Santulle ja Aidalle sekä kaikille päivään osallistuneille!

 

Muualla verkossa

Lue lisää päivästä Lapsi mukaan töihin päivän viralliselta sivulta >