Haku

Työnantajien kustannuksia lisäävä perhevapaauudistus ei edistä tasa-arvoa
Hallitusohjelman mukaan perhevapaauudistuksen tavoitteena on, että perhevapaat ja hoitovastuu jakautuvat perheissä nykyistä tasaisemmin, tasa-arvo työelämässä vahvistuu ja sukupuolten väliset palkkaerot pienenevät. KT katsoo, ettei esitys perhevapaauudistuksesta edistä riittävästi näiden tavoitteiden toteutumista.

Jyväskylän ikäihmisten palveluissa huoli tulevaisuuden työvoimasta
Jyväskylän kaupungilla tunnistetaan kiihtynyt keskustelu työvoiman saatavuudesta. Erityisesti ikäihmisten palveluissa asian eteen on tehty paljon töitä. KT:n Soteliiderit-hanke tarjoaa kunta-alan sote-työnantajille verkostoja, joissa voidaan yhdessä miettiä ratkaisuja erilaisiin ongelmiin – myös työvoiman saatavuuteen.

Etänä enemmän -hanke on valittu Euroopan komission menestystarinaksi
Etänä enemmän - sotetyö uudistuu -hankkeessa etsitään ratkaisuja sosiaali- ja terveysalan työn muutokseen ja kehitetään esihenkilöiden etä- ja kriisijohtamistaitoja. Hanke käynnistyi vuonna 2019 ennen Covid19-pandemiaa, mutta viimeistään pandemia osoitti hankkeen teemat ja toimintatavat erittäin tärkeiksi ja ajankohtaisiksi.

Koronapandemia sai kunnat joustamaan ja kehittämään uusia toimintatapoja lennosta
Kuntaorganisaatiot ovat pandemian myötä kehittäneet uusia ratkaisuja ja toimintamalleja palvelujen tuottamiseen. Monet ovat siirtyneet etätöihin ja ottaneet toiminnassaan ison digiloikan. KT Kuntatyönantajien ja kunta-alan pääsopijajärjestöjen yhteinen Hyvä kiertämään -kampanja kerää jälleen kunta-alan kehittämistyöt Tekojen torilla.

Kunta-alalla työtapaturmien määrä laski vuonna 2020
Työpaikkatapaturmien lukumäärä ja taajuudet laskivat kunta-alalla viime vuonna dramaattisesti, ilmenee Tapaturmavakuutuskeskuksen analyysista kuntasektorin työtapaturmista. Merkittävin yksittäinen syy oli koronapandemia, jonka aikana työntekijät siirtyivät nopeasti etätöihin ja toteutettiin erilaisia poikkeusjärjestelyjä.

KT:n Lähijohtamisen akatemia ja ennätyksellinen esimiesvalmennussyksy avattu
KT aloitti etänä järjestettävät maksuttomat esimiesvalmennukset 24. syyskuuta. Samalla esiteltiin KT:n juuri avattu ja jatkuvasti täydentyvä Lähijohtamisen akatemia eli alusta, joka tarjoaa konkreettisia välineitä esimiestaitojen kehittämiseen. Alusta on KT:n yhteyshenkilöiden ja HR-verkoston jäsenten käytössä maksutta KT:n Linja-palvelussa.

Korkeakoulujen lisäaloituspaikat tulevat tarpeeseen
Korkeakoulujen aloituspaikkoja lisätään vuodelle 2022 noin 2 300:lla. KT on nostanut omissa kannanotoissaan esiin tarvetta lisätä koulutuspaikkojen määrää erityisesti työvoimapula-aloilla.

Sairaanhoitopiirit varautuvat loma-ajan järjestelyissään huononevaan koronatilanteeseen
Henkilöstöpula näkyy sairaanhoitopiirien päivittäisessä toiminnassa joulunakin. KT:n selvityksen mukaan suurin osa sovituista lomista pyritään pitämään suunnitellusti. Osa työnantajista edistää joustoja lomissa rahallisilla kannustimilla. Koronatilanne pitää sairaanhoitopiirit valmiustilassa myös jouluna.

Kunta-alan sopimusratkaisu tuo hoitajille satojen eurojen palkankorotukset
Kunta-alalle saatiin kesäkuussa 2022 aikaan kolmivuotinen sopimusratkaisu. Se tuo merkittäviä palkankorotuksia myös Tehyn ja SuPerin jäsenille, vaikka heitä edustavat järjestöt jättäytyivät pois sopimuksesta.

KT tukee hallituksen esitystä potilasturvallisuuslaiksi – käytännön toteutus pitää turvata
Kunta- ja hyvinvointityönantajat KT pitää hallituksen antamaa esitystä potilasturvallisuuslaista välttämättömänä, jotta kansalaisten henkeä ja terveyttä voidaan suojella. Aluehallintovirastoille pitää turvata riittävät resurssit lain toimeenpanoon.