Haku
Neuvottelut ja tiivis edunvalvonta leimasivat KT:n vuotta 2018
… leimasivat KT:n vuotta 2018 Juuri julkaistu vuosikertomuksemme kertoo, miten KT hoiti kuntatyönantajien edunvalvontaa … saavutettiin neuvottelutulos helmikuussa. Lisäksi vaikutimme yli sadassa työryhmässä. KT:n vuosikertomus on julkaistu … parantamisesta toteutui, sillä vuoden 2018 aikana Suomen työllisyysaste parani merkittävästi ja työttömyydestä …
Työntekijöillä hyvät mahdollisuudet vaikuttaa työhönsä
… omaan työhön on tärkeää hyvinvoinnin kannalta. Työolobarometrin ennakkotietojen mukaan työntekijät kokevat … mahdollisuutensa aiempaa paremmiksi. Vuoden 2018 barometrissa työntekijöiden vaikutusmahdollisuudet ovat … on nähtävissä selkeä nouseva trendi viiden viime vuoden ajalta. Julkisella sektorilla toimintatapojen ja …
Hallitusohjelmaan tavoitteeksi hyvinvoivat, tulokselliset työyhteisöt sekä paremmat palvelut
… kuntataloutta. Kunta-alan organisaatiot ovat viime vuosina jo kehittäneet toimintaansa enemmän kuin muut … muun muassa työ- ja elinkeinoministeriön tuorein työolobarometri ja KT:n ja pääsopijajärjestöjen myötävaikutuksella … alan työhyvinvointi 2018 -tutkimus. Samanaikaisesti viime vuosien säästötoimien ja reformien kanssa on julkisten …
Eduskuntavaaleissa ratkaistaan Suomen hallituksen EU-linja
… Kuopiossa: Eduskuntavaaleissa ratkaistaan Suomen hallituksen EU-linja Keskusjärjestöt edellyttävät, että … kehittämisessä ja ilmastoasioiden nostamisessa entistä merkittävämpään rooliin. EU:n budjetin on tuettava nykyistä … myös siinä, että toimivaa työelämää rakennetaan yhteisesti. Merkittävä osa Suomea koskevasta lainsäädännöstä tehdään …
Hyvä henkilöstöjohtaminen vähentää työuupumusta muutoksissa
… imuun ja vähäisempään työuupumukseen kuntamuutoksissa, ilmenee kuntaorganisaatioiden henkilöstöjohtamisen käytäntöjä … Kuntien henkilöstö on kokenut lukuisia muutoksia viime vuosina. Pitkään valmisteltu maakunta- ja sote-uudistus … kuntien muutoksissa. Tutkimuksessa poimittiin kymmenen kuntaa, joissa koettiin eniten työn imua ja kymmenen …
Työllisyyttä on tuettava kaikin keinoin
… KT:ta työryhmässä edustanut työmarkkina-asiamies Merja Renko pitää mallissa hyvänä sitä, että se kannustaa … sääntelyä saataisiin yksinkertaisemmaksi ja toimeenpanoon liittyvää hallinnollista työtä kevennettyä. … alkaen aktivisuutensa voi osoittaa osallistumalla myös esimerkiksi kuntien ja kuntayhtymien järjestämään …
Varhaiskasvatukseen opettajien koulutukseen tarvitaan lisää paikkoja
… opettajien työvoimatilannetta ja kuntien toimenpiteitä työvoimatilanteen parantamiseksi. Työvoimatilanne … paljon kunnittain ja alueittain. Osassa kunnista on merkittäviä rekrytointiongelmia. Toisaalta osassa kuntia … oli päteviä 92 prosenttia. Arvion mukaan noin joka kymmenes varhaiskasvatuksen opettaja on voimassa olevien …
Lääkärisopimukseen useita muutoksia ensi keväänä
… uudesta palkkausjärjestelmästä, jota on myös kokeiltu kolmessa maakunnassa. Järjestelmämuutoksen taustalla oli muun … on kahdeksantoista. Hallitus ratkaisee tämän vuoden loppuun mennessä kuntien mahdollisuuden toimia tuottajina. Osapuolet seuraavat parlamentaarisen työn etenemistä ja huomioivat työn tuloksen …
Työttömyysturva on porrastettava ja työvoimapalvelut saatava Pohjoismaiselle tasolle
… siitä, että porrastus ei johda asumistukien ja toimeentulomenojen kasvuun. KT:n työmarkkinajohtaja Markku Jalonen … velvoittavuuteen tarvitaan huomattava parannus Jotta Suomen työvoimapalvelut saadaan muiden Pohjoismaiselle tasolle, … siitä, että porrastus ei johda asumistukien ja toimeentulomenojen kasvuun. KT:n työmarkkinajohtaja Markku …
Palkansaajien ostovoima kasvaa kuluvana vuonna
… hieman vuonna 2021. Kun työllisyyden kasvu hidastuu, sen merkitys ostovoiman kasvulle vähenee huomattavasti vuosiin … 72,6 prosenttiin ja edelleen 73,5 prosenttiin vuoteen 2021 mennessä työikäisen väestön vähentyessä. … hallitusohjelmassa linjattuja talouspoliittisia toimenpiteitä vuosille 2020–2023. Työllisyysaste oli …