Haku
Tekoja tiskiin -kampanja etsii kehittämistarinoita kunta-alalta: ”Kerro ylpeästi kehittämisteoistasi”
… koskettavasta muutoksesta sekä pieniä tarinoita arjen ihmeistä. Nyt on aika kertoa niistä kaikille, lisää Jaanu. … hetkellä luettavissa jo yli 400 kehittämistekoa ympäri Suomea monilta eri toimialoilta. – Tekojen torin kautta … kertoo Jaanu. Tavoitteena on myös saada vuoden loppuun mennessä vähintään sata uutta kehittämistekoa Tekojen …
Kunta-alan toimintakulut ja lainakanta kasvussa
… Kunta-alan toimintakulut ja lainakanta kasvussa Manner-Suomen kuntien ja kuntayhtymien toimintakulut kasvoivat vuoden … Vuoden 2019 ensimmäisen kuuden kuukauden aikana Manner-Suomen kunnilla oli ulkoisia toimintakuluja 19,1 miljardia … vähenivät 3,4 prosenttia 3,4 miljardiin euroon. Manner-Suomen kuntayhtymien ulkoiset toimintakulut kasvoivat 8,2 …
Kuntajohtajat toivovat tehtävien oikeudenmukaista rahoitusta ja valtionosuuksien palauttamista
… kolmanneksi tärkeimmäksi tavoitteeksi kuntajohtajat nimeävät, että väliaikaiset valtionosuusleikkaukset kunnille … kuntia suuremmille itsehallinnollisille alueille. Neljä kymmenestä (41 %) kuntajohtajasta pitää sotepalvelujen … ja pienten, alle 5 000 asukkaan kuntien johtajat. Vähiten merkitystä sillä on yli 50 000 asukkaan kuntien …
Naiset kunta-alalla
… prosenttia). Naisten osuus kuntajohtajina on kasvanut viime vuosien aikana. Vuonna 2015 naisten osuus kuntajohtajista oli 19 prosenttia, ja tätä kymmenen vuotta aikaisemmin 13 prosenttia. Kunta-alalla … Tämän sopimuksen suurin ammattiryhmä on palo- ja pelastustoimen henkilöstö sekä muun muassa kiinteistönhoitajat, …
KT kehittää vahvasti lähijohtamista koronakriisin seurauksena
… ja soten toimintakyvyn turvaaminen aiheuttivat nopeita ja merkittäviä muutoksia työyhteisöille. Esimerkiksi oli tarve erittäin nopealla aikataudulla saada … rauhoittelu, jatkuva viestintä sekä nopeat linjaukset ja toimenpiteet toimintojen uudelleen järjestämisestä. …
KT:n Lähijohtamisen akatemia ja ennätyksellinen esimiesvalmennussyksy avattu
… KT:n Lähijohtamisen akatemia ja ennätyksellinen esimiesvalmennussyksy avattu KT aloitti etänä järjestettävät maksuttomat esimiesvalmennukset 24. syyskuuta. Samalla esiteltiin KT:n juuri … kuukausittain. Lähijohtamisen akatemiasta löytyy tukea esimerkiksi ratkaisukeskeisyyden opetteluun Kunta-alan …
Ehdit vielä ilmoittautua mukaan työn murroksen seurantaan
… aikaan. Odotetavissa on, että sen tuloksista esimerkiksi selviää, millä tavoin erilaiset uudet toimintatavat … on myös, missä määrin erilaiset digitaaliset palvelut, some-viestintä kuntalaisille, tekoäly ja robotit ovat tulleet … seurataan yhteensä 23 aiheessa. Uusia aiheita ovat esimerkiksi nuorisotyö, kestävä kehitys ja julkisen työn …
Työnantajien kustannuksia lisäävä perhevapaauudistus ei edistä tasa-arvoa
… sisältyy työelämän joustoja, jotka lisäävät merkittävästi perhevapaajärjestelmästä kunnille ja … tuottajana. Joustot lisäisivät kustannuksia myös esimerkiksi sairauspäivärahoissa ja varhaiskasvatuksessa. … vuoksi uudistus ei muuttane perhevapaiden jakautumista merkittävästi, kun otetaan huomioon se, että …
Kunta-alalla työtapaturmien määrä laski vuonna 2020
… lukumäärä ja taajuudet laskivat kunta-alalla viime vuonna dramaattisesti, ilmenee Tapaturmavakuutuskeskuksen analyysista kuntasektorin työtapaturmista. Merkittävin yksittäinen syy oli koronapandemia, jonka aikana … lukumäärä ja taajuudet laskivat kunta-alalla viime vuonna dramaattisesti, ilmenee Tapaturmavakuutuskeskuksen …
Kunta-ala tarvitsee kestävää taloutta, vastuullisuutta ja uudenlaista johtamista
… ongelmia voidaan ratkaista. Ratkaisuja etsitään kolmen teeman kautta. Ne ovat kestävä kuntatalous, johtaminen … Heikko taloustilanne on ollut suurin ongelma valtaosassa Suomen kunnista. Tilannetta ovat hankaloittaneet … rakenteelliset uudistukset kuten sote-uudistus sekä viimeisimpänä koronapandemia. Keskustelupaperissa asiantuntijat …